***

***

***

***

Sakuran ensimmäinen kirja oli viimein julkaistu ja nuori nainen oli hyvin innostunut asiasta, ja soitteli kustannustoimistoon vähän väliä kyselläkseen, miten julkaisu etenee. Søren oli ylpeä tyttärestään, joka oli onnistunut tavoitteessaan, vaikka opiskelut olikin jäänyt vähemmälle.

Kustantaja kertoi Sakuralle kirjan julkaistavan seuraavana päivänä ja Sakura voisi halutessaan mennä kirjakauppaan esittelemään uutta tuotostaan. Porkkanapää oli tietysti aivan innoissaan, melkein hyppi tasajalkaa teinitytön lailla.

***

***

Seuraavana päivänä Sakura meni hyvissä ajoin kirjakauppaan. Hänen kädet tärisivät jännityksestä, hän halusi kovasti nähdä, miten hyvin hänen kirjansa menisi kaupaksi.

Kestohymy kasvoillaan Sakura istui sivupöydällä kirjojensa kanssa ja katseli tulevia ja meneviä asiakkaita. Hieman pettymyksekseen hän huomasi, ettei kovinkaan moni asiakas ollut kiinnostunut edes katselemaan hänen kirjojaan.

Aikansa hän istui paikoillaan, kunnes kyllästyi näyttämään toopelta nurkassa. Vaivihkaa porkkanapää meni myyjältä kysymään, miten he oikein mainostivat uusia kirjoja, mutta näköjään asiakaspalvelu ei sinä päivänä kiinnostanut, sillä Sakura sai nyrpeän ilmeen ja epämääräisen vastauksen.

Koska toopelta näyttäminen ei enää kiinnostanut, lähti Sakura itse katselemaan uusia kirjoja. Ei hän halunnut vielä poiskaan lähteä, sillä kyllä Sakuraa silti kiinnosti vaivihkaa nähdä, mahtaisiko joku ostaa vielä hänen kirjojaan.

Sakura katseli erilaisia kirjoja, ei hänellä ollut yhtä tiettyä genreä tai kirjailijaa, mitä hän seuraisi. Takakannen teksti ratkaisi, ostaako porkkanapää sen kirjan vai ei. Sakura ei pelännyt olla tuhlaamatta rahaa kirjoihin, hän huoletta saattoi ostaa muutamalla satasen edestä kirjoja.

”Anteeksi?”

Sakura kääntyi puhujaan päin. Toinen porkkanapää, miespuolinen tosin, seisoi hänen edessään.

”Tuota… Voisitko hieman siirtyä, haluisin katsoa tuota yhtä kirjaa…”

”Oh, aivan, anteeksi”, Sakura pahoitteli ja siirtyi hieman sivuun.

”Muuten, satuitko äsken istumaan tuolla pöydän ääressä?”

”Kyllä…”

”Eli olet itsekin kirjailija?”

Sakura nyökytteli päätään, jostain syystä innoissaan siitä, että mies oli tunnistanut hänet.

Kaksikko päätyi juttelemaan kirjoista, Sakura kertoi hieman omasta kirjastaan ja mies, Yoshinori, lupasi ostaa kirjan itselleen.

”Tämä tulee nyt vähän äkkiä, vasta kun tavattiin, mutta et haluisi lähteä illalliselle keskustaan?” Yoshinori kysyi ja Sakura yllätti itsensäkin suostumalla.

Yoshinori kutsui heille taksin ja kaksikko otti suunnakseen keskustan. Sakura antoi Yoshinorin valita ruokapaikan, hän itse kun ei ole juuri käynyt ulkona, joten Sakuralla ei ollut juuri tietoa kaikista hyvistä ravintoloista.

Yoshinorin valitsema paikka oli pieni, 50-luvun tyylillä sisustettu ravintola, josta et tosin voinut saada palvelua, ellet ostanut kallista lipuketta. Sen avulla sait pöydän ja ruokaa, josta myös piti erikseen maksaa. Rahastusta, mutta Sakura ja Yoshinori päättivät silti ostaa lipukkeen.

Yoshinori ja Sakura astelivat sisälle, pyysivät pöytään ja onnekseen sen saivat heti. Sakura silmäili hieman huolestuneena hintoja, mutta pysyi vaiti. Kyllä hänellä oli perheensä varoja käytettävänä. Mutta ei hän voinut sitä kiistää, etteikö koko paikka olisi pelkkää rahastusta. Ruuan olisi parasta olla hyvää.

Tarjoilija saapui nopeasti ja vasta tavanneet tilasivat listan halvimmat annokset. Ja juomaksi pelkkää vettä.

Tosin rupateltuaan hieman lisää ja löydettyään paljon yhteistä, Yoshinori ehdotti heidän tilaavan hieman jotain väkevämpääkin juotavaksi, jotta he voisivat nostaa maljan uudelle ystävyydelle ja Sakuran kirjoille.

***

Pari lasillista lisää hieman väkevämpää, jotta molemmat hieman rentoutuivat, mutta pystyivät silti ajattelemaan hieman järkevästi, kaksikko päätyi mennä jatkoille hotelliin. Yoshinorin asui ystäviensä kanssa samassa kämpässä, yksityisyyttä ei ollut ja Sakuraa ei huvittanut tuoda uutta tuttavaansa vanhempiensa eteen hiprakassa. Vaikka aikuinen olikin.

Sakura varasi huoneen yhdeksi yöksi ja hänen sydämensä läpätti jännityksestä. Vatsassa oli perhosia, sillä koskaan ennen ei porkkanapää ollut tehnyt jotain näin odottamatonta. Vastaanotto virkailija oli kohtelias, selvästi vastaavia yhdenyön varauksia oli paljon.

Huoneessa oli parisänky, vaatelipasto ja jotain muita huonekaluja, mutta Sakuraa ei kiinnostanut sisustus, vaan Yoshinori. Kaksikko päätyi sängylle makailemaan, he kuhertelivat, suutelivat, tuijottelivat toisiaan silmiin, ennen kuin molemmat purskahtivat nauruun.

”Eka kerta?”

”Joo, sullakin?”

”Joo, todella romanttista”.

***

Lopulta vaatteet päätyivät lattialle ja Sakura oli todellakin tehnyt jotain, mikä voisi saada hänen vanhempansa järkyttyneiksi. Ehkä. Mitään hän ei katunut kuitenkaan.

***

***

Aamuyöstä Sakura heräsi yksin sängystä, mutta hänen vierellään oli paperilappu, missä oli puhelinnumero ja lyhyt viesti. Yoshinori pahoitteli nopeaa poistumistaan, mutta hänellä olisi aikainen herätys ja hotellilta olisi liian pitkä matka. Sakuraa ei harmittanut, hänellä oli kuitenkin numero ja pyyntö soittaa pian.

Kotiin tullessaan Sakuraa oltiin vastassa. Søren oli nukkunut koko viime yön koiranunta, koska pieni huoli oli kalvannut vanhaa rouvaa. Vaikka Sakura olikin jo aikuinen ja itsestään vastuussa, olisi Søren silti arvostanut pientä ilmoitusta siitä, ettei hänen tarvitsisi olla huolissaan koko yötä.

Mutta toisaalta, Sakurahan oli aikuinen ja teki niin kuin itse parhaaksi näki. Ja kyllä Søren nopeasti arvasi, että hänen tyttärensä oli tehnyt jotain odottamatonta, mutta leveä hymy kasvoilla kertoi, että ainakin neiti itse oli tyytyväinen ja onnellinen kaikkeen.

***

Iltapäivästä Sakura soitti Yoshinorille ja kaksikko sopi jo uusia treffejä. Søren oli onnellinen tyttärensä saadessa sosiaalista elämäänsä takaisin kuntoon. Romaania kirjoittaessaan hänen ainoa ystävänsäkin oli lopettanut yhteydenpidon, jättäen Sakuralle ainoaksi juttuseuraksi vanhempansa.

***

***

Ensimmäinen romaani ei myynyt kovinkaan hyvin, mutta se ei pitkään masentanut Sakuraa. Hän ryhtyi kirjoittamaan uutta kirjaa, enemmän fiktiivistä tarinaa. Jälleen kerran lähes kaikki päivät kuluivat koneen ääressä istuen, mitä nyt Søren ja Shimei välillä kiskoivat häntä huolehtimaan perustarpeistaan.

Yoshinori muisti häntä ruusuilla ja kävi välillä kiskomassa Sakuraa ulos syömään, mutta antoi muuten naiselle työrauhan. Kyllä hän sen ymmärsi, että kirjailijana Sakuran tuli vietettyä paljon aikaa koneensa kanssa.

***

***

Toinen kirja menestyi paljon paremmin kuin ensimmäinen, eikä hän tällä kertaan mennyt kirjakauppaankaan käyskentelemään, jos joku ostaisi hänen kirjojaan. Tällä kertaa hän vain odotti kotona kustantajan soittavan menestyksestä.

Yoshinori tosin vei Sakuran ulos kahville juhlistamaan toisen kirjan menestystä. Kaksikko oli nähnyt kuluneiden kuukausien aikana harvakseltaan, joten nyt kirjan julkaistua ja Sakuran pitäessä kirjoittamisesta taas taukoa, halusi Yoshinori viettää mahdollisemman paljon aikaa tyttöystävänsä kanssa.

***

Søren ja Shimei halusivat myös järjestää vähän juhlallisemman illallisen Sakuran kunniaksi ja pyysivät naista kutsumaan myös Yoshinorin syömään. Mies olikin pukeutunut selvästi hieman parempiin, mitä tavallisesti, vaikka kaikki Marsenit olivat laittaneet ylleen arkiset vaatteet.

Shimei ja Søren olivat myös uteliaita kuulemaan kaksikon suhteesta ja mahdollisista tulevaisuuden suunnitelmista. Søren vitsiali haluavansa joskus olevansa myös isoäiti, mutta nuorempien ilmeet muuttuessa kauhistuneiksi vanha rouva joutui vakuuttelevansa vain vitsailleen, tosin vain puoliksi.

”Ei tässä mikään kiire, mutta kyllä minä joskus haluan olla isoäiti”.

Shimei kuitenkin käänsi puheenaiheen muuten tulevaisuuteen ja Sakura ja Yoshinori alkoivatkin hieman keskenään miettiä, mitä he halusivat suhteeltaan. Søren ja Shimei katselivat huvittuneita edessään olevaa keskustelua, heidän läsnäolonsa oli selvästi unohdettu.

***

***

Sørenin ja Shimein kanssa käyty keskustelu tulevaisuudesta antoi Yoshinorille ja Sakuralle ajatuksen suhteessa etenemisestä. He olivat menneet vaivihkaa kihloihin, mutta he halusivat vielä virallistaa suhteensa, saada viralliset paperin ja yhteisen sukunimen.

Harkinnan jälkeen kaksikko päätyi Sakuran sukunimeen, Søren kun oli vaatinut, päättivät he mennä romanttisesti vaihtamaan sormukset puistoon kuun loisteessa.

Heidän pitäisi mennä vielä maistraattiin virallistamaan suhteensa, mutta kyllä he kutsuivat ja itseään herra ja rouva Marsen. Sakura oli onnellinen, hän ihan itki ilosta, vaikka koko pieni juhlallinen hetki oli sovittu. Hän ei ollut koskaan kuvitellutkaan löytävänsä unelmiensa miehen, eikä varsinkaan kirjakaupasta.

***

***

Søren oli jollain tapaa pelännyt sen päivän koittavan. Hänelle ja Shimeille jäisi iso talo, tosin vanharouva oli ehdottanut sisarelleen, että tämän lapset perheineen voisivat ostaa talon, jos halusivat. Eivät he kaksi vanhusta tarvitsisi niin isoa taloa. Sakura ja Yoshinori olivat löytäneet pienemmän omakotitalon lähempänä rantaa.

Shimei piti isällisen puheen vävylleen, joka lupasi huolehtia Sakurasta tämän innostuessa jälleen kirjoittamaan kolmatta kirjaansa. Ja olisihan Shimei ja Søren aina tervetulleita käymään kylässä.

Shimeikin halasi vielä tytärtään, ennen kuin antoi nuoren parin lähteä uuteen kotiinsa. Vanha mies ei olisi kuitenkaan halunnut päästä irti tyttärestään ja Sakura pohtikin mielessä, kummalle hänen vanhemmista oli hyvästeleminen vaikeampaa.

Taksi tuli hakemaan Sakuran ja Yoshinorin, sekä heidän loput tavaransa.

”Niin he lähtivät…” Søren sanoi hiljaa ja halasi miestään. Talo oli hiljainen ja kolkko.

”Ehkä mekin voitaisiin alkaa katsella pienempää taloa…”

***

”Meidän oma koti”, Sakura hihkaisi hypätessään rakkaansa syliin. Yoshinori kantoi vaimonsa eteiseen ja he alkoivatkin saman tien purkaa laukkuja ja laatikoita, pistämään tavaroita paikoilleen.

Sakura oli myös saanut oman työnurkkauksen yläkertaa, mutta Yoshinori oli kertonut pitävänsä huolen, ettei hänen vaimonsa istuisi koko päivää ruutua tuijotellen. Välillä piti syödä ja jaloitella, sitten voisi taas jatkaa kirjoittelemista.

Yoshinori etsi lehdestä töitä antaen Sakuralle työrauhan. Hän oli paperille kirjoittanut heille molemmille ylös kellon ajat, milloin tietokoneelle annettiin lepohetki ja Sakura huolehtisi omasta hyvinvoinnistaan.

***

Iltaisin kaksikko meni pihalle katselemaan tähtiä, suunnittelivat lisää tulevaisuutta. Kyllä he molemmat halusivat vielä lapsia, mutta Sakura halusi saada lisää kunniaa kirjailijana ennen jälkikasvua. Ja kyllä Yoshinorikin toivoi säännöllistä työtä, jolla hän voisi elättää perheensä.

Mutta toisaalta, antoi asioiden tulla sitä tahtiin kun tulevat. Sitähän se elämä on.

***

***

***

***

Ja näin on tämäkin tarina nyt saatu päätökseen. Olen oikeastaan tosi onnellinen :D Nyt jatkuu pelkästään Ochiait, mutta en tiedä, alanko jossain vaiheessa väsäämään vähän "rennompaa" LC:tä tai muuta tarinaa. Jos osaan tehdä sellaisen rennon, missä olisi enemmän kuvia ja vähemmän tekstiä :D Katsotaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan... Mutta lopuksi vielä kuva Sakuran ja Yoshinorin lapsesta, jonka nimeä en enää muista... 

Kiitos kaikille lukijoille ja kommentoijille :) Ochiait jatkuvat vielä.

***

***

***

***

”Vieläkö laittaudut täällä?” Sakura kysyi astellessaan äitinsä huoneeseen. Søren oli yrittänyt valita viimeiset puolituntia mekkoa illalliselle Shimein kanssa, mutta ainakaan vielä porkkanapää ei ollut löytänyt sopivaa asua.

Vaikkei Sakura itse muodista juuri ymmärtänyt mitään, hän kun tykkäsi pukeutua mielensä mukaan, lupautui teini auttamaan äitiään valitsemaan mekon illaksi. Ehkä Sørenini olisi helpompi tehdä päätös saatuaan kuulla tyttärensä mielipiteen asuista, olivat ne sitten hyviä tai huonoja.

”Millainen se paikka edes on?” Sakura kysyi katsellessaan äitinsä asuvaihtoehtoja.

”Sellainen pieni ravintola, ei liian hieno, muttei mikään tavallinenkaan”, Søren yritti kuvailla, vaikkei nainen itsekään oikein tiennyt, millaisesta paikasta Shimei oli aikaisemmin puhunut.

Lopulta sopiva mekko löytyi ja Shimei saattoi huokaista helpotuksesta nähdessään naisystävänsä tulevan portaita alas. Mies oli ollut valmiina jo hyvän tovin ja puku oli alkanut jo melkein hiostaa. Sørenin paikalle saapuminen tuli juuri kohdillaan.

”Anteeksi että kesti”, Søren pahoitteli ja suukotti miestä. Shimei vain hymyili ja vastasi hellyydenosoitukseen. Kumpikaan ei kuullut Sakuran astelevan portaita alas, vaan jatkoivat toistensa suukottamista.

”Eikö teillä ollut kiire?” Sakuran kysymys hätkähdytti Shimein ja Sørenin eroon toisistaan.

”Aivan totta, meidän pitäisi varmaan lähteä. Pärjääthän?” Søren kysyi ja Sakura loi äitiinsä epäuskoisen katseen. Hänhän oli ollut ties montako kertaa yksin kotona ennen tätä, ja äiti vaivautui silti kysymään moisen typerän kysymyksen.

***

Lopulta Søren ja Shimei olivat päässeet lähtemään ravintolaan, mistä heille oli varattu pöytä. Søren pälyili hieman ympärilleen Shimein keskustellessa heidän pöytävarauksesta. Ravintola oli sekoitus vanhaa ja uutta, mutta ihan viihtyisän näköinen paikka.

Kaksikko pääsi pöytään istumaan ja he ehtivät vain vilkaista menua, kun tarjoilija tuli jo tiedustelemaan tilausta. Nopeaa palvelua, Søren ajatteli hänen vilkaistessa nopeasti menua, ennen kuin kertoi tilauksensa tarjoilijalle.

Tarjoilija lähti viemään tilausta keittiöön ja Shimei kertoi hieman ravintolasta Sørenille.

”Kesäisin voi mennä terassille istumaan ja siellä on myös baaritiski, mutta nyt talvella siellä ei ole kovinkaan viihtyisää”.

Kun ruuat ja juomat saapuivat, Shimei halusi kohottaa maljan.

”Olemme kohdanneet monia mutkia matkan aikana, mutta viimein olemme yhdessä”, mies puheli ja takelteli välillä sanoissaankin.

”Toivottavasti tämä suhde kestää loppuun asti”, Søren sanoi hiljaa ja silitteli miesystävänsä kättä hetken, ennen kuin molemmat palasivat annoksiensa kimppuun.

Hetken he söivät jutellen niitä näitä, kun Shimei keskeytti jälleen syömisen ja kaivoi taskustaan rasian.

”Søren, tiedän, etten ole maailman paras mies ja minussakin on paljon virheitä, mutta tahtoisitko silti tulla vaimokseni?”

”Tietysti tahdon, olet juuri täydellinen minulle”, Søren hihkaisi niin, että sai muutkin ravintolan väen katselemaan heitä. Nainen ihasteli hetken uutta kihlasormustaan, ennen kuin pujotti sen sormeensa. Hän oli jälleen rengastettu nainen.

”Toivon todellakin, että pysymme nyt yhdessä kuolemaan asti”.

***

***

Kihloja ei juhlistettu sen kummemmin, totta kai Søren oli heti ilmoittanut siitä sisaruksilleen, mutta muuten arki jatkui samaa rataan. Søren toimi visionäärinä muutamana päivänä viikossa. Työvuorot alkoivat vasta iltapäivästä, mutta loppuivat illalla. Niinä päivinä Sørenistä tuntui, ettei hän saanut kotona mitään aikaiseksi.

Sakura ei innostunut käymään juurikaan koulussa, vaan halusi kirjoittaa päivät pitkät romaaniansa eteenpäin. Hänen vanhempansa eivät kuitenkaan asiasta olleet kovinkaan innostuneita, joten aina silloin kun teini päätti jäädä pois koulusta, otti Shimei hänet mukaansa töihin.

Vaatekaupassa oli ihan okei työskennellä, Sakura piti isänsä palkkaamasta henkilökunnasta, vaikka varsinainen myyntityö ei ihan tytöltä sujunutkaan. Enemmän hänen vastuulleen jäikin hyllyjen täyttäminen, vaikka Shimei antoi hänen myös kokeilla kassalla oloa ja vaatteiden kaupittelua asiakkaille.

Töistä ei tosin aina meinannut tulla mitään, kun yksi Shimein työntekijöistä sattui olemaan Sakuran ikäluokkaa, eikä yhtään hullumman näköinen. Teinit päätyivätkin usein rupattelemaan kesken työpäivän niitä näitä ja Shimei sai olla muistuttamassa heidän hommista jatkuvasti.

Kyllä Sakura yritti parhaansa myynninkin parissa, mutta joko hän ei aina osannut vastata oikein asiakkaan kysymyksiin tai sitten hän ei vain kuulostanut kovinkaan vakuuttavalta. Kyllä hän onnistui pari kertaa vakuuttamaan asiakkaan ostamaan tuotteen, mutta suurimmaksi osaksi joko Shimei tai toinen työntekijä tulivat tekemään lopulliset kaupat.

Shimei teki paljon pitkiä päivä, mutta päästi henkilökuntansa aikaisemmin pois. Joten usein Sakura jäi kaksin isänsä kanssa kauppaan ja silloin teini sai näyttää taitonsa kassakoneen käytössä. Asiakkaiden hermostuneet huokailut ja kelloon vilkuilut eivät tosin valaneet tyttöön enempää uskoa omiin kykyihinsä.

Saati sitten myyntipuheisiinsa, kun hän kuunteli vierestä isänsä myyntipuhetta asiakkaille.

”Ja kyllä rouvanne sitten on valmis antamaan anteeksi, kun ostatte hänelle juuri tämän korun”.

”Kyllä, olette oikeassa!”

***

Vaikka päivät olivat melko pitkiä kaupassa, ei Sakura kuitenkaan heti mennyt sänkyynsä nukkumaan kotiin päästyään. Joskus hän paineli suoraan koneelleen kirjoittamaan tai sitten hän soitti ainoalle ystävälleen ja kaksikko livahti yön tuntumassa ulos.

Søren ja Shimei kyllä tiesivät tyttärensä livahtamisista, mutta eivät puuttuneet siihen, ennen kuin tilanne muuttuisi huonompaan. He luottivat siihen, ettei Sakura tekisi mitään tyhmää kaupungilla ja huolehtisi itsestään. Tosin Shimei ja Søren molemmat nukkuivat aina koiran unta, kunnes he kuulivat ulko-oven käyvän ja Sakuran askeleet huoneeseensa. Silloin vasta he pystyivät nukkumaan kunnolla.

***

***

Sørenin yöunet olivat muuttuneet huonoiksi häästressin takia. Oli öitä jolloin hän heräili jatkuvasti, mutta aina hän ei onnistunut nukahtamaan uudestaan. Niillä kerroilla porkkanapää puki talvitakkinsa päälle ja meni pihalle nauttimaan raikkaasta ilmasta sekä paijailemaan nurkilla käyskenteleviä susia.

***

Odotettu päivä koitti viimein ja Sørenin ei tarvinnut stressata enää mitään muuta, kuin että juhlat onnistuisivat hyvin loppuun asti. Hän ja Shimei pääsisivät viimein vannomaan valansa toisilleen perheen ja ystävien todistaessa kaunista tapahtumaa. Sääkin suosi heitä, aurinko pilkisti pilven reunan takaa ja sai lumen hohtamaan kirkkaampana heidän ympärillä.

Tosin kyllä jotkut vieraat hytisivät kylmästä, kun he olivat pikkumekoissaan ja korkokengissään lumen keskellä. Jokainen yritti kyllä pidätellä hampaiden kalisemista ja liikuskella hieman paikoillaan häiritsemättä seremoniaa kuitenkin.

Søren kyllä näki sivusilmästä levotonta liikehdintää ja kyllä hänen omatkin varpaansa ja nilkkansa olivat märkinä lumesta. Iho oli kananlihalla, mutta silti hän oli yhtä hymyä Shimein pujottaessa sormuksen hänen sormeensa. Vielä nopea suukko ja sitten kiireesti sisälle.

Koska tarjottava oli sisällä, eikä paikkoja ollut läheskään kaikille, sai osa vieraista nauttia hääkakusta ja muista tarjottavista seisoalleen.

Søren oli myös saanut töistään kunnon kameran lainaksi, jotta Sakura oli saanut ikuistettua vanhempiensa tärkeän päivän kuvaan, jonka he ripustivat olohuoneen seinälle. Aina välillä Søren katseli kuvaa hymy huulilla ja nimettömässä kimmeltävää sormusta hiplaten.

***

***

Häistä oli aikaa ja Sakura oli alkanut keskittymään yhä enemmän romaaniinsa. Koulu oli alkanut kärsiä, mutta eihän hänellä muutenkaan olisi sitä enää pitkään. Teini oli ruvennut tekemään ihan kunnolla tutkimuksia ja kävi ihan kirjakaupassa katselemassa tietokirjoja, matkailuesitteitä vanhempiensa käymistä paikoista ja muita mahdollisesti hyödyllisiä kirjoja.

Erityisesti matkailuesitteet, sekä maa- ja kaupunkikohtaiset tietopakkaukset olivat Sakuran suosikkeja ja niitä hän eniten katselikin. Kotonakin oli jo pieni pino joitakin vanhempia materiaaleja, mutta silti hän käytti taskurahansa uusiin.

Sakura alkoikin olla jo tuttu näky kirjakaupassa ja myyjät jo tunsivatkin hänet nimeltä. Aina käydessään maksamassa ostoksensa Sakura vaihtoi pari sanaa myyjän kanssa, ennen kuin palasi takaisin kotiinsa.

Ystäväsuhteetkin olivat alkaneet kärsiä, mutta Sakura ei jaksanut siitä piitata, hän halusi vain kirjoittaa ja kirjoittaa. Välillä Shimei ja Søren saivat olla kiskomassa tytärtään pois koneen ruudusta joko syömään, nukkumaan tai kouluun.

”No niin, mistäs sitä jatkaisi… Hmm… Aivan! Kesällä…”.

***

***

”… Ja katsoessaan toisiaan silmiin he tiesivät löytäneensä sen oikean. Loppu”. Näppäinten naputus lakkasi hetkeksi huoneessa kirjoittajan tallentaessa tarinaansa.

Sakura oli viimein saanut romaaninsa loppuun ja tallensi sen kaiken varalta pariin eri paikkaan talteen. Enää hänen täytyisi lähettää valmis kertomus kustantajalle ja toivoa parasta.

Noustessaan tuolista porkkanapää venytteli hartioitaan ja käsiään, kirjoittaminen oli saanut hänen hartiansa jumiin ja istumalihaksiakin särki epämukavalla tuolilla istuminen. Mutta silti nuoren naisen olo oli hyvä, hän oli saanut monta vuotta kestäneen projektinsa loppuun ja ainakin hän itse oli tyytyväinen lopputulokseen. Nyt hänen pitäisi vain keksiä, mitä hän seuraavaksi tekisi.

***

***

***

***

:O Enää viimeinen osa jälellä. Se tuleekin sitten toukokuun puolella. 

***

***

***

***

Søren oli lopulta saanut tarpeeksi Eiichin tempuista. Kadonnutta rahaa alkoi olla liian paljon, vaikkei perhe ollut lähelläkään vararikkoa vielä. Rahaa oli mennyt typeriin sijoituksiin, tuhlailtavaksi yökerhoihin ja seuralaisiin, joista Søren sai kuulla monen mutkan kautta lopulta.

Eiichi oli kuvitellut elävänsä loppuelämänsä Sørenin rahoilla, varsinkin jos hän olisi saanut naitua porkkanapään. Parempi Sørenille, että hän oli kieltäytynyt astelemasta alttarille. Muuten hän olisi voinut olla köyhempi, paljon köyhempi.

Eiichi sai lähtöpassit talosta, tavarat heitettiin perästä ikkunasta ulos ja lopuksi kuului vielä vihainen huuto, ettei Søren halunnut nähdä brunettea enää koskaan elämänsä aikana silmissään. Eiichi oli nyt köyhempi kuin koskaan aikaisemmin, eikä hän kehdannut edes näyttää kasvojaan seurapiirijuhlissakaan enää.

Sakura oli iloisempi kuin koskaan elämänsä aikana. Vaikka teini-ikäisenä hän ei enää niin paljon kaivannut äitinsä seuraa, oli hänestä aina mukavampaa, kun Eiichi oli lähtenyt pois heidän elämästä. Vaikka kauan se kestikin, ihan liian kauan.

Tyttö oli intoutunut kirjoittamaan äitinsä seikkailuja ylös aikeinaan joskus kirjoittaa kirja siitä ja totta kai hän aikoi sisällyttää Eiichinkin jännittävään tarinaansa pahiksen roolissa. Tietenkin hän aikoi tehdä kirjasta omanlaisensa, mutta tietenkin tarina pohjautuisi Sørenin seikkailuihin eri maissa.

***

Sillä välin kun Sakura työskenteli kirjansa eteen ja nautti kahdenkeskisestä ajasta äitinsä kanssa, tunsi Søren olevansa vanhempi kuin koskaan aikaisemmin. Aamulla hän oli järkyttynyt katsoessaan vessan peilistä itseään ja löytäen muutaman harmaan suortuvan päästään. Hän oli vielä liian nuori saamaan harmaita hiuksia.

***

***

Vaikka Eiichistä eroon pääseminen oli vapauttavaa, tunsi Søren silti tarvitsevansa lepoa ja rentoutumista. Sakuralla oli kuitenkin muita ajatuksia äitinsä vapaapäivälle. Tyttö halusi käydä keskustassa vaatekaupassa ja tarvitsi Søreniä kuskiksi.

”Etkö olisi voinut käydä lähempänäkin vaatekaupoissa?”

”Mutta halusin juuri tähän, täällä on erilaisia vaatteita”, Sakura selitti kiiruhtaessaan sisälle liikkeeseen. Søreniä sen sijaan häiritsi, missä hän oli nähnyt tai kuullut kyseisestä liikkeestä. Se tuntui niin tutulta.

”No, tule jo!”

”Kyllä kyllä… Eihän tässä mikään hoppu ole…”

”Katso nyt, paljon erilaisempia vaatteita, mitä niissä pikku liikkeissä, missä yleensä käydään”, Sakura selitti ja esitteli vaatteita äidilleen. Sørenin oli kyllä myönnettävä, että liike oli selvästi tarkoitettu enemmän Sakuran ikäisille tytöille, kuin lapsille tai Sørenin ikäisille naisille.

Sakura nappasi muutaman vaatekappaleen sovitettavaksi ja Søren jäi siksi aikaa pällistelemään ympärilleen. Hänen oli kyllä myönnettävä, että liike oli varsin viihtyisä ja monipuolinen tyyleiltään. Yläkerrasta saattoi löytää juhlavaatteita ja alhaalta enemmän arkeen tarkoitettuja kuteita. Ympärilleen katsellessaan Søren oli vähällä ohittaa tutun näköisen henkilön.

”Shimei?!”

”Kyllä… Søren?”

Søren ei voinut uskoa tätä. Totta kai hänen olisi pitänyt muistaa Shimein perustaneen liikkeen Kuukylän keskustaan, mutta omat murheet Eiichin kanssa olivat ottaneet selvästi etusijan hänen ajatuksissaan. Shimein näkeminen oli kuitenkin monen eri tunteiden sekoittama hetki. Porkkanapää oli vähällä itkeä, mutta sai pidettyä itsensä juuri ja juuri tyynenä.

”Mukava nähdä, siitä onkin aikaa…” Shimei aloitti vaikeasti ja Sørenkin naurahteli hermostuneesti. Niin, viimeisen kerran kun he olivat nähneet toisensa, he olivat riidelleet. Tai Shimei oli kertonut kotona olevasta tyttöystävästä ja Søren poistunut paikalta vihaisena. Nyt kuitenkin viha oli laantunut ja kaksikosta oli hyvä nähdä toisiaan.

”Niin, mitenkäs se sinun tyttöystävä vai kihlattuko hän nyt oli…?” Søren aloitti, mutta Shimei kertoi eronneensa melko pian hänestä kotiin palattuaan ja keskittynyt viimevuosien ajan vain yrityksiinsä. Muutama lyhyt suhde oli ollut välissä, mutta kukaan ei ollut vastannut miehen unelmanaista. He jutteli niin tiivisti keskenään, ettei kumpikaan huomannut Sakuraa, joka asteli hetkeksi ulos sovituskopista. Tyttö kuitenkin huomasi äitinsä juttelevan toisen kanssa ja livahti takaisin sovituskoppiin salakuuntelemaan.

”Entäs sinä? Miten elämä menee?” Shimei kysyi vuorostaan Søreniltä ja nainen vuodatti lyhyesti karikkoisen suhteensa narsistisen Eiichin kanssa.

”Kummallakaan meistä ei selvästi ole ollut onnea seurustelusuhteiden kanssa”, Søren totesi kertomuksensa lopuksi ja Shimei naurahti myöntävästi siihen.

Lopulta Sakura asteli sovituskopista ulos, laittoi vaatteet takaisin rekkiin ja hivuttautui lähemmäksi äitiään ilmoittaakseen läsnäolonsa. Søren oli kuitenkin niin keskittynyt Shimein kanssa rupatteluun, ettei meinannut huomata ollenkaan tyttärensä läsnäoloa.

”Krhm, äiti, olen valmis”, Sakura sanoi ja hätkäytti Sørenin. Shimei nosti kulmiaan hämmentyneenä ja Sakura hymyili kohteliaasti miehelle. Søren pikaisesti esitteli kaksikon toisilleen, vaihtoi Shimein kanssa puhelinnumeroita ja lähti Sakura perässään nopeasti kohti kotia.

Sakura oli pysynyt koko matkan kotiin asti hiljaisena. Hän oli onnistunut tavoitteessaan löytää biologisen isänsä ja saattaa vanhempansa takaisin sen verran yhteen, että he tajuaisivat asuneensa samassa kaupungissa jo muutaman vuoden ajan. Homma oli hoitunut naurettavan helposti, mutta tytön äidin yksin kertainen esittely ja nopeasti paikalta poistuminen oli kuitenkin tuottanut pettymyksen Sakuralle.

He eivät päässeet edes kotiovelle, kun Sakura alkoi jo tivata äidiltään, miksei tämä voinut kertoa Shimeille totuutta hänestä.

”Et kai oikeasti kuvitellut, että minä jossain kaupassa vieraiden ympäröivänä pudottaisin pommin, jossa kertoisin hänen olevan isä?”

”No milloin sitten?”

”Se tuskin lienee sinun asiasi, miten minä hoidan miessuhteeni”, Søren kivahti ja kiitti hiljaa mielessään siitä, etteivät he asuneet missään lähiössä. Muuten naapureilla voisi olla mielenkiintoista katseltavaa.

”Kyllä se kuuluu nyt jonkin verran, jos kyseessä on mun isä! Sä muuten soitat sille tänä iltana ja kerrot kaiken, tai mä en puhu sulle enää koskaan!” Teini huusi. Kyllä hän tiesi kiristyksen olevan lapsellista ja ettei hän koskaan onnistuisi siinä, mutta jollain keinoin hänen oli saatava äitinsä tekemään kerrankin jotain järkevää miesasioidensa eteen, Eiichin pihalle potkaisemisen lisäksi.

***

Loppupäivän Sakura pysytteli huoneessaan kirjoittaen lisää muistiinpanoja tulevaa kirjaansa varten. Pari kertaa hän kävi alakerrassa syömässä pikaisesti palaten sitten takaisin huoneeseensa.

Søren pyöritteli peukaloitaan, kunnes lopulta soitti Shimein numeroon ja pahoitteli heti alkuunsa äkillistä poistumistaan.

”Se sinä kyllä osaat”, Shimei vastasi ja naurahti hermostuneesti. Søren selvitteli kurkkuaan ja kertoi lopulta miehelle Sakurasta.

***

***

Seuraavana päivänä Søren tunsi olonsa levänneeksi ja kevyemmäksi. Shimei oli ottanut uutisen hyvin, totta kai hän oli hämmentynyt ja tarvinnut hetken aikaa sulatella uutista. Kaksikko sopi tapaavansa illalla Sørenin luona. Shimei oli saanut osoitteen ja lupasi tulla Sørenin töiden jälkeen käymään ja tutustumaan Sakuraa.

Sakuralle Søren ei ollut kertonut mitään. Tyttö mökötti yhä huoneessaan ja Søren ajatteli Shimein tulo olevan yllätys teinille. Olkoot kerrankin tyytyväinen äitiinsä.

Aamuiset vapaatunnit Søren käytti milloin mihinkin. Joskus hän auttoi puutarhuri pihatöissä, vaikka melkein ainoa asia, minkä porkkanapää pystyi tekemään, oli haravointi. Puutarhasaksien kanssa Søren saattoi saksia vähän liikaakin pois.

***

Illalla töistä tullessaan Søren kiiruhti heti vaihtamaan vaatteet ja komensi Sakuraa tulemaan alakertaan. Aluksi teini ei meinannut totella, mutta käytettyään sitä äänenpainoa, mitä vastaan ei yksikään murkkuikäinen voinut mitään.

Sakura löhöili olohuoneessa hieman ihmeissään, kun Søren meni ulos odottamaan Shimein saapumista. Onneksi miehellä ei kestänyt kovinkaan kauan, vaan saapui ajallaan Marsenien ovelle.

Aluksi he juttelivat vähän aikaa ulkona niitä näitä. Shimei kertoi olevansa hermostunut, eikä Sørenkään voinut kiistää käsiensä olevan hikiset hermostuneisuuden takia.

Søren kuitenkin vakuutteli Sakuran olevan mukava tyttö, joka kyllä tiesi, kuka Shimei oli. Sen verran taustatyötä hän selvästikin oli tehnyt.

”Taisi säästää sen lehtileikkeen, missä kuvasi näkyi, kun avasit liikkeen keskustaan”, Søren selitti naurahtaen.

”No, eiköhän ole aika…”, Shimei aloitti ja Søren ohjasi vieraansa sisälle. Ennen oven avaamista hän kehotti Shimeitä olemaan hiljaa.

”Yllätetään hänet”.

Søren ohjasi Shimein kaikessa hiljaisuudessa olohuoneeseen, missä Sakura oli onneksi vielä katselemassa tylsistyneenä hauskoja kotivideoita televisiosta.

Ilme tosin muuttui, kun Sakura sattui huomaamaan, kenet Søren oli kutsunut kylään. Itse asiassa teini oli odottanut äitinsä jahkailevan pidempää, mutta näköjään hän kerrankin oli hoitanut asiat nopeasti.

Søren esitteli toistamiseen Shimein ja Sakuran toisilleen ja tälä kertaa vähän suuremmalla informaatiolla. Shimein hermostuneisuus tuntui kadonneen hänen astuttua olohuoneeseen eikä Sørenin tarvinnut juuri puuttua keskustelun kulkuun.

Vaikka Sakura olikin kuullut vanhempiensa tapaamisesta Søreniltä, oli mukava kuulla pikakertomus myös Shimein näkökulmasta.

”Tosin voidaan jutella tästä lisää joskus myöhemmin”, Shimei sanoi ja Sakura oli täysin valmis tutustumaan kunnolla biologiseen isäänsä.

***

***

Ei mennyt kauankaan, kun Shimei ja Sakura sopi tapaamiseen kahvilaan voidakseen jutella rauhassa ilman Sørenin läsnäoloa. Sakura olikin innokas oppimaan lisää isästään, vaikka hieman häntä hermostuttikin tavata kahden kesken hänet.

Onneksi juttu lähti nopeasti luistamaan ja Sakura pyysikin Shimeitä kertomaan nyt tarkemmin hänen ja Sørenin tapaamisesta. Hän tarvitsi kirjaansa varten erilaisia näkökulmia asioista, sillä äidillä oli välillä tapana värittää tapahtuneita.

Eivät he pelkästään Sørenin ja Shimein tapaamisesta puhuneet. Toki kaksikko puhui myös harrastuksista, musiikkimausta ja lempielokuvista. Shimei innostui Sakuran haaveesta kirjoittaa kirjan ja kannustikin teiniä siihen kovasti.

Shimeikin pääsi toki kertomaan omasta työstään yrittäjänä ja siitä, miten päätyi Kuukylään.

”No, muistelin Sørenin maininneen asuvansa täällä, joten elättelin toiveita tapaavani hänet uudestaan…”, Shimei selitti nolostuneena.

”Awww”.

***

Toki Shimei vietti aikaa myös Sørenin kanssa. Kaksikko keskusteli asiat selviksi, mitä nyt oli selvitettävänä. He kertoivat toisilleen aikaisemmista suhteistaan ja muusta elämästään, eikä kumpikaan voinut välttyä siltä tunteelta, kun vanha romanssi syttyi uudestaan liekkeihin.

***

***

***

***

:o Enää kaksi osaa jäljellä!

***

***

***

***

Sakura nautti kesään viimeisistä päivistä keinumalla pihalla yhdessä äitinsä kanssa. Sørenin työ ja Eiichi verottivat niin paljon naisen aikaa, ettei häneltä meinannut aina löytyä aikaa tyttärelleen. Ei, vaikka hän kuinka yritti järjestää aikaa ja luvata vaikka mitä.

Nytkin Søren oli luvannut viettää päivän Sakuran kanssa ja mennä yhdessä myöhemmin päivällä elokuviin. Tyttö ei voinut olla iloisempi, vaikka samaan aikaan hänen sisällään oli tunne, että kaikki menisi päin lehmän pyllyä lopulta.

Ja Sakuran aavistukset taisivat osua jälleen oikeaan, kun Eiichi huusi ovelta Søreniä tulemaan sisälle. Porkkanapää lupasi tulla pian takaisin, mutta Sakura alkoi jo varautua pahoihin pettymyksiin. Niin kuin lähes joka kerta, kun äiti lupasi hänelle jotakin.

Sørenin ”pian” muuttui nopeasti puoleksi tunniksi ja siitä tunniksi. Sakura jatkoi touhuamistaan pihalla, vaikka hänen tekikin mieli mennä huoneeseensa mököttämään. Vielä oli kuitenkin pienen pieni mahdollisuus, että Søren tulisi takaisin ulos ja kaksikko jatkaisi yhdessä touhuamistaan.

Sisällä tilanne näytti kuitenkin pahemmalta. Eiichi ja Søren huusivat toisilleen. Mies oli jälleen kerran lupautunut menemään ties mihin illanistujaisiin ja luvannut tuova vieläpä Sørenin mukanaan, kysymättä naiselta itseltään mitään. Brunette oli vain ilmoittanut, että Sørenin kannattaisi vaihtaa vaatteet ja kutsua joku naisen siskoista vahtimaan Sakuraa.

Mikä Søreniä eniten ärsytti, oli se, että Eiichi aina oletti naisen seuraavaan häntä kaikkialle panematta vastaan mihinkään. Kuin uskollinen seurakoira, kultainennoutaja. Søren tietysti yritti selittää, miten hän oli jo luvannut Sakuralle yhteistä elokuva hetkeä, mutta Eiichi käski kylmän viileästi vain peru se. Heidän täytyi osallistua juuri näihin juhliin.

Sakura tietysti murtui uutisesta, vaikka olikin yrittänyt valmistella itseään pettymyksiin. Hän alkoi menettää uskonsa äitinsä lupauksiin, jotka kuitenkin aina peruuntui Eiichin takia. Voi miten Sakura vihasikaan sitä miestä.

Søren yritti lohduttaa tytärtään, mutta mitkään sanat eivät tehneet Sakuran oloa paremmaksi. Paitsi tietysti ne maagiset sanat, joissa Søren ilmoittaisi heittävänsä miehen pihalle. Mutta näköjään siihen tarvittaisiin paljon enemmän, kuin Sakuran kyyneleet ja pettymykset.

Enää hän ei ollut äitinsä listan ykkösenä, vaikka kuinka Søren yritti vakuutella toisin. Jos olisi, niin varmasti Søren laittaisi enemmän avopuolisolleen vastaan. Mutta jälleen kerran äiti antoi periksi Eiichille, lupasi lähteä tämän edustusvaimoksi ja jättää pettynyt tyttö sisarensa hoiviin.

”Shhh, Sakura, rauhoitu. Me voidaan lähteä huomenna sinne elokuviin. Lupaan sen”, mutta Sakura ei rauhoittunut. Äidin lupaus oli vain yksi muiden joukossa, mikä ei koskaan tulisi toteutumaan.

Ikuisuutta Søren ei voinut lastaan lohduttaa ja naisen oli jätettävä Sakura yksin itkemään tyynyä vasten hänen lähtiessä valmistautumaan. Eiichi oli ”ystävällisesti” etsinyt tilaisuuteen sopivan asun puolisolleen ja peilin edessä keikistellessään Sørenin teki mieli iskeä päänsä vasten kuvajaistaan. Kaikki oli päin prinkkalaa.

Sakuran itku oli laantunut, mutta Søren saattoi silti kuulla tämän vielä niiskuttavan. Syyllisyyden tunne valtasi Sørenin ja nainen potki itseään henkisesti takamukselleen. Milloin hän pystyisi pitämään lupauksensa Sakuralle niin, ettei tytön tarvitsisi viihdyttää itseään tietokoneen avulla?

Eiichin murheet olivat ihan toista luokkaa. Mies ajatteli tarvitsevansa hampaiden valkaisua, kiillotusta, kaikki toimenpiteet mitkä vain vaatisivat häikäisevän hymyn takaamiseksi. Ehkä hieman botoksia myös silottamaan ryppyjä.

Välillä Søren löysi itsensä ajattelemasta, miksi hän sieti moista itserakasta, narsistista, kieroilevaa miestä talossaan. Eiichi ei ollut tehnyt juuri mitään perheen hyväksi ja Sakuran kanssa hän harvoin suostui jäämään kahdestaan, ellei tyttö pysynyt visusti omassa huoneessaan. Mutta jotenkin mies onnistui aina karismaattisilla sanoillaan pitämään itsensä Sørenin vierellä.

Sakura joutui tyytymään kohtaloonsa yksinäisistä illoista, varsinkin jos kaupungin lastenhoitaja oli palkattu. Jos joku tädeistä tuli, niin silloin he saattoivat tehdäkin jotain yhdessä, mutta useimmiten Sakura lukkiutui huoneeseensa mököttämään.

***

***

Sakura suhtautui kouluun aika samalla tavalla kuin suurin osa ikäisistään. Opiskelu oli tylsää, aamuheräämiset ikäviä, mutta kavereita oli ihan kiva nähdä. Sakura oli myös keskinkertainen oppilas, jotkut aineet olivat helppoja, toiset vaikeita. Kokeista tyttö sai yleensä seiskaa ja kasia.

Søren oli ihan tyytyväinen lapsensa koulusuoritukseen, vaikka hän miettikin välillä, olisiko Sakuran arvosanat paremmat, jos he ehtisivät katsoa läksyjä yhdessä. Sørenin työpäivät muotikuvaajana kestivät kuitenkin iltaan, eikä hänen ajatukset tahtonut oikein kulkea enää siinä vaiheessa.

Eiichin bisnekset olivat alkaneet kärsiä ja mies alkoi tehdä yhä enemmän riskisijoituksia Sørenin rahoilla. Jotenkin brunette oli onnistunut onkimaan itselleen avopuolisonsa pankkitiedot ja tunnukset, josta hän pystyi siirtämään rahaa omalle tililleen. Mutta harvoin hän pääsi ollenkaan voitonpuolelle.

***

Vaikka Søren ja Sakuran yhteiset ajat olivat vähentyneet, eikä Sakura tykännyt hyvää äitinsä tyhjistä lupauksista, oli kaksikko silti lämpimissä väleissä. Nuoresta iästään huolimatta Sakura tiesi, että jos hänen välit äitiin katkeaisivat, olisi hänen elämänsä paljon hankalampaa ja yksinäisempää.

Tosin kokeili tyttö välillä rajojaan ja äitinsä sekä Eiichin hermoja. Sen jälkeen kun brunette oli ehdottanut Sakuran opettelevan pianonsoittoa, jotta tyttö voisi joskus tulevaisuudessa mahdollisesti viihdyttää vieraita, oli Sakura ottanut kaiken ilon irti koskettimien hakkaamisesta. Tyttö ei pitänyt pianon soittamisesta, mutta nautti siitä, kuinka Eiichin hermot menivät tämän kuunnellessaan koskettimien hakkaamista.

Valitettavasti Søren joutui silloin kärsimään avopuolisonsa valittamisesta. Eiichi ei koskaan suoraan kieltänyt tai komentanut Sakuraa, vaan kaikki tapahtui Sørenin kautta. Toisaalta nainen ymmärsi tyttärensä ärsyttämisen, mutta ei hänkään jaksanut kuunnella sitä mekkalaa, mitä Sakura sai aikaiseksi, tai Eiichin valittamista.

***

Sakuran innostuttua koettelemaan enemmän Eiichin hermoja, oli Sørenin keksittävä tapa saada tyttö rauhoittumaan ja keksimään muuta ajateltavaa. Niinpä iltaisin, kun heillä oli hetki aikaa toisilleen, alkoi Søren kertoa tarinoita aikoinaan tehdystä reppureissusta. Hän kuvaili niin tarkasti kuin vain pystyi aavikon paahtavan kuumuuden, mukavat paikalliset, turistit, joidenka kanssa hän vietti aikaa.

Sakurasta oli mukava kuunnella äitinsä seikkailuja, varsinkin kun Shimei tuli mukaan kuvioihin. Søren ei ollut aikaisemmin juuri puhunut Sakuralle tämän isästään, mutta kertoessaan reissuistaan, intoutui Søren kuvailemaan todellista rakkauttaan tyttärelleen. Toki välillä juttu meni turhankin imeläksi, mutta Sakura nautti kaikesta pienestäkin tiedosta, minkä hän sai biologisesta isästään.

***

***

Sørenin elämä tuntui muuttuvan koko ajan hankalammaksi ja hankalammaksi. Nainen kokeili kaikkia keinoja rauhoittaakseen mieltään, jopa pianon soittamista, mutta tuloksetta. Sakura jopa ehdotti äidilleen hakkaavan koskettimia, mutta Søren jätti sen tekemättä. Tililtä katoavat rahat häiritsivät porkkanapäätä ja Eiichi ei suostunut keskustelemaan taloudellisista asioista, koska Sørenille ne olivat pelkkää hepreaa.

Kun Eiichi oli lähtenyt jonnekin päivällä pidettäviin kutsuille ja Sakura oli koulussa, kutsui Søren sisarensa Sunen ja Toven kylään. Tovelta Søren kaipasi enemmänkin tukea ja parisuhdeneuvoja, olihan sisko yhä yhdessä yliopistoaikaisen rakkaansa kanssa ja lapsiakin heille oli siunaantunut.

Sunelta taas sai apua raha-asioiden kuntoon laittamisessa, tekihän hän sitä ihan työkseenkin. Sisko lupasikin Sørenille tarkistavan kaikki perheen menot ja tulot, kunhan vain saisi siihen tarvittavat paperit. Ja kunhan hän omilta töiltä ehtisi.

”Sinun pitäisi kyllä opetella itse huolehtimaan tällaisista asioista, tai palkata kunnollinen kirjanpitäjä”, Sune moitti siskoaan.

***

***

Eiichi ei murehtinut menettämiään rahoja pitkään, olihan Sørenillä paljon perintöä, eikä pikku summia heti huomattaisi. Varsinkin kun otti huomioon porkkanapään onnettomat taidot raha-asioidensa suhteen. Brunette jatkoi normaalia arjen viettämistä, mikä sisälsi paljon rahan kuluttamista. Sørenin ollessa töissä Eiichi päätti lähteä jälleen kerran ystäväporukkansa kanssa viihteelle ja palkata Sakuralle lapsenvahdin. Tyttö tosin uskoi miehen vain lähtevän pakoon häntä.

Ja mitään hän ei kieltänyt. Mikä vain olisi parempi vaihtoehto, kuin olla kahden lapsen kanssa, joka teki kaikkensa ärsyttääkseen.

***

Eiichin ystäväpiiri koostui enemmän kaltaistensa joukosta, yläluokkaisista narsistisista persoonista. Søren oli pari kertaa tavannut tämän ryhmän jäseniä ja joka kerta hän toivoi olevansa kuuro. Kukaan ei osannut puhua mistään muusta kuin itsestään.

Vaikka Eiichin sormessa komeilikin kihlasormus, ei se estänyt häntä flirttailemasta muille naisille. Aina silloin, kun Søren ei ollut mukana, saattoi joku muu nainen löytää itsensä bruneten kainalosta. Kaikki sen tiesivät, paitsi Søren itse.

***

***

Sakuran koulunkäynti oli alkanut hieman laskea. Tyttö huomasi äitinsä murheet ja alkoi itsekin murehtia asioista, joita hänen ei pitäisi ajatella ollenkaan. Läksyt tuli tehtyä joko myöhään illalla tai aikaisin aamulla. Ja silloinkaan hän ei keskittynyt niihin kunnolla.

Søreniä ahdisti joka kerta, kun postilaatikkoon tipahti muutama lasku lisää, mistä hänellä ei ollut mitään tietoa. Hän joutui soittelemaan puheluita, lähettämään sähköposteja ja kertomaan tiedot siskolleen. Hänellä ei ollut mitään tietoa mistään sijoituksista, mihin rahaa oli suurimmaksi osaksi mennyt.

Hoidettuaan laskut pois alta sai Søren lukea rauhassa aamulehden. Onneksi Eiichi nukkui puolille päivin, eikä Sørenin työt alkaisi pariin tuntiin. Sakuran koulubussikin saapuisi hetken kuluttua ja tyttö tuli vasta nyt aamupalalle.

”Huomenta”.

”Huomenta…”

Aamut olivat aina hiljaisia. Sakura yritti hörppiä mehunsa niin nopeasti kuin vaan pystyi, sillä koulubussi olisi muutaman minuutin kuluttua heidän kohdalla. Søren puolestaan keskittyi lukemaan, mitä kaikkea maailmalla tapahtui sillä hetkellä.

”Huoh… Sotia, tappeluita, kuolemia… Mitähän paikallisuutisissa sanotaan?” Søren mutisi enemmän itselleen kun Sakuralle, mutta tyttö kuunteli silti tarkkaavaisena äitinsä mutinoita.

”Hmm… Uusi kauppa avataan keskustaan”.

”Millainen?” Sakura kysyi heti innostuneena, mutta Søren ei vastannut. Nainen tuijotti yllättyneenä kuvaa liikkeen omistajasta lehden sivulla.

”Se-sehän on…”

”Äiti?”

”Shimei?!”

***

***

***

***

Ja Shimei on palannut kuvioihin :D 

***

***

***

***

”Noh, hymyile nyt äidille, Sakura”, Søren yritti epätoivoisesti saada tytärtään hymyilemään ja nauramaan. Känkkäränkkä oli ollut koko päivän heillä kylässä, eikä asiaa helpottanut yhtään sekään, että Søren oli jälleen menossa ulos Eiichin kanssa. Ehkä tyttö tajusi jo, että hän joutui jakamaan äitinsä huomion jonkun toisen kanssa.

Søren ei kuitenkaan luovuttanut, vaan yritti ilmeillä ja kertoa tarinoita saadakseen tytön edes hieman virnistämään. Hänen täytyisi kuitenkin kohta lähteä valmistautumaan ja sitä ennen Sakura pitäisi saada nukkumaan.

Lopulta kello näytti jo sen verran, että Sørenin oli pakko vaihtaa lapsensa yöpukuun, mutta sitä ennen hän yritti vielä kutitella ja puhella hassuja, saaden lopulta Sakurankin nauramaan hieman. Nyt nukuttamisesta tulisi helpompaa, kun tyttö ei näyttäisi pippurin syöneeltä.

Sakuran viimein nukahdettua Eiichi soitti ja varmisti vielä, että Søren oli todellakin vapaa lähtemään. Porkkanapää oli jo kerran joutunut perumaan heidän ravintolaillallisen lapsensa takia, eikä mies ollut kovinkaan iloinen siitä. Sen jälkeen hän oli ottanut tavakseen soittaa tuntia ennen tapaamista, että kaikki oli vielä sovittuna.

Jokaisen illallisen myötä Sørenille tuli yhä isompia ja isompia paineita etsiä itselleen sopivia vaatteita. Olihan se totta, että hänen lempivaatteensa eivät aina olleet sopivia niihin paikkoihin, mihin Eiichi hänet vei.

Haru joutui usein auttamaan tytärtään vaatteiden valinnassa, vaikka äidin ja tyttären makuerot olivatkin toistensa vastakohtia. Søren ei tuntenut oloaan yhtään kotoisaksi äitinsä valitsemissa vetimissä, mutta tiesi kyllä, että hänen valitsemansa mekko olisi ollut ehkä hieman provosoiva sen iltaiseen ravintolaan. Vaikka varmasti Harunkin valitsema mekko saisi kerättyä kiitettävästi katseita.

***

Vaikka Haru kannustikin tytärtään seurustelemaan Eiichin kanssa, toivoisi vanha rouva parin näkevän mieluummin päivällä toisiaan, kuin iltaisin. Jos nuoren parin ilta sattuisi venymään ja Sakura heräisi yöllä äitinsä ollessa poissa, oli Harulla kova työ saada lapsenlapsensa takaisin nukkumaan. Tyttö huusi vain äitiään ja nukahti vasta väsyttyään huutamiseen ja itkemiseen.

***

***

Koska Sakura kärttyili aina huonosti nukutun yön jälkeen, oli Søren päättänyt viimein kutsua Eiichin syömään heille kotiin. Halusivathan Haru ja Noelkin tavata miehen ja ehkä Sakuran näkeminen saisi Eiichin ymmärtämään, ettei Søren voinut aina lähteä mihinkään lyhyellä varoitusajalla.

Tietysti Søren oli hermostunut teinitytön lailla siitä, että hänen miesystävänsä oli tulossa ensimmäistä kertaan käymään hänen kotonaan. Porkkanapää kävi jo aamukuudelta tarkistamassa, että jääkaapissa oli kaikki tarvittavat ainekset ruuanlaittoa varten, kun yhtä hermostunut Haru saapui keittiöön.

”Et kai sinä tuossa asussa aio olla koko päivää?” Haru aloitti paasauksen ja jatkoi valittaen myös siitä, miten Sørenin naamalla olevat ”sotkut” olivat jo tarpeeksi, ettei nuoremman naisen tarvinnut enää vaatteillaan erottua joukosta. Søren tosin ei tiennyt, miten hänen tavallisessa mekossa oli nyt jotain niin paljon poikkeavaa, muttei jaksanut alkaa tapella äitinsä kanssa. Ehkä vanhempi nainen vain purki hermostuneisuuttaan huomauttelemalla tavallistakin pienemmistä asioista.

Vähän ennen Eiichin saapumista Søren vaihtoi mekkoa ja Harukin näytti tyytyväisemmältä.

”Asiallinen mekko, siihen sopivat kengätkin. Näytätä hyvältä”, äiti kehui tytärtään. Sørenistä oli mukava kuulla vanhemmiltaan kehuja, vaikka se tarkoittikin omalta mukavuusalueelta poistumista.

Noel oli yhä pihamaalla töissä, kun Eiichi saapui. Haru kutsui bruneten saman tien pöytään, Noel kyllä saapuisi myöhemmin, ettei häntä tarvinnut alkaa odottelemaan. Aluksi pöydässä vallitsi hiljaisuus, Søren näki silmäkulmastaan vieraan katselevan ympärilleen arvioivasti ja maistelevan hyvin tarkasti lautasellaan olevaa ruokaa. Ehkä sittenkin olisi pitänyt valmistaa jotain erikoisempaa…

Lopulta Haru rikkoi hiljaisuuden ja kyseli Eiichiltä tämän työstä, harrastuksista ja muista, mitä nyt mieleen vain tuli. Brunette vastasi kohteliaasti kysymyksiin ja alkoi vaivihkaa udella Marsenien suvun historiasta.

”Mieheni tietää paremmin siitä, hänen pitäisi tulla kohta, joten voit kysyä suoraan häneltä”.

Søreniä ihmetytti yhä Eiichin kiinnostus hänen suvustaan ja olikin kysymässä asiasta, kun brunette päätti alkaa kehua Marsenien kotia hyvin vuolaasti Harulle. Vanha rouva vain naurahti ja kertoi hieman talon historiasta, mitä nyt tiesi. Noel osaisi kuitenkin jälleen kerran kertoa paremmin.

Søren tunsi jääneensä kokonaan keskustelun ulkopuolelle ja jatkoi ruokansa syömistä, kun Eiichi päätti välillä vähän huomioida häntäkin. Haru silmäili kiinnostuneena nuoren parin hellyyden osoituksia. Jokin miehessä oli epäilyttävää, mutta vanha rouva ei osannut nimetä sitä. Kaikki näytti niin normaalilta pintapuolisesti.

Lopulta Noelkin saapui pöydän ääreen ja Eiichi kysyi pienen esittelyn jälkeen nyt perheen päältä suvun historiasta. Noel meni aluksi hieman hämilleen kysymyksestä, mutta kertoi sen mitä tiesi ja muisti. Olisihan heillä kirjahyllyssä jotain vanhoja sukuselvityksiä, mistä voisi saada parempia vastauksia, mutta ei Noel viitsinyt moista opusta ruokapöytään tuoda.

Ruokailun jälkeen Noel palasi puutarhaan, Haru meni yläkertaan vahtimaan pian päiväuniltaan heräilevää Sakuraa, joten Eiichi ja Søren saivat viimein hetken toisilleen.

Kaksikko jakoi intohimoisia suudelmia toisilleen, eivätkä välittäneet tai huomanneet ollenkaan ikkunan toisella puolen edestakaisin kävelevää Noelia. Eikä vanha herra itsekään pahemmin kiinnittänyt huomiota nuoriin rakastavaisiin. Hänen ajatuksensa olivat pelkästään kateissa olevissa puutarhasaksissa, joita hän sattumoisin kanniskeli kädessään.

***

***

Lopulta Noelin aika oli lähteä ja herra saikin jättää hyvästit rakkaalle puutarhalleen.

Noelin kuoleman myötä Eiichi alkoi näkyä yhä useammin Marsenien talossa. Ensin kylpyhuoneeseen ilmestyi hammasharja, sitten vaatteita alkoi löytyä vaatekaapeista ja lopulta miehen työpapereita lojui siellä täällä. Søren ei ollut edes varma, missä vaiheessa Eiichi oli virallisesti muuttanut saman katon alle asumaan, porkkanapää oli vain sattunut kerran postia hakiessa huomaamaan joidenkin kirjeiden olevan Eiichille.

Haru ei tiennyt, mitä ajatella koko tilanteesta. Toki hän oli ollut se, joka oli lähes pakottanut Søreniä tapailemaan Eiichiä, mutta vanha rouva ei voinut välttyä tunteelta, että jotain miehessä oli pielessä. Brunette oli vähän liiankin kiinnostunut perheen historiasta ja varallisuudesta, mutta ei Haru voinut lähteä oikein ketään syyttelemään ilman todisteita. Eikä varsinkaan itse ollessaan se henkilö, joka oli saanut Sørenin tapailemaan miestä.

Tärkeintä oli kuitenkin Sørenin ja Sakuran onnellisuus, vaikka joskus öisin Haru näkikin painajaisia siitä, miten hänen tyttärensä ja lapsenlapsi joutuivat kadulle Eiichin saatua keploteltua perheen varat itselleen. Onneksi miehellä ei ainakaan vielä ollut mitään oikeuksia perheen rahoihin ja Haru kannustikin Søreniä seurailemaan tuloja ja menoja tarkemmin.

Valitettavasti rakkaus sokaisi ihmisiä, varsinkin siinä vaiheessa, kun heitä kosittiin suurilla timanttisormuksilla. Søren oli sulanut täysin Eiichin kauniille sanoille ja maksoi välillä miehen kuluja rakkauden sokaisemana.

Onneksi ainakin vielä Sakura oli listan ykkösenä, vaikka Søren olikin korviaan myöten rakastunut. Tyttö meni aina kaiken edelle, myös Eiichin, minkä mies oli joutunut myöntämään hampaat narskuen. Hän ei ollut vieläkään puhellut tytölle mitään, välillä vain vilkaissut ohimennen. Harusta tuntui, että mies yritti elää kuin Sakuraa ei edes olisi.

Valitettavasti Haru ei ehtinyt nähdä lapsenlapsensa kasvamista, kun Kuolema tuli hakemaan häntäkin edesmenneiden ystäviensä ja rakkaiden luokse.

***

***

Sakura kasvoi kovaa vauhtia ja kasvamisen myötä tyttö sai huomata, kuinka äidin huomiota vietiin yhä enemmän pois hänestä. Välillä Sakura ja Eiichi ihan kilpailivat siitä, kummalle Søren soisi huomionsa. Ja Sakura oli jäämässä pikkuhiljaa alakynteen, varsinkin kun äiti oli lopulta löytänyt töitä valokuvaamisesta.

Søren itsekin tunsi huonoa omatuntoa siitä, ettei pystynyt viettämään enemmän aikaa ainokaisensa kanssa. Päivät he olivat töissä ja kouluissa, ja joskus iltaisin Eiichi vei kihlattunsa niille iänikuisille cocktail-illallisille. Ja Sakura sai siksi ajaksi joko lastenhoitajan tai jonkun Sørenin siskoista seurakseen.

Eiichi tuntui saavan kutsuja yhä enemmän yläluokkaisille illanistujaisille ja brunette raahasi avopuolisonsa useimmiten mukaansa. Olihan se mukava matkustaa oikealla limusiinilla, mutta seurapiiriväen puuduttavat puheenaiheet eivät jaksaneet pitää Sørenin huomiota yllä. Onneksi naisen ei tarvinnutkaan ihan jokaiselle illalliselle lähteä, vaikka Eiichi välillä yrittikin saada häntä mukaansa.

***

Sakura nautti niistä viikonloppuaamuista, kun Eiichi oli vielä nukkumassa ja tyttö sai rauhassa katsoa lastenohjelmia telkkarista. Yleensä silloin myös Søren olisi tyttärensä seurana, jos hänen ei ollut tarvinnut lähteä bruneten seuralaiseksi mihinkään.

Myös Søren vaali niitä aamuja, kun hän sai viettää aikaa tyttärensä kanssa. Hän olikin yrittänyt mainita asiasta Eiichille, mutta mies ei tainnut tajuta asian todellista laitaa. Hänen mielestään Sakura oli jo tarpeeksi iso huolehtimaan itsestään, mutta Søren ei antanut periksi. Vaikka Sakura ei tarvitsisikaan äitiään, niin hän kyllä tarvitsi tytärtään.

Tänäkin lauantaina Eiichi oli nukkumassa edellisyön rasituksia pois, kun Søren sai hetken aikaa itselleen maksella laskuja pois, tarkistaa sähköposti viestit ja jutella sohvalla istuvan Sakuran kanssa. Kaksikko oli sopinut käydä yhdessä myöhemmin päivällä hautausmaalla viemässä uusia kynttilöitä haudoille. Vaikka reissu oli noinkin tylsä, oli se paljon Sakuralle, joka kaipasi yhä äitinsä seuraa.

Ja Sørenkin odotti yhteistä kävelyreissua tyttärensä kanssa. Hyvä tuuli tosin meinasi kadota naisen tarkastellessa perheen rahatilannetta. Kyllähän hän tiesi Eiichin lainanneen rahaa tehdäkseen joitakin sijoituksia, mutta kadonnut rahamäärä oli enemmän kuin vähän. Søren päätti keskustella asiasta myöhemmin illalla avopuolisonsa kanssa, ennen kuin alkaisi raivota kenellekään.

***

Matka hautuumaalle oli iloinen, Sakura kertoi äidilleen innoissaan kaikkea, mitä koulussa oli sattunut kuluneen viikon aikana. Tyttö kertoi innoissaan siitä, kuinka hän oli saanut valita, mitä heillä oli liikunnassa ja kuinka koko luokka oli innostunut jalkapallosta. Sakuran iloisuus tarttui Søreniin ja nainen unohti hetkeksi rahahuolet.

Søren ja Sakura siivoilivat suvun hautoja käytetystä kynttilöistä, kuihtuneista kukista ja asettelivat uusia tilalle. Sakura jatkoi yhä kertomuksiaan koulustaan, nyt tosin vähän rauhallisemmalla äänellä, kerta he olivat hautuumaalla.

Poislähtö olikin vähän jännittävämpi tapaus, kun kova raekuuro iski heidän ylle ja pari salamaakin ilmestyi. Sakura ja Søren olivat molemmat kauhuissaan ja lähtivät reippaasti kotia kohti. Puolessa välissä matkaa sää tosin muuttui normaaliksi, joten äiti ja tytär pystyivät jälleen nauttimaan auringosta.

***

***

***

***

Ja näin jälleen uusi osa julki. Pikku hiljaa vähenee... Kommentteja saa antaa :)

***

***

***

***

Søren katseli onnellisena pientä tervettä tyttölastaan, jonka hän oli nimennyt Sakuraksi. Synnytys oli mennyt hyvin ja nopeasti, tosin Søren vannoi, ettei enää koskaan aikoisi synnyttää toistaa kertaa. Sakura oli terve ja kaikin puolin täydellinen.

Tyttö oli ilmetty kopio äidistään. Samat vaaleansiniset silmät, pisamainen iho ja punertavat hiukset. Tosin olihan Shimeikin ollut punapää, mutta ulkoisesti tyttö ei muistuttanut vielä millään tavallaan biologista isäänsä. Ja ehkä se oli hyvä niin.

Søren asusteli yhä kotonaan, auttoi vanhempiaan askareissa ja vanhemmat häntä Sakuran hoidossa. Tosin Haru sekä Noel molemmat painostivat tytärtään hankkimaan työpaikan, mistä Søren ei ollut vieläkään oikein innostunut. Toki hänen yliopistolta saamillaan papereilla hyvän paikan löytäisi, mutta porkkanapää ei tiennyt, mikä olisi se hänen alansa.

Noel ja Haru kuitenkin painostivat tytärtään etsimään itselleen työpaikan, ettei hänen elämänsä pelkäksi loisimiseksi jäisi. Tosin kyllähän hän tyttärestään huolehtii. Itse kovia työntekijöinä vanha pari ei pystynyt ymmärtämään Sørenin haluttomuutta etsiä töitä.

***

Søren ei juuri poistunut kotoa, joten Haru sai tehdä paljon työtä suostutella tyttärensä pukeutumaan nätisti, lähteä ravintolaan syömään ja käydä ehkä muuallakin. Hieman sosiaalista elämää voisi herätellä eloon ja ehkä reissulta sattuisi löytymään jonkun kunnon miehen numeron, niin kuin Haru asian ilmaisi.

Søren teki niin kuin äitinsä ehdotti, vaikka tunsikin olonsa epämukavaksi ihon myötäisessä mekossa ja ravintolakin oli vähän liian pramea hänen makuunsa. Mutta tämmöisistä paikoista niitä kunnon miehinä kuulemma löytäisi. Tosin Søren ei voinut olla miettimättä, mistä hänen äitinsä senkin muka tiesi.

Ravintola oli kallis, ruokalistassa oli liian hienoja nimiä, ettei Haru tiennyt, mitä hän oli juuri itselleen tilannut. Paikalla olevien asiakkaiden jututkin olivat niin puuduttavaa kuunneltavaa, että Søreniä alkoi ihan väsyttää istuessaan yksin pöydän ääressä.

Ulkona terassilla sai tilata erilaisia viiniä ja ihastella maisemia, ja niin Søren ihastelikin. Vaikka näkymä olikin tuttu, oli viileä merituuli silti mukavan raikas.

Søren ei voinut olla miettimättä Shimeitä, minkälaista olisi jakaa tämä näkymä miehen kanssa. Mies pysyi yhä porkkanapään ajatuksissa, joskaan ei enää niin usein kuin aikaisemmin. Silti, tempustaan huolimatta, miehellä oli paikka Sørenin sydämessä.

***

Ravintolasta lähdettyään Søren päätti hieman sivistää itseään ja käydä taidegalleriassa, jossa oli hänenkin sukunsa jäsenien teoksia. Sørenin asukin oli sopiva sen hetkiseen tilaisuuteen, galleriassa oli parhaillaan ollut näyttelyt uuden taitelijan teoksista. Porkkanapää kuitenkin suunnisti esi-isänsä teoksien luokse.

Kauaa Søren ei voinut maalauksia ihastella rauhassa, kun yksi gallerian työntekijöistä, liikemaailmassakin paljon esiintynyt Eiichi Mori tuli juttelemaan nuorelle naiselle. Kaikki taidehömpötykset meni ohi korvien, mutta Søren piti hymyn kasvoillaan ja nyökytteli päätään aivan kuin ymmärtäisi jotain.

”Huomasin sinun katselevan noita tauluja, oletko kiinnostunut kyseisetä tyylistä vai taitelijasta? Marseneillahan on pitkä historia tässä kaupungissa…” Eiichi aloitti, kunnes Sørenin oli pakko keskeyttää.

”Eh, ajattelin vain tulla katselemaan niitä ensimmäistä kertaan”, ja niin Søren päätti esitellä itsensä brunetelle.

Eiichi innostui oikein kunnolla Sørenin tapaamisesta, antoi jopa käyntikorttinsa ja pyysi Søreninkin puhelinnumeroa, jotta he voisivat tulevaisuudessa jutella enemmän taiteesta tai jos porkkanapäällä olisi jotain sukunsa arvotauluja lahjoittaa gallerialle. Nainen vastaanotti käyntikortin, antoi myös numeronsa, mutta epäili silti toisen keskustelun mahdollisuudesta. Eihän hän ymmärtänyt mitään bisneksestä tai taiteesta.

***

Kun Søren lopulta pääsi palaamaan kotiinsa, oli kaikki muut jo syvässä unessa. Käytyään ensin vilkaisemassa nukkuvaa Sakuraa kömpi Søren väsyneenä peittonsa alle. Pitkiä yöunia tuskin tulisi, sillä muutaman tunnin päästä Sakura saattaisi jo heräillä. Ehkä porkkanapää voisi yrittää päivällä ottaa torkut, jos siihen tulisi tilaisuus.

***

***

Sakura nukkui tunnin pidempää, mitä Søren oli odottanut, mutta vähäisiksi naisen yöunet silti jäivät. Jotenkin hän kuitenkin sai itsensä ylös sängystä vaihtamaan tyttärensä vaippoja ja sitten syöttämään tätä.

Harukin heräili pian Sakuran jälkeen ja oli hyvinkin innokas kuulemaan, miten Sørenin yö oli mennyt.

”Mukava kuitenkin nähdä, ettet kärsi mistään krapulasta tai hypännyt jonkun miehen matkaan”, vanhempi rouva totesi, ennen kuin antoi Søren kertoa, mitä taidegalleriassa oli sattunut.

Kuvailtuaan Eiichin äidilleen Haru ilmoitti heti haluavansa tavata miehen, vaikutti tämä sen verran mielenkiintoiselta.

”Hyvänen aika sentään äiti!” Søren puuskahti ja ilmoitti menevänsä jatkamaan vielä pariksi tunniksi uniaan, muuten hän saisi myöhemmin päivällä migreenin.

***

Saatuaan hieman lisää unta Søren pyhitti lähes koko päivänsä Sakuralle. Tosin kun tuli päiväunien aika, sai porkkanapää silloin hetken aikaa myös itselleen.

Tai sitten ei. Juuri kun Sakura oli nukahtanut, oli puhelin pirahtanut soimaan. Eiichi se sieltä soitteli ja kyseli kuulumisia. Søren meni hieman hämilleen, hänhän oli vasta edellisyönä tavannut miehen ja nyt jo pitäisi jutella kuin vanhalle tuttavalle.

Tosin ei Søren kyennyt puhelua lopettamaankaan, sen verran hyvin mies osasi puhella, että sai naisen huomion itseensä kokonaan. Tai ainakin lähes, välillä Søren katseli mieluummin kynsiään, kuin keskittyi täysin toisen juttuihin.

Haru oli ollut yläkerrassa kutomassa, kun puhelin oli soinut ja kuunneltuaan toisella korvalla tyttärensä puhelua oli naisen kiinnostunut herännyt sen verran, että kutimet päätyi lattialle ja Harun koko keskittyminen oli meneillään olevassa puhelinkeskustelussa. Søren ei edes huomannut äitinsä kuuntelevan hänen puheluaan.

Lopulta Eiichin oli jatkettava hommia ja Søren sai laskea kuumentuneen luurin takaisin paikoilleen. Haru oli ripeästi napannut kutimet takaisin käsiinsä ja Sakurakin ilmoitti huoneestaan olevansa hereillä huutamalla. Haettuaan tyttärensä päiväunilta Haru kyseli vaivihkaa, kuka mahtoi olla soittaja, kun noin kauan jaksoi rupatella. Ja Søren kertoi totuuden, mitäs sitä valehtelemaankaan alkaisi.

***

***

Sakura kasvoi hurjaa vauhtia ja tyttö muistutti ulkoisesti yhä enemmän äitiään. Søren eleli yhä työttömän elämää, mutta oli alkanut viimein panostaa enemmän työnhakuun. Eiichinkin kanssa porkkanapää oli alkanut pitämään enemmän yhteyttä, vaikkeivät he olleetkaan juuri tavanneet toisiaan toista kertaa.

Søren halusi mieluummin viettää päivät kotona nauttien Sakuran taaperoajasta, kun Toven sanoin aika kului aina liian nopeasti. Porkkanapää ei halunnut menettää hetkeäkään poissa tyttärensä luota siinä pelossa, että tämä sanoisi ensimmäisen sanansa tai ottaisi ensi askeleensa ilman tukea. Tai tekisi jotain muuta ihanaa.

Haru ja Noel kyllä yrittivät hätistellä välillä Søreniä talon ulkopuolelle ilman lastaan, mutta tähän mennessä nuori äiti oli käynyt ainoastaan sisartensa luona Sakura mukanaan. Toki Noel ja Haru ihailivat moista omistautumista, sillä eivät he olleet uskoneet Sørenin olevan kovinkaan kummoinen äiti.

Mutta Søren oli yllättänyt kaikki tarjoamalla tyttärelleen kaiken mahdollisen, mitä hän vain pystyi ja pyrki olemaan kaiken ajan läsnä. Toki hän antoi Sakuran leikkiä yksinään, mutta silloinkin Søren oli vieressä tai ainakin samassa huoneessa vahtimassa, etteivät lelut menneet taaperon suuhun.

***

***

Lopulta Haru ja Noel olivat saaneet Sørenin jättämään pariksi tunniksi Sakuran heille, sillä ehdolla toki, että he ottaisivat heti kuvia ja videoita, jos tyttö tekisi jotain uutta. Eiichi oli viimein kutsunut porkkanapään kanssaan ulos syömään tai kahville, ja Søren oli hermona siitä, mitä hän laittaisi päälleen.

Oma tyyli ei kelvannut, ei ainakaan Harun sanojen mukaan ja Søren onnistui onkimaan kaappien perukoilta jotain vähän siistimpää, mutta silti mieleistä päälleen. Täytyihän hänen näyttää hyvältä ja arvokkaalta moisen bisnesmiehen seurassa.

Vielä taksiin noustessaan Søren epäili asuvalintaansa, kiitos äitinsä arvostelevien sanojen. Hän ei voinut ymmärtää, mikseivät omat tavalliset vaatteet kelvanneet. Ei kai Eiichi nyt hänen ulkonäkönsä takia pyytänyt häntä ulos, tai jos pyytikin, olisi miehen hyvä oppia hyväksymään Søren sellaisena kuin hän on.

Søren oli saanut valita paikan ja nainen oli päätynyt pieneen ja mukavaan kahvilaan. Pihalla Eiichi kehui kovasti porkkanapään ulkonäköä, mutta silmäili varovasti rakennusta. Selvästikään paikka ei oikein vastannut miehen kuvitelmia tai vaatimuksia.

Koko kahvittelun ajan Søren pystyi aistimaan, ettei Eiichiä voisi vähempää kiinnostaa istua pienessä kahvilassa. Ei vaikka Søren kuinka yritti saada toisen ajatukset muualle. Koskaan aikaisemmin ei naiselle ole ollut vaikeuksia löytää hyviä pöytäkeskusteluja, kuin mitä nyt.

***

Lopulta Søren luovutti ja oli kysynyt seuralaiseltaan, josko tämä tahtoisi vaihtaa paikkaa. Myöntävä vastaus tuli ennen kuin kysymystä oli ehditty esittää loppuun ja Sørenin ei auttanut muu kuin seurata brunettea ulos odottamaan taksia, joka veisi heidät lähemmäksi keskustaa kalliimman puoleisen ravintolan edustalle.

Ruokalistaa silmäillessään Søreniä rupesi ahdistamaan korkeat hinnat ja vaikeaksi nimetyt annokset. Onneksi perus salaatti löytyi listalta ja Søren tilasi sen toivoen, ettei Eiichi kuvitteli mitään omiaan sen takia. Mutta sitten taas, mitä väliä? Søreninhän pitäisi vain olla oma itsensä.

Eiichi tilasi myös kallista viiniä, jota kaksikko kilistelivät katsellessaan betonimaisemia. Makunsa kullakin, niin ruokapaikan kuin viinin suhteen, oli Sørenin ajateltava. Hän pystyi haistamaan koko syönnin ajan autojen pakokaasut ja liikenteen melu ei antanut hänelle kunnollista ruokarauhaa. Eiichi puolestaan näytti nauttivat paikasta ja puheli paljon työstään porkkanapäälle.

Lopulta miehen oli kiirehdittävä töihin ja Haru ihan yllättyi, kun hän sai hennon suukon huulilleen. Sitten Eiichi jo kiiruhtikin pois ja lasku jäi naisen maksettavaksi. Søren ei ollut ihan varma, oliko maksusta ollut puhe, kun hän antoi setelit hovimestarin käteen. Ehkä seuraavalla kerralla Eiichi maksaisi.

***

***

***

***

:o Enää viisi osaa jäljellä, sitten onkin enää pelkkä Ochiain elämää, johon pystyy sitten ehkä keskittymään paremmin. Jos vain koneongelmat sen suo...

***

***

***

***

Kuukylässä oli jo myöhäisilta.

Sune oli katselemassa illan uutisia ja odotti. Hän oli edellisiltana saanut puhelun siskoltaan, joka kertoi olevansa tulossa ja kysyi, jos voisi mahdollisesti yöpyä jonkin aikaa Sunen luona.

Søren oli soittanut sinkkuna pysytelleen siskonsa luokse lentonsa välilaskun aikana. Häntä ei huvittanut mennä vanhempiensa luokse, vaan halusi hetken aikaa parannella särkynyttä sydäntään sisarensa luona.

Sune oli ottamassa iloisin mielin pitkän reissun tehneen siskonsa ja vaatikin saada heti tietää kaikki matkan yksityiskohdat. Vähät siitä, vaikka olikin jo ilta ja aamulla olisi aikainen herätys.

Siskokset istuivat pöydän äärelle ja Søren alkoi kertoa kaikki, mitä hänelle tapahtui. Aavikon kuumat kelit, torakoita teltassa, mukavat leiriasukkaat, erilaiset kulttuurit, kadonneet matkalaukut ja tavarat, Sadekylän nyrpeät asukkaat, sekä tietysti sen, että Søren oli tehnyt monet Ulrikat reissunsa aikana. Sunea nauratti ja suretti sisarensa puolesta kuultuaan Shimeistä.

Kello oli jo puolen yön, kun Sune näytti siskolleen vierashuoneen, mihin tämä sai purkaa tavaransa.

”Voit viipyä niin kauan kuin haluat. Tai jäädä jopa asumaan”, sisko oli sanonut ennen kuin oli toivottanut hyvät yöt ja mennyt omaan sänkyyn.

Søren makaili sängyllään ja mietti kulunutta vuotta. Ja Shimeitä. Hän halusi vihata miestä, mutta syystä tai toisesta hän silti rakasti sitä petturia. Søren saattoi vain toivoa, että rakkaus kuihtuisi ajan kanssa ja tilalle jäisi vain muisto heidän yhteisestä ajasta, jota hän voisi muistella kiikkustuolissa.

***

***

Sune oli nopeasti tottunut siihen, että hänen siskonsa asui saman katon alla. Pitkän yksin elämisen jälkeen oli ihan mukavaa saada seuraa ja tehtyä paremmin ruokaa, kun ei tarvinnut yksin syödä. Sune oli ollut siskoksista ainoa, jolla ei todellakaan ollut valmistumisen jälkeen muuta elämää kuin työ. Tove oli Rikion kanssa yhdessä, Ulrikan sosiaalinen elämä oli vilkkaampaa kuin opiskellessa ja Søren nyt oli reissannut ympäriinsä.

Nyt reissut oli kuitenkin tehty ja vailla omaa asuntoa Søren oli päättänyt siskonsa suostumuksella jäädä tämän luokse asumaan. Vanhempienkaan luokse ei tehnyt mieli mennä, sillä nämä eivät olleet ottaneet kovin hyvin uutista reppureissusta vastaan. Søren ei ollut edes ilmoittanut heille palanneensa takaisin Kuukylään.

Søren ei ollut kuitenkaan löytänyt itselleen mieleistä työtä ja kuluttikin päivänsä yleensä juttelemalla naapureiden kanssa. Vaikka kerrostalo olikin ulkoapäin näyttänyt semmoiselta, missä asui Sunen kaltaisia liike-elämän asiantuntijoita, yrittäjiä ja johtajia, olikin totuus ollut ihan toinen. Søren tuli luistavasti juttuun muiden asukkaiden kanssa, läheisin heistä oli rastapäinen nainen, joka kertoi ammatiltaan olevansa tiskijukka.

***

Søren kyllä huomasi viettäneenä pitkän ajan reissussa ja sen, ettei koskaan ole asunut kerrostaloissa. Naapurista kantautuvat äänet ärsyttivät, varsinkin kun volyymi nousi niin kovalle, että taulut alkoivat helistä seinällä.

Koska töitä ei ollut löytynyt vielä, huolehti Søren enemmän ruuanlaitosta ja asunnon siisteydestä. Sune tosin joskus valmisti aamiaisen, mutta muut ruuat olivat Sørenin vastuulla. Se oli nyt vähintä, mitä hän saattoi tehdä hyvitykseksi siitä, että asui ilmaiseksi siskonsa luona.

Sune arvosti kovasti valmista ruokaa töistä tulessaan. Lähes aina hänellä oli kurnivanälkä ja ennen Sørenin paluuta hän oli monesti tyytynyt valmisruokiin. Nyt oli tarjolla parempaa ja terveellistä murkinaa ja Sune huomasikin jaksavansa paljon paremmin.

Arki tosin alkoi heilahdella rajusti uomiltaan, kun Søren sai alkaa juosta vessassa oksentamassa. Sune huolestui siskonsa äkillisestä pahoinvoinnista, mutta Søren itse tajusi hyvin nopeasti, miksi ruoka ei pysynyt enää sisällä. Ja testi vain vahvisti naisen epäilyksen siitä, että hän oli raskaana.

***

***

Kun raskaus eteni, alkoi Søren miettiä tulevaisuuttaan enemmän. Hän oli päätynyt pitämään lapsen, vaikka se tarkoittaisikin Sunen luota pois muuttamista. Kaksi vielä mahtui asumaan siinä asunnossa, mutta ei kolmea. Lapsen pitäminen tarkoitti muutakin vastuuta, mikä hirvitti tulevaa äitiä.

Sune oli tietysti onnellinen siskonsa puolesta ja tuki häntä niin paljon kuin mahdollista. Toki Sørenin pitäisi muuttaa pois saadakseen tilaa lapsellekin, mutta Sune oli valmis auttamaan kaikella muulla tavoin, kuin vain oli mahdollista.

Toki hän oli yllättynyt Sørenin päätöksestä pitää lapsi, koska sisko ei koskaan vaikuttanut äiti-ihmiseltä. Mutta Sørenin sydän löi yhä Shimeille, kaikesta huolimatta, joten ehkä miehen lapsi helpottaisi tuskaa. Sune tosin pelkäsi asian menevän päinvastoin, milloin Søren ei sietäisi edes nähdä lastaan. Ilman apua hän ei kuitenkaan pystyisi tulevaa vauvaa kasvattamaan.

Ja siksi Sune oli kutsunut heidän vanhempansa kylään seuraavana päivänä, jotta Søren voisi pyytää voivansa muuttaa takaisin lapsuuden kotiin. Harulla ja Noelilla oli kuitenkin kokemusta lapsista ja osaisivat neuvoa tytärtään vaippojen vaihdossa ja niin edelleen. Lapsella olisi myös tilaa kasvaa, eikä Sørenin tarvitsisi miettiä sitä, miten maksaisi seuraavat laskut ja vaipat, kun vanhemmilla sitä rahaa nyt oli.

Søren ei ollut aluksi pitänyt ajatuksesta, vaikka ymmärsikin siskonsa pointin. Vanhemmat osasivat aina suunnitella lapsilleen kaikkea ja pettyivät, jos asiat eivät nyt menneet heidän tahtonsa mukaan. Ehkä asiat olisivat kuitenkin tasoittuneet vanhempien vanhettua, tai niin ainakin Sune siskolleen vakuutteli.

***

***

Seuraavana päivänä Noel ja Haru tulivat jo heti aamusta käymään. Sune oli heitä pihalla vastassa ja Noel kaappasikin tyttönsä halaukseen. Kukaan nelosista ei pitänyt aktiivisesti yhteyttä ja yleensä vanhemmat olivat saaneet kuulla näiden suunnitelmista Svean kautta.

Sisällä heitä odotti kuitenkin yllätys: Søren maha pystyssä. Kiusallinen hiljaisuus laskeutui asuntoon, eikä Sunen kysymystä kahvikupposista tavoittanut kenenkään korvia.

Haru järkyttyi niin pahasti, että hänen oli mentävä sivummalle selvittelemään päätään. Sune meni pian äitinsä perään valottamaan hieman tilannetta tälle. Noel kuitenkin antoi pienen ja kiusallisen halauksen tytölleen ja Søren alkoi jo etsiä oikeita sanoja, miten selittäisi tilanteen isälleen.

Vähemmästäkin arvasi, että Noel oli pettynyt. Toki hän toivoi lapsenlapsia, mutta Sørenin tilanne ei ollut kovinkaan kehuttava. Tietysti jotain tämmöistä piti sattua, olivathan vanhemmat arvanneet, ettei Søren selvisi reissustaan ilman minkäänlaisia seuraamuksia.

Ei Noel voinut kuitenkaan olla pitkävihainen, vahinkoja sattui, olihan hän itsekin vahinkolapsi ja silti tyytyväinen elämäänsä. Alkujärkytys vaan oli mennyt järjen ja sydämen edelle. Kun pahimmat höyryt oli päästelty, oli vanha mies samaa mieltä siitä, että Sørenin kannattaisi ehdottomasti muuttaa takaisin kotiin.

Harukin oli viimein selvinnyt omasta järkytyksestään ja kyseli hieman lisätietoja tapahtuneesta Søreniltä. Ja kyllä Harukin yhtyi mieheensä siinä asiassa, että Søren pakkaisi laukkunsa vaikka saman tien ja lähtisi heidän kanssaan yhtä matkaa kotiin.

Søren oli niin helpottunut vanhempiensa sanoista, että kaappasi äitinsä tiukkaan halaukseen. Hän oli pelännyt pitkiä saarnoja ja selänkääntämistä, mutta asiat näyttivät kääntyvän parhain päin. Toki hänellä oli omat pelkonsa kotiin palaamisesta, mutta jos ongelmia tulee, niin ne selvitetään sitten.

***

***

Søren oppi nopeasti rutiineihin vanhempiensa luona. Samathan ne olivat sitten hänen lapsuutensa, ainoana poikkeuksena oli, ettei Frejaa ja Sosukea enää ollut. Ruokaa oli aina tarjolla, harvemmin sitä tarvitsi itse valmistaa, kiitos perheen hovimestarin.

Haru ja Noel suunnittelivat pientä sisäremonttia, vielä kun se oli mahdollista Sørenin ollessa raskaana. Pienen vauvan kanssa olisi vaikeampi elää työmiesten rampatessa portaita ja työkoneiden käydessä päivät pitkät.

Tosin Sørenin unirytmi oli ihan sekaisin, eikä nopeasti aloitettu remontti todellakaan tehnyt lepäämisestä yhtään helpompaa. Onneksi oli aitta, mihin saattoi hädän hetkellä mennä uinumaan.

***

***

Onneksi tehtävää oli vähemmän, mitä alun perin oli ajateltu ja remontti valmistui hieman etuajassa. Olohuone oli siirretty alas entiseen makuuhuoneeseen ja yläkertaan puolestaan saatiin toinen hieman isompi makuuhuone, mikä toistaiseksi oli tyhjillään.

Søren auttoi puutarhan hoidossa silloin kun jaksoi ja kyllä hän muutenkin tykkäsi nauttia lämpimästä kesäpäivästä puutarhapenkillä. Tosin nähtyään maailman kauneimpia puistoja ja puutarhoja, ei kotipiha enää niin kukoistavalta näyttänytkään. Søren alkoikin jo päässään miettiä, mitä muutoksia heidän vuosien vanhaan puutarhaan voisi tehdä.

Myös Ulrika tuli käymään tapaamassa siskoaan kunnolla sitten tämän reppureissun. Tytöt kyllä soittelivat ja viestittelivät ahkerasti toisilleen, mutta kasvotusten tapaaminen oli jäänyt hämmästyttävän vähälle johtuen enemmänkin Ulrikan työkiireistä sekä vauhdikkaasta sosiaalisesta elämästään.. Noel ja Harukin olivat iloisia yhden tyttäriensä vierailusta, vaikka se lyhyeksi jäikin.

***

Søren ei ollut löytänyt töitä, joskaan hän ei ollut kovin ahkerasti niitä enää etsinytkään. Kyllähän vanhemmat häntä muistuttelivat ja hoputtivat, mutta ei hän jaksanut siitä mitään paineita ottaa. Sitä paitsi hänhän ei pystyisi edes aloittamaan heti töissä, vaan raskauden loputtua pitäisi jäädä lasta hoitamaan joksikin aikaa.

Toki Haru ja Noel vakuuttelivat voivansa hoitaa tulevaa lapsenlastaa päivisin, jotta Søren voisi käydä töissä, mutta porkkanapää halusi itse hoitaa lapsensa, kerta oli päättänyt tämän pitääkin. Sitä paitsi mikäs kiire oli työllistyä, kun rahoja oli perheelle kertynyt sukupolvelta toiselle ihan sievoinen summa.

***

Lopulta tuli odotettu hetki ja siinä tuskissaan Søren päätti lapsen jäävän hänen ainoakseen. Hän ei toista kertaa halua rantapalloa mahaansa, saati kokea sitä tuskaa, minkä synnytys aiheutti.

***

***

***

***

Näin tämä lähenee loppuaan, vielä kuusi osaa jäljellä.

***

***

***

***

Kimimurassa oli syksy, kun Shimei ja Søren sinne lopulta pääsivät. Ja ensimmäistä kertaa koko reissunsa aikana Søren pääsi majataloon nukkumaan. Majoitus oli halpa, eikä kylässä muutenkaan ollut leirintäaluetta, mihin majoittua.

Tosin eivät matkalaiset siitä pahastuneet. Mukavaahan se vain oli päästä pitkästä aikaa katon alle nukkumaan. Huoneissa oli omat vessakopit, joten vessarauhakin oli taattu, mistä Søren oli vain unelmoinut reissunsa aikana.

”Kuinka pitkällä meidän huoneet oikein ovat?”

”Käytävän perällä. Sinulla on vasemmalta viimeinen huone, minun huoneeni on tämä oikealta toiseksi viimeinen”, Shimei selitti kaksikon etsiessä omia huoneitaan.

Sørenistä oli mukavaa asettua pitkästä aikaa huoneeseen ja nukkua sängyssä, pestä kasvot kaikessa rauhassa ilman, että taakse syntyi jonoa. Rauha tuntui ylelliseltä.

***

Levättyään muutaman tunnin Shimei ja Søren lähtivät kiertelemään kylää. Ensin he päätyivät läheiseen puistoon, mistä pystyi ostamaan niin matkamuistoja, ruokaa sekä nauttimaan rauhasta. Kaikkialla oli niin kaunista Sørenin mielestä.

Matkan uuvuttaminen kaksikolle oli tullut nälkäkin ja päättivät mennä heti ensimmäisenä syömään. Søren oli kuitenkin sen verran väsynyt, ettei jaksanut alkaa maistella paikallista herkkua, vaan päätyi tilaamaan höyrytettyä riisiä. Shimei puolestaan tilasi nuudelit. Halpaa ja nopeaa ruokaa.

Ruoan jälkeen Shimei löysi puistosta itselleen tekemistä, kun Søren vielä mutusteli riisiä. Mies kertoi saavansa rauhaa haravoidessa ja Søren antoi tämän olla omissa oloissaan.

Jumalille piti käydä antamassa lahjoitus ja nopeasti näkyvä valoilmestys kertoi, ettei Sørenin tarvinnut lähteä juoksemaan ampiaisia pakoon. Ei porkkanapää olisi jaksanutkaan juosta väsyneenä ja maha täynnä.

Matkamuistoja piti käydä ostamassa ja hetken tutkailtuaan koruvalikoimaa Søren päätti ostaa pienen kaulakorun, joka oli paikallisten kädentyötä. Pitihän työtä tukea ja Søren muutenkin piti siitä. Se ei ollut liian juhlava, muttei tylsäkään, vaan juuri hänenlaisensa.

Illalla Søren ei meinannut jaksaa edes pestä hampaita, vaan takana oleva sänky houkutteli häntä niin paljon. Porkkanapää uskoi nukahtavansa helposti, varmaan heti kun laskisi päänsä tyynyn. Niin väsynyt hän oli matkasta.

***

***

Vaikka huoneissa olikin pienet vessakopit, piti suihkuun mennä alakertaan, missä oli miehille ja naisille omat pesutilat. Onneksi siellä oli kuitenkin rauhallista ja Søren sai kaikessa rauhassa pestä matkaliat pois itsestään.

Shimeille oli iskenyt migreeni ja niin mies oli jäänyt potemaan huoneeseensa Sørenin lähtiessä ulos katselemaan lisää paikkoja. Porkkanapää uskoi itse saavansa migreenin, jos hänen pitäisi pysytellä huoneessaan koko päivän.

Puisto oli kerta kaikkiaan upea ja rauhallinen, Søren oli onnellinen, että oli päättänyt tulla Kimimuraan Shimein kanssa. Paikallisetkin olivat ystävällisiä ja tervehtivät Søreniä joka kerta. Sadekylässä näin ei ollut, vaan turisteja oli katseltu pitkään ja hieman paheksuvastikin.

Søren sai yllättäen monta tuntia kulumaan vain sillä, että hän katseli kaikessa rauhassa maisemiaan, haisteli kukkien tuoksua ja nautti pienestä tuulesta, joka heilutteli hänen hiuksiaan. Kimimurasta olisi varmasti kaikkein vaikeinta lähteä pois.

***

***

”Jaaa… Valmis! Toivottavasti olette tyytyväinen”.

”Ihana, totta kai olen tyytyväinen. Kiitos”. Sørenin hiukset olivat alkaneet pikku hiljaa päästä valloilleen ja löydettyään sopivan kampaamon oli nainen käynyt siistimässä pehkoaan. Hintakaan ei ollut paha, vaikka aluksi hänellä meinasikin mennä kampaajan kanssa sukset ristiin.

”No, mitä pidät?” Søren kysyi astellessaan Shimein luokse. Mies katsoi matkakumppaniaan ja nyökytteli tyytyväisenä. Søren oli ehtinyt käydä ottamassa tatuointejakin kasvoilleen, mutta eivät ne naisen ulkonäköä pahentaneet, ainakaan Shimein mielestä.

”Hyvältä niin kuin aina”, Shimei vielä sanoi ja antoi pienen pusun Sørenille.

”Seuraavaksi hierojalle ja sitten ravintolaan syömään”.

”Mikä hemmottelu päivä tänään on?” Søren kysyi naureskellen heidän lähtiessä ulos kampaamosta, mutta ei saanut kuitenkaan tarkentavaa vastausta.

***

Kimimurassa ei erikseen ollut hierojaa tai ravintolaa, mutta kylän hotellin palveluja sai ulkopuolisetkin käyttää. Korkeammalla hinnalla tosin, kuin hotellin asukkaat, mutta ainakin Søren ja Shimei pääsivät pitkästä aikaa hierojalle ja ravintolaan syömään yhdessä.

Søren päästeli mitä kummallisimpia ääniä ollessaan hierojan käsittelyssä. Hän oli niin onnellinen ja rentoutunut saadessaan ensimmäistä kertaa hierontaa koko matkansa aikana.

Ravintola oli ulkona, mutta onneksi ilma ei ollut niin kylmä, ettei siellä olisi tarjennut. Tai Søren kyllä pärjäsi hyvin, mutta Shimei oli joutunut vetämään takin niskaansa. Mies paleli selvästi Søreniä herkemmin.

Søren oli alkanut huomata Kirimurassa oleillessaan rakastuneensa täysin sydämin Shimeihin. Hän ei ollut koskaan edes voinut kuvitella tuntevansa jotakin toistaa kohtaan niin voimakkaita tunteita. Ainoa, mitä Søren toivoi, että Shimeikin tunsi samoin häntä kohtaan.

***

***

”Mikäs on tämän päivän suunnitelma?” Shimei kysyi hänen ja Sørenin lähtiessä jälleen kerran kävelemään ympäri kylää.

”Ensin mennään sinne kuntosalille ja sitten yökerhoon. Urheiluasuni katosi, joten jouduin vähän inspiroimaan, mitä laitan päälle sinne”.

”Toivottavasti jotain säädyllistä kuitenkin”, Shimei sanoi kaksikon astellessa ulos majatalosta ja Søren vai myhäili hänen takanaan tulkitsemattomalla tavalla.

Naisen varsinainen urheiluasu oli kadonnut jonnekin lentokentälle Sørenin tyhjentäessä matkalaukkua tarpeettomista vaatteista. Onneksi matkassa oli kuitenkin jotain, mitä porkkanapää pystyi käyttämään meditoinnissa, vaikka saikin muilta kuntosalin käyttäjiltä pitkiä katseita.

Søren tosin ei katseita huomannut, vaan oli hyvin keskittynyt meditointiharjoituksiinsa. Hänellä kerrankin oli siihen oivallinen paikka ja Søren aikoi ottaa siitä kaiken ilon irti.

Shimei oli mennyt kuntolaitteita testaamaan, mutta vilkuili aina välillä oviaukosta, vieläkö Søren meditoisi ja olisi muiden silmäiltävänä.

Saatuaan meditointiharjoituksensa loppuun Søren siirtyi ulos harjoittelemaan Tai Chitä. Sade tosin pääsi yllättämään porkkanapään, mutta hän oli jo ehtinyt tottua siihen, että Kimimurassa satoi vähintään joka toinen päivä.

Kuntosalilla oli myös käytössä yksi kuumalähde, joten totta kai Søren halusi päästä testaamaan sitä. Onneksi vedessä ei ollut kuin yksi vanha rouvashenkilö, joten Søren löysi helposti itselleen istuma paikan kiviltä.

Myös Shimei liittyi naisten seuraan ja hetken ajan he saivatkin loikoilla rauhassa, kunnes muitakin kuntosalin käyttäjiä alkoi virrata. Parrasta oli siis siirtyä pois alta ja lähteä käymään siellä yökerhossa.

***

Yökerho oli hyvin erilainen ulkoapäin, mihin Søren oli tottunut ja ensimmäisillä kerroilla nainen oli aina meinannut kävellä sen ohi. Paikka soluttautui hyvin kylän keskustaan, mutta sisältä sen huomasi olevan täysin paikallinen bilekeskus. Ainoa sellainen.

Vaikka paikka olikin pieni, niin oli siellä kuitenkin baaritiski, istumapaikkoja ja tanssilattia. Baarimikko tervehti jokaista tulijaa ystävällisesti, Sørenistä oli aina niin mukavaa tulla sinne. Olo oli joka kerta tervetullut. Jopa kotipuolessa baarimikot saattoivat tuijottaa asiakkaita tylsistyneinä, eikä juhlafiilis pysynyt silloin korkealla.

Täällä oli toisin ja Søren pystyi tanssimaan paikassa vaikka koko yön, jos vain pysyisi hereillä. Musiikki oli monipuolista ja meno mukavaa. Jopa Shimei tanssi, vaikka mies olikin paljastanut olevansa enemmän sivustaseuraaja.

Søren sai miehen jopa kanssaan tanssimaan hitaita. Silloin hän tunsi olevansa maailman onnellisin nainen.

***

***

Matkailijat kiersivät paikalliset monta kertaa uudestaan ja uudestaan. He pelasivat mahjongia monta kertaa ja Søren yleensä voitti. Kilpailuhenkinen kun oli, toisinkuin Shimei, jolle voittaminen ei nyt tärkeätä ollut.

Myös Sørenin tuli tehtyä useammat Ulrikat, eli pelehtimistä julkisilla paikoilla. Kerranhan sitä eletään ja Søren oli alkanut tajuta, mikä siskoa siinä niin viehätti. Se oli jännittävää, sai adrenaliinin kiertämään kiinni jäämisen pelon tunteina.

Teehuone oli kaksikon lempipaikka rentoutua, puistojen lisäksi tietenkin.

Søren oli jopa oppinut oikeaoppisen teetarjoilun, sekä jalat olivat tottuneet niiden päällä istumiseen.

Reissu oli pian ohi ja Søren oli utelias siitä, kuinka he Shimein kanssa tästä jatkaisivat. Muuttaisiko Søren lähemmäksi Shimeita vai toisinpäin, vai olisiko tämä kaikki tässä? Søreniä hirvitti ajatus siitä, ettei hän enää koskaan näkisi miestä, joka oli onnistunut viemään hänen sydämensä.

Miehen ilme ei kuitenkaan luvannut mitään hyvää ja Søren laski varalta teekuppinsa pöydälle. Hän ei halunnut alkaa korvata vahinkoja järkytyttyään jostain. Ja onneksi hän laski kupin, sillä Shimei pudotti kunnon pommin:

Hänellä oli kotona tyttöystävä.

Søren ei koskaan ollut niin vihainen. Hän tunsi itsensä petetyksi ja huusi ja haukkui miestä, eikä välittänyt mitään muiden teehuoneen asiakkaiden katseista. Shimei ei sanonut mitään, kuunteli itseensä kohdistuvia haukkuja surullinen katse silmissään.

Se riitti Sørenille. Hän ei mitään säälejä kaivannut, vaikka sydän olikin särjetty. Vihaisesti marssien hän lähti kävelemään takaisin majatalolle katsomatta kertaakaan taaksepäin. Hän ei itkenyt, maailma vain näytti niin sumuiselta sillä hetkellä.

Majatalolle päästyään Søren pakkasi laukkunsa niin nopeasti kuin pystyi, kirjautui ulos ja vieläkin kaikki näytti niin sumuiselta. Vastaanoton mies tarjosi paperia, mutta porkkanapää kieltäytyi, hän halusi vain pois.

Vielä taksissa istuessaan maailma näytti sumuiselta ja sydäntä särki. 

***

***

***

***

Tammikuukin on kohta jo ohi... Hui :D Näillä näkymin, tällä julkaisu tahdilla, niin toukokuussa olisi viimeinen osa. Sitten tämäkin tarina on saatu päätökseen.

Mutta kommentteja tästä osasta?

***

***

***

***

Søren vietti viimeisiä päiviään kylässä rentoutuen ja kirjoja lukien. Muut matkailijat lainailivat huoletta tavaroitaan ja porkkanapäästä tuntui, että he olivat kuin toinen perhe hänelle. He kertoivat iltaisin elämäntarinoita toisilleen ja muut antoivat neuvoja pulmiin. Hän tulisi ikävöimään heitä kaikkia sitten myöhemmin.

Mutta aavikon kuumuutta ja aurinkoa hän ei tulisi ikävöimään, ja sen takia Søren olikin aikaistanut matkaansa Sadekylään. Neiti oli pakannut tärkeimmät vaatteensa matkalaukkuun, mutta aikoi ostaa vasta paikanpäällä lämpimiä paitoja ja takkeja. Kesähepenet hän jättäisi tänne muiden käytettäväksi, muuten kotiutuessa hänellä olisi vaatteita vaikka muille jakaa.

***

Illalla Søren vaihtoi vaatteensa ja lähti kiertämään kylän illanviettopaikat vielä kertaalleen. Pieni paikka oli tullut tutuksi ja porkkanapää jaksoi myös jo kävellä kylän toiselle laidalle ja takaisin. Kunto oli kasvanut roimasta sinä aikana, minkä Søren oli kylässä viettänyt.

Myös joistakin paikallisista oli tullut hyvin läheisiä Sørenille ja heidät oli niin haikea hyvästellä. Koko illan porkkanapäätä tanssitettiin ja juominen meinasi jäädä vähemmälle. Vasta siinä vaiheessa, kun Sørenin jalat meinasi pettää alta, annettiin hänen mennä juomaan.

Koko yötä Søren ei kuitenkaan viihtynyt samassa paikassa, vaan lähti käymään myös kauempana sijaitsevassa yökerhossa. Paikka tosin oli aika autio, johtuen varmaan turistikauden loppumisesta.

Ei Søren itsekään ollut kovin innokas tanssimaan tai pulikoimaan, hän päätyi vain juttelemaan baarimikon kanssa ja juomaan muutaman lasillisen.

Leirintäalueelle tultaessa Søren huomasi muiden istuskelevan nuotion ääressä ja päätti liittyä heihin. John oli jo lähtenyt porkkanapään poissa ollessa ja itse asiassa Søreninkin kyyti tulisi parin tunnin päästä. Hyvästeistä tuli haikeat.

Porkkanapää vaihtoi sähköposteja ja puhelinnumeroita muiden reissaajien ja joidenkin turistien kanssa luvaten ahkeraa yhteydenpitoa. Tosin Søren ei ihan heti pystyisi soittelemaan tai viestittelemään, eihän neiti edes tiennyt, milloin hän palaisi kotikaupunkiinsa. Jos ollenkaan.

Lopulta kyyti tuli hakemaan Sørenin lentokentälle ja edessä oli jälleen pitkää istumista ja junaan vaihtamista.

***

***

Sadekylä tuntui pohjoisnavalta aavikon jälkeen ja Søren oli onnellinen, että oli ostanut jo valmiiksi joitakin lämpimiä vaatteita. Hän oli jälleen majoittumassa leirintäalueelle, vaikka yöpakkaset hieman hirvittivätkin porkkanapäätä.

Sillä kertaa leirintäalueella oli onneksi myös ruokakoju, joten ei tarvinnut lähteä nälissään kauemmas syömään. Sadekylässä paikat näyttivät kaikki olevan hyvän kävelymatkan päässä.

Kokilta Søren kyseli sitten parhaita menopaikkoja, vaikka vastausten saaminen oli vaikeaa kahden muun retkeilijän tapellessa sivummalla. Kokin oli katseltava, milloin tilanne kärjistyisi niin pahaksi, että virkavalta pitäisi pyytää paikalle.

***

***

Ensimmäinen päivä meni levätessä sekä tutustuen muihin retkeilijöihin. Seuraavan päivänä Søren lähti kuitenkin jo aikaisin liikkeelle katselemaan paikkoja. Kokki oli kertonut ravintolabaarista, minkä lähellä oli muutakin toimintaa luvassa.

Paikka oli pieni, mutta sieltä todellakin löytyi baarin ja ruokakojun lisäksi kirveen heittoa ja tukin pyörittämistä.

Baari oli pieni, musiikki oli vanhahtavaa, mutta ainakin baarimikko oli hyvännäköinen.

Søren maisteli yhden lasillisen verran paikan erikoista, kunnes päätti mennä ulos kokeilemaan paikallisia vapaa-ajan viettotapoja.

Tukkijuoksu tai sen pyörittäminen oli hieman haastavaa, mutta tylsää yksin. Kukaan ei näyttänyt innostuvan liittymään Sørenin seuraan, joten neiti vaihtoi vaatteet takaisin päälleen ja päätti mennä kokeilemaan kirveen heittoa.

Kirveen heitto oli haastavampaa kuin miltä se näytti. Søren meinasi huitaista itseään pariin otteeseen, kunnes päätti luovuttaa. Hän joko tappaa itsensä tai jonkun toisen siinä lajissa.

Koko päivä meni ihaillessa rauhallista ympäristöä ja pimeän laskeuduttua Søren kömpi väsyneenä telttaansa. Hieman häntä hirvitti yöpakkaset, mutta onneksi kävelyretkillään hän oli löytänyt muutaman lämpimän takin itselleen, jos vilu yllättäisi.

***

***

Ja vilu yllätti aamuyöstä. Søren kävi pistämässä lämpimämpää vaatetta ylleen, kunnes häntä ei enää nukuttanutkaan. Sen sijaan hän päätti liittyä nuotion ääressä istuvien joukkoon ja vaihdella hieman kuulumisia.

Erityisesti punatukkainen mies kiinnitti Sørenin huomion. Mies oli esittäytynyt Shimeiksi ja oli Sørenin tavoin reppureissulla.

***

Aamulla ilma oli hieman lämpimämpi, mutta leirintäalueen lampi oli silti jäässä. Søren oli kuitenkin päättänyt tareta ulkona pelkällä hupparilla.

Shimei ilmestyi kuin tyhjästä naisen taakse ja tiedusteli, mihin Søren olisi tänään matkalla. Pienen jutustelun jälkeen kaksikko päätti yhdessä lähteä käymään kauempana sijaitsevassa puistossa, missä oli kuulemma vähän kaikkea.

Ja toden totta, heti puiston rajalle päästyään Søren sai henkäistä ihastuneena. Puisto oli upea, siellä oli pieni puoti sekä DJ soittamassa hyvää musiikkia. Sørenistä tuntui, että hän näki unta.

Shimein kanssa Søren meni katselemaan lähemmäksi vesiputousta ja he pohtivat yhdessä pystyisikö vesiputouksen huipulle kiipeämään. Shimei kuitenkin totesi sen olevan varmasti vaarallista ja niin he lähtivät katselemaan muuta ympäristöä.

Søren johdatti miehen tanssimaan, ennen kuin he lähtisivät käymään kylän ainoassa ”ostoskeskuksessa”.

Søren päätti ostaa lisää villapaitoja ja Shimeikin osti toiset lämpimät housut itselleen.

Takaisin leirintäalueelle päästyään kaksikko meni suoraan syömään. Søren kiitti seurasta ja Shimei ehdotti heidän lähtevän toistekin yhdessä kiertelemään kylää. Sørenistä se kuulosti hyvälle.

***

Søren huomasi viihtyvänsä paljon miehen seurassa ja he kävivät lähes joka ilta jossain yhdessä. He jopa pistivät pienessä baarissa jalalla koreaksi, vaikka baarimikko näyttikin silmäilevän heidän touhujaan huvittuneena.

Kaksikon siirryttyä juomaan myös muut paikalla olijat päättivät liittyä tanssiin. Søren meinasi vetää juomansa väärään kurkkuun nähtyään kahden miehen tanssivan läpsytanssia. Ja hänen ja Shimein tanssi oli katsottu huvittuneena.

Ja kerta Sørenillä oli nyt seuraa, sai neiti suostuteltua Shimein tukin pyörittämiseen.

Shimei ei tosin kauan pysynyt tukin päällä, kun Søren jo onnistui tiputtaa hänet mahalleen veteen.

Tosin Shimein oli helppo hymyillä onnistuttuaan pitkän ajan jälkeen tiputtaa Søren veteen. Neiti oli jo ehtinyt kehuskella olevansa voittamaton.

***

***

Søren oli viihtynyt pitkään Sadekylässä. Niin pitkään, että hänen oli pakko lainata yhdeltä leirintäalueen asukkaalta saksia siistiäkseen hieman villiintynyttä hiuspehkoaan.

Shimein aika oli myös lopussa, sillä mies kertoi jatkavansa kohta reissuaan Kimimuraan.

Søren tuli uutisesta surulliseksi. Hän oli jo tottunut miehen seuraan. Oli hauskaa viettää jonkun kanssa aikaa. Jonkun, johon on tutustunut paljon paremmin kuin muihin matkustajiin.

Søren oli myös saanut huomata olevansa ihastunut mieheen. Shimein kanssa oli hauskaa, hauskempaa kuin kenenkään muun kanssa. Pelkkä miehen läsnäolo sai perhoset lepattavaa Sørenin sisällä.

***

Søren ei tiennyt, pitäisikö hänen kertoa tunteistaan miehelle, vai pitää ne itsellään ja kärsiä. Hän kuitenkin aikoi pitää hauskaa, kun he aikoivat Shimein kanssa lähteä käymään puistossa. Oli miehen viimeinen ilta Sadekylässä.

Søren ei voinut olla kuitenkaan kiinnittämättä huomiota miehen vihjaileviin sanoihin ja pieni toivon pilkahdus syttyi hänen sisällään. Ehkä Shimei tunsi samoin häntä kohtaan.

Ainakin he molemmat näyttivät nauttivansa toistensa seurasta enemmän kuin normaalisti.

***

He saapuivat puistoon ja tanssivat yhdessä lähes koko päivän. Kyllä he siinä välissä kävivät kerran syömässä, mutta palasivat sitten takaisin.

Pimeyden laskettua Shimei ja Søren ihastelivat kauniita maisemia, kunnes Søren keräsi kaiken rohkeutensa ja suuteli miestä. Onneksi Shimei näytti tuntevan samoin Søreniä kohtaan, sillä hän vastasi suudelmaan.

Ja niin Søren teki jotain, mitä hän odottaisi vain Ulrikalta. Shimei oli johdattanut Sørenin puistossa olevalle porealtaalle ja meno alkoi käydä kuumaksi kylmästä ilmasta huolimatta.

Mutta Søren ei katunut. Sitä paitsi heidän kuuma hetki sai hänet yhä varmemmaksi tunteistaan ja päätöksestään lähteä Shimein mukana Kirimuraan.

***

***

***

***

Enää ei ole montaa osaa jäljellä ja sitten onkin vain Ochiait, mitä työstää. Ellei kone ole toistamieltä, mitä vähän pahoin pelkään :/

Ja jälleen uutta osaa näin joulun jälkeen sekä tämän vuoden vika osa :P

***

***

***

***

Opiskelut olivat edenneet jo pitkälle ja neloset olivat saaneet jättää juhlinnan vähemmälle. Ainakin suurimmaksi osaksi. Søren ja Ulrika viihtyivät enemmän kaupungilla, kuin Tove tai Sune. Tove haaveili jo omasta perheestä Rikion kanssa ja Sune oli alkanut haaveilla urasta liiketalouden parissa.

Toven ja Rikion suhde oli jo vakavalla pohjalla. Kaksikko näki toisiaan aina silloin, kun opinnoiltaan ehtivät. Rikion piti myös hoitaa omia velvollisuuksiaan poikien osakunnassa, joten kaksikon yhteinen aika oli vähissä. Neloset puolestaan olivat etääntyneet tyttöjen osakunnasta. He eivät enää juuri käyneet Asukan järjestämissä juhlissa. Talon värimaailma oli liikaa heille.

Rikio oli välillä vapaa-ajallaan katsellut Kuukylästä vapaita asuntoja, mihin he voisivat Toven kanssa muuttaa. Mies olikin löytänyt sopivan asunnon, missä olisi ylimääräistä tilaa mahdolliselle jälkikasvulle. Molemmat kun toivoivat perhettä.

Ulrikaa ei vakavat seurustelusuhteet kiinnostanut. Mustahiuksinen ei varsinaisesti seurustellut kenenkään kanssa. Hän tapaili yhtä muutaman päivän ajan ja vaihtoi seuraavaan. Yleensä hänen kumppaninsa oli samaa maata Ulrikan kanssa, joten pahemmilta juoruilta tuli toistaiseksi selvittyä.

Vaikka Sune ja Søren molemmat pysyttelivät sinkkuina, eivät he kovinkaan hyvällä katsoneet Ulrikan lyhyet suhteet. Vaikka seurustelukumppanit itsekin suosivat parin päivän mittaisia tapailuita, ei se estänyt kuitenkaan jonkinlaisten juorujen leviämistä. Eikä kukaan halunnut kuula omasta siskosta mitään ikävää, vaikkei se kovin vahingollista vielä ollut..

Ulrikan löysi usein kampuksen ainoasta yökerhosta milloin kenenkin seurasta. Poreammeessa oli mukava pulikoida huolimatta siitä, oliko paikalla muita vai ei. Mitä muista huolehtimaan, kun Ulrikaa suosi yhä bikinien pois jättämistä julkisilla paikoilla.

Meno meni usein villiksi ja Ulrikan siskot pelolla odottivat, milloin Ulrikan tekemisille koituisi seurauksia. Ja minkälaisia seurauksia?

***

***

Søren oli nelosista ainoa, joka ei vieläkään tiennyt, mitä tehdä. Sune yritti houkutella siskoaan mukaan bisnekseen. Hehän voisivat perustaa yhteisen yrityksen tai jotain, mutta Søren ei oikein ajatuksesta innostunut. Jotenkin pelkkä ajatus työelämästä kauhistutti häntä.

Sørenia ahdisti oma epätietoisuus tulevaisuudestaan. Hän ei tiennyt, mikä ala olisi se oikea hänelle ja neiti tunsi olevansa liian nuori aloittamaan heti rutiininomaisen arjen päivätyöläisenä. Plus vanhempien odotukset painoivat hänen harteillaan. Haru ja Noel odottivat fiksujen tyttöjen valmistuvan huippuarvosanoin ja päätyvän semmoiseen työhön, mikä ei varmasti Sørenia kiinnostanut.

Asunnollakin oli vaikea välillä olla, kun jopa Ulrika oli varma omasta tulevaisuudestaan. Kaikki olivat aikeissa hakea töitä heti valmistuttua ja Tove jopa suunnitteli hieman hänen ja Rikion häitä. Søren oli pettynyt itseensä.

Kyllä Søren kuitenkin jatkoi ahkerasti opiskelujaan ja meditoimista selkeyttääkseen ajatuksiaan. Meditointi auttoi myös opintojen tekemiseen, varsinkin kun yliopisto alkoi olla lopuillaan ja tehtäviä vähän liikaakin Sørenin makuun. Keskittymishäiriö vaivasi vieläkin, mutta oli kyllä hieman helpottanut sitten teinivuosien.

***

***

Lopulta oli aika juhlia valmistujaisia. Rikion oli tietysti kutsuttu, sekä Naizem poikien osakunnasta. Myös pari tyttöä Asukan osakunnasta oli pyydetty paikalle.

Ulrika oli heti alussa ennustanut, ettei heidän valmistujaisissa tule olemaan huolta villistä menosta. Heillä kun ei ollut mitään poreammeita tai biljardipöytiä ja ainakin kutsutut tytöt nyrpistelivät heti neniään astuessaan ovesta sisälle.

Ainakin juhlissa tapahtui jotain erilaista, sillä Rikio päätti kosia Tovea kaikkien edessä. Tove hihkui onnesta ja vastasi tietysti myöntävästi bruneten kosintaan. Muu väki hurrasi ja vasta kihlautuneet saivat rutkasti onnitteluja.

Naizem kyseli kovasti Sørenin jatko suunnitelmista, sillä olihan mies tietoinen ystävänsä huolista tulevaisuutensa suhteen. Søren oli kuitenkin saanut selkeytettyä ajatuksensa ja hiljaa kertoi blondille suunnitelmistaan. Edes porkkanapään siskot eivät olleet tietoisia, mitä Søren aikoi.

Kunnes tuli aika hyvästellä rakkaat siskot. Ulrika oli aluksi vähän ihmeissään saamastaan halauksestaan ja tiedustelikin syytä.

”Mä ajattelin lähteä matkalle. Kiertämään vähän paikkoja”, Søren selitti ja sai paljon kannustusta. Toki Ulrika oli hyvin hämmentynyt, mutta onnellinen siitä, että sisko uskalsi toteuttaa unelmiaan.

Seuraavaksi oli vuorossa Tove ja Søren sai kertoa jälleen suunnitelmistaan. Tove suhtautui hieman epäilevämmin maailmanmatkaamiseen. Søren osasi olla välillä vähän liiankin vallaton ja voisi joutua ajattelemattomuuttaan vaikeuksiin vieraassa maassa.

Viimeisenä hyvästeltävänä oli Sune, joka myös oli toki iloinen siskonsa puolesta, mutta samalla huolissaankin. Koskaan ei tiennyt, mihin soppaan Søren saisi itsensä.

Muu juhlaväki ei edes huomannut Sørenin lähtöä, vaan keskittyivät tanssimiseen tai yllättäen opiskeluun.

Taksi oli kutsuttu paikalle, joka veisi Sørenin suoraan lentokentälle. Tove ja Sune olivat tulleet vielä pihalle saattamaan siskoaan ja toivottamaan onnea tämän matkalle. Ehkä Søren löytäisi reissultaan itsensä.

Muu väki ei Sørenin poistumista huomannut, vaikka siskosten juhlafiilis olikin laskenut. Ulrika kuitenkin yritti piristää muita ja saada juhliin hieman lisää virtaa. Piristys tapa oli tietysti vaatteiden heittäminen nurkkaan ja alasti tanssiminen ympäri huonetta.

Mutta edes se ei saanut joitakin innostumaan. Vieraat näyttivät tylsistyneiltä ja lukivat mieluummin tuleviin tentteihin, kuin pitivät hauskaa ja juhlisivat vasta valmistuneita.

Onneksi juhlat kuitenkin loppuivat ja siivottuaan talon Tove, Ulrika ja Sune saattoivat pakata tavaransa kasaan ja kutsua taksin hakemaan heidät saman tien takaisin kotikaupunkiin.

***

***

Jossain päin aavikkoa:

Søren saapui lopulta pitkän matkan jälkeen pieneen aavikkokylään. Majapaikaksi oli valikoitunut leirintäalue, jonka vieressä oli onneksi pieni kauppa ja ruokakoju. Oli kylällä nimikin, mutta vaikeasti lausuttavan nimen takia Søren oli jo unohtanut sen.

Hiki valui norona ja Søren oli saanut ensitöikseen käydä suihkussa vilvoittelemassa. Tosin saatuaan vaatteet takaisin päälle hänellä oli jo uudestaan hiki. Ilma oli tukahduttava.

Koska kylään saapuessa Sørenille oli ensi alkuun kerrottu veden olevan juomakelvotonta, oli porkkanapään pakko raahautua lähimarkettiin ostamaan kylmiä juomia. Hänhän kuivuisi parissa tunnissa, jos juomapulloa ei ole mukana.

Onneksi marketti oli lähellä, sillä Søren ei olisi millään jaksanut kävellä yhtään kauemmas. Hän ei ollut ehkä niin hyvin valmistautunut reissuun, kuin olisi pitänyt, mutta kyllä hän varmasti selviäsi. Jos ei muulla, niin sitten positiivisella asenteella. Kyllä Søren nytkin jaksoi uskoa, että hän tottuu aavikon kuumuuteen, kunhan on ensin viettänyt muutaman päivän siellä.

Kaupassa oli onneksi hieman viileämpää, kuin ulkona, mutta kyllä Søren oli silti valmis kaatamaan kylmän limonadinsa päälleen. Ihmiset olisivat toisin voineet jäädä tuijottamaan ja pitää häntä hulluna. Eikä hän heti alkuunsa halunnut saada itselleen sekopään maineen.

Mennessään syömään Søren yllättyi pienestä sadekuurosta. Paikallinen kokki kertoikin hänelle, että köyhemmät asukkaat tuovat sadekuuron aikana sangot pihalle, jotta he saavat juomavettä. Sillä hetkellä Søren arvosti enemmän kotimaatansa entisestään.

***

Illan tullen Søren lähti ensitöikseen katsastamaan leirintäalueella sijaitsevan paikan, missä paikalliset ja turistit kävivät iltaisin juhlimassa. Ainakin siellä oli baaritiski ja musiikkia, eli ne tärkeimmät Sørenille.

Koska kuumuus painoi yhä porkkanapäätä, oli hänen ensimmäisenä käytävä tilaamassa juoma helpottaakseen janoaan.

Juotuaan parilasillista illan erikoista, liittyi Søren tanssiin mukaan. Samalla hän tutustui myös joihinkin paikallisiin sekä turisteihin, ja sai samalla hyviä vinkkejä siitä, missä porkkanapään kannattaisi käydä vieraillessaan kylässä.

Neiti tutustui myös samalla leirintäalueella majailevaan Johniin, joka oli myös reppureissulla. Kylä oli bruneten matkakohteissa jo toinen, kun taas Sørenille se oli eka. Ellei lentokoneen välilaskuja laskettu. Sillä olihan kymmenen tuntia vieraan maan lentokentällä aika pitkä aika.

Kaksikko alkoikin jutella seuraavista matkakohteista sekä paikoista, missä olisi pakko vierailla. John oli jo ollut kylässä muutaman päivän ja neuvoi Søreniä käymään kauempana sijaitsevassa ravintolassa sekä toisessa yökerhossa. Ne sijaitsivat rikkaammalla alueella ja onhan niissä pakko käydä.

Se oli aamuyö, kun Søren raahautui takaisin leirintäalueelle. Onneksi teltta oli jo pystytetty, joten naisen ei tarvinnut muuta kuin kömpiä nukkumaan.

***

***

Kuumuus herätti Sørenin päivällä ja ensitöikseen hänen oli käytävä suihkussa pesemässä yölliset liat ja hien pois. Tanssiessa hiekka oli pöllynnyt ympäriinsä ja tarttunut hiestä märkään ihoon. Sørenin makuualustakin oli hiekassa aamulla ja neiti puisteli kaikki makuupussit ja tyynyt enne suihkuun menemistä. Lukkokaapeissa sai säilyttää vaatteita ja muita henkilökohtaisia tavaroita, vaikka Søren epäili välillä lukkojen pitävyyttä. Mutta ei hänellä mitään kovin tärkeää tai kallista ollut mukana, joten väliäkö tuolla, jos joku saisi murrettua hänen kaappinsa lukon.

Søren muisti Johnin sanat ravintolasta ja nälän iskiessä porkkanapää otti kohteekseen kylän ainoan ison ravintolan. Matkaa tosin oli paljon ja Søren oli onnellinen siitä, että oli tajunnut ottaa mukaansa parikin juomapulloa. Molemmat tuli juotua tyhjäksi ennen perille pääsyä.

Søren huomasi, että ravintola sijaitsi todellakin paremmalla alueella. Talot olivat paremmassa kunnossa ja isompia. Myös yksi luksushotelli uima-altaalla löytyi. Søren löysi myös Johnin mainitseman yökerhon ja porkkanapää päätti ottaa selville paikallisen taksin numeron voidakseen tilata illalla itselleen kyydin. Hän ei jaksa kävelle samaa matkaa toistamiseen.

***

Toinen yökerho olikin vähän erilainen, kuin leirintäalueella sijaitseva. Oikeastaan Søren ei ollut koskaan nähnyt vastaavaa. Tanssilattioita oli kaksi, mutta toiselle oli uitava. Uima-allas kiersi koko paikkaa ja löytyi keskeltä yksi baaritiskikin.

Søren halusi saada vähän parempaa kuvaa paikasta ja suuntaisikin ensimmäisenä jälleen baarimikon luokse. Mies osaisi varmasti kertoa hieman tarkemmin paikan käytännöistä ja muutenkin koko kylästä.

Onneksi uikkarit oli jälleen kerran tullut otettua mukaan ja parin lasillisen jälkeen Søren uskaltautui viimein hyppäämään altaaseen.

Søren uiskenteli pienen matkan, kunnes päätti nousta erillään olevalle tanssilattialle. Paikalla oli hänen lisäkseen vain yksi toinen nainen, jonka seuraan Søren sitten liittyi tanssimaan. Ja jälleen kerran se oli aamuyö, kun väsynein jalan Søren hoiperteli soittamaan taksin itselleen.

***

***

***

***

Ja lopuksi vielä hyvää uutta vuotta kaikille :)