photo Sims2ep92014-01-0620-23-33-63_zps4b477284.png

Ja nyt onkin sitten maaliskuun ekan osan vuoro. Huono karma jatkui sittenkin teknisten ongelmien muodossa, mutta sain ne jälleen kerran selätettyä. Pitäisikin hankkia pian uusi kone... Mutta enempiä jaarittelematta, osaan->

***

***

***

photo Sims2ep92014-01-0617-20-51-58_zps636d138b.png

Aiden oli alkanut käydä yhä useammin ja useammin nettikahvilassa, ihan vain Amelien takia. Nuorukaisen opiskelutkin alkoivat kärsiä yhä enemmän ja enemmän, sekä kaverit alkoivat ihmetellä Aidenin pakkomiellettä yhtä naista kohtaan. Erityisesti hyvin tylsää naista kohtaan.

photo Sims2ep92014-01-0617-21-23-34_zps3441970d.png

Aiden istui joskus samaan pöytään kuin Amelie ja yritti viritellä keskustelua, huonoin tuloksin kerta toisensa jälkeen. Välillä taas punapää yritti tarjota kahvit neitokaiselle, mutta Amelie kieltäytyä ja katsoi joskus vähän säälienkin ihailijaansa.

photo Sims2ep92014-01-0617-21-51-44_zpse069f9b3.png

Aiden ei kuitenkaan luovuttanut, vaikka saikin pakit kerta toisensa jälkeen. Amelie oli myös yllättävän kärsivällinen, mikä valoi punapäälle uskoa. Hän ei enää edes flirttailut muille opiskelijoille, mikä oli saanut nuoren miehen ystävän huolestuneeksi. Eihän Aidenin kaltainen naistenmies voinut vain lopettaa iskemistä.

photo Sims2ep92014-01-0617-23-28-07_zps42ab927f.png

”Ja taas pakit…”, huokaisi Matt, kahvilan työntekijä, kun Aiden raahautui tilaamaan Amelien lähdettyä kahvilasta. Punapää vain huitaisi kädellään ystävänsä huvittuneelle sävylle ja katseli, kun Matt valmisti hänen kahvinsa. Barista oli ainoa Aidenin ystävistä, joka tiesi nuorukaisen epätoivoisesta ihastuksesta.

***

photo Sims2ep92014-01-0617-28-37-70_zps7845a560.png

Agneta oli ottanut tehtäväkseen saada veljensä oppikirjojen ääreen, ettei Aiden joutuisi koeajalle. Punapään ajatukset olivat kuitenkin yhtä vuoristorataa. Amelie ei suostunut poistumaan hänen ajatuksista ja Agneta alkoi hermostua veljensä haaveiluun.

***

***

photo Sims2ep92014-01-0617-30-28-55_zps0f84cd4e.png

Aidenin ystävät olivat viimeinkin saaneet tietää punapään epätoivoisesta rakkaudesta ja pilkka oli alkanut saman tien. Kukaan ei voinut käsittää, miten Aidenin kaltainen suosittu ja hyvännäköinen nuorukainen oli lääpällään kampuksen tylsimpään naiseen, joka näytti ikäistään vanhemmalta. Aiden ei kuitenkaan sietänyt pilkkaa, ei itsestään eikä Ameliesta, ja teki sen myös hyvin selväksi muille.

photo Sims2ep92014-01-0617-31-37-45_zps2f2704e2.png

Valitettavasti Aiden oli erehtynyt väittelemään kuumakallen kanssa, jonka kanssa väittelyt muuttuivat usein nyrkkitappeluksi. Ja niin kävi myös tälläkin kertaa. Aiden pääsi hetkeksi niskanpäälle, mutta menetti asemansa yhtä nopeasti kuin oli sen saanutkin.

photo Sims2ep92014-01-0617-31-57-12_zpsfe2f8b0f.png

Siinä missä muu porukasta oli käynyt salilla kuntoilemassa, oli Aidenin kuntoilut jäänyt enemmän siskon kanssa joogailuun, joten tulos oli ollut selvä jo ennen kuin tappelu oli ehtinyt kunnolla alkuun. Aiden joutui nöyryytettynä nilkuttamaan huoneeseensa keittiön kautta saadakseen jääpussin helpottamaan kipua.

***

photo Sims2ep92014-01-0617-37-58-77_zps4264945c.png

Agneta oli täysin tietämätön veljensä tappeluista, sillä Victoria oli kutsunut hänet kanssaan keskustaan yhteen yökerhoon. Agneta oli otettu saamastaan kutsusta. Hänellä oli vielä hyvin toivoa saada Victoriasta muutakin kuin vain ystävän itselleen. Blondi ei ollut kertonut kenellekään pienestä flirttailusta, ei ainakaan niin, että kaikki olisivat siitä tietoisia.

photo Sims2ep92014-01-0617-39-27-22_zpsdd376de6.png

Agneta ja Victoria pitivät hauskaa kahdestaan. Suurimmaksi osaksi he vain tanssivat musiikin tahtiin. Välillä he istuivat baaritiskillä ottaen lasilliset ja lepuuttaen jalkojaan, jatkaen pian taas tanssahtelua.

photo Sims2ep92014-01-0617-40-16-13_zpsa5accb2c.png

Agneta oli saanut parista miedosta lasillisesta tarpeeksi rohkeutta ja yllätti Victorian suutelemalla tätä kesken tanssin. Agnetan itsensä yllätyksesi blondi vastasi suudelmaan saaden nuoremman sydämen käymään ylikierroksilla onnesta.

***

***

photo Sims2ep92014-01-0618-24-50-52_zps565a6adf.png

Oli jälleen perheillallinen ja Stella oli valmistanut herkullista juustokakkua perheelleen. Aiden kertoi kommelluksista asuntolan ruokalasta, missä yliopiston maskotit olivat ottaneet yhteen ja kuinka Agneta oli onnistunut lähes polttamaan paikan poroksi.

”Ehkä kannattaisi sisko hyvä vielä harkita sitä uravalintaa. Miten susta voi tulla kokki, jos onnistut sytyttämään uunin tuleen juustopastaa tehdessä?” Aiden vitsaili saaden muut pöydän ääressä nauramaan, jopa Agnetan itsekin.

photo Sims2ep92014-01-0618-25-08-92_zps1eeeb770.png

Agneta oli juuri vastaamassa veljelleen takaisin, kun Betty vaihtoi aihetta:

”Muuten Agneta, Larry näki sut tässä yks päivä yökerhossa jonkun tytön kanssa. Olitte aika läheisissä väleissä kuulemma, kertoisitko vähän lisää kumppanistasi?”

photo Sims2ep92014-01-0618-25-35-54_zpsbae38e3c.png

Muu pöydän ääressä menivät hiljaiseksi ja katsoivat ihmeissään Agnetaa, joka oli huomannut piirakan olevan äkisti yllättävän mielenkiintoinen. Tietysti Bettyn piti kostaa juuri nyt aikaisemmin perheillallisella sattuneesta tapahtumasta. Vaivoin Agneta sai kuitenkin mutistua seurustelevansa todellakin tytön kanssa.

”No tämäpäs mukavaa”, Stella sanoi rikkoen hiljaisuuden, joka vallitsi jälleen Agnetan myönnettyä suhteensa.

photo Sims2ep92014-01-0618-26-20-41_zps1bdb9604.png

Agneta nousi ripeästi paikaltaan samalla, kun Betty alkoi kertoa lähestyvästä loppukokeesta ja jatkosuunnitelmistaan. Stella kuunteli tarkkaavaisesti esikoistaan, kun taas perheen miehet istuivat hiljaa paikallaan. Ace yritti sulatella kuulemaansa parhaansa mukaan, kun taas Aiden yritti pysyä perheensä jutuissa mukana. Punapää ei ollut aivan varma, missä taas mentiin.

***

photo Sims2ep92014-01-0618-27-15-88_zps05cd9c53.png

Jälkipolvi oli palannut takaisin kampukselle ja Stella siivosi pöytää likaisista astioista, kun Ace seisoi tiellä omiin ajatuksiin vaipuneena.

”Miksiköhän meidän illalliset eivät onnistu ollenkaan? Aina joku päättä tehdä suuren paljastuksen toisen elämästä…”, Ace tuumi ääneen. Stella äännähti epämääräisesti ilmaistakseen olevansa yhtä ihmeissään.

photo Sims2ep92014-01-0618-27-50-99_zps565cee76.png

”En olisi kuitenkaan uskonut Agnetasta… Minä kun luulin pitkään, että se olisi Aiden, joka kertoisi olevansa homo”, Ace paasasi saaden Stellan naurahtamaan miehensä puheille.

”Mitä väliä sillä on, kehen on rakastunut? Ainakin on joku, joka välittää”, Stella sanoi lempeästi miehelleen ja käski tämän mennä haravoimaan pihalle.

***

***

***

Aiden ja Agneta:

photo Sims2ep92014-01-0618-39-19-55_zpsbd0e5bd2.png

Kampuksella Aiden alkoi olla yhä enemmän huonoissa väleissä entisten kaveriensa kanssa ja punapään oli vaikea uskoa, että ne kaikki tappelut johtuisivat Ameliesta. Ehkä taustalla oli muutakin kaunaa, joka purkautui nyt, kun Aiden oli hylännyt kaverinsa.

***

photo Sims2ep92014-01-0618-43-58-44_zps246e320a.png

”Eihän Sean nyt kovin pahaa jälkeä tehnyt. Muutama naarmu naamassa ja mustelmat ovat vaatteiden alla piilossa”, Agneta sanoi pirteästi, kun katseli Aidenin vaappuvan kylpyhuoneesta.

photo Sims2ep92014-01-0618-44-17-71_zps9506c948.png

”Ihme kyllä kasvoihin ei tullut mustelmia”, Aiden tokaisi ja Agneta väitti naarmujen olevan paljon viileämpiä, kuin mustelmat.

”Miten edes sait nuo naarmut?”

”En tiedä, muistissa on musta aukko”, Aiden tokaisi siskonsa uteluille.

photo Sims2ep92014-01-0618-44-45-85_zps26337b5b.png

”Ei ihme, makasit ihan pökkyrässä lattialla, kun Carolin kanssa raahattiin sut tänne”, Agneta sanoi huvittuneen kuuloisena ja jatkoi:

”Mitäköhän Amelie tuumaa nähdessään sun kauniiden kasvojen kärsineen? Mikset soita pyydä sitä kahville?”

”Ei suostu”, Aiden mutisi vastaukseksi.

photo Sims2ep92014-01-0618-46-03-77_zpsb6291cf3.png

Agneta tuhahti veljensä avuttomuudelle ja käski tätä soittamaan brunetelle. Hitaasti laahustaen punapää meni puhelimelle ja näppäili jostain kaivamansa Amelien numeron. Nuorukainen oli jo sulkemassa luurin, kun toisessa päässä vastattiin. Ensimmäistä kertaa elämässään Aiden huomasi änkyttävänsä puhuessaan naiselle.

photo Sims2ep92014-01-0618-46-36-92_zps7a13fb2c.png

Agneta päätti jättää veljensä keskustelemaan rauhassa Amelien kanssa ja käveli hiljaa ulos huoneesta. Oven takaa hän kuuli veljensä huomattavasti pirteämmän ja iloisemman äänen, kun tämä sopi kellon ajan ja tapaamispaikan keskustelukumppaninsa kanssa.

***

photo Sims2ep92014-01-0618-50-11-65_zps66a1b599.png

Aiden saapui ajallaan nettikahvilaan huomatakseen Amelien jo olevan paikalla kirjoittamassa tavalliseen tapaansa esseetä. Punapää istui naista vastapäätä, eikä tämä edes nostanut katsettaan aluksi vihkostaan.

”Sä suostuit viimein kahville”, Aiden totesi, kun ei voinut enää olla hiljaa.

”Kuulostit niin säälittävältä”, brunette vastasi ja nosti katseensa vihostaan.

photo Sims2ep92014-01-0618-50-35-36_zps4777926e.png

”Mitä sun kasvoille tapahtui?” Amelie kysyi huomatessaan toisen naarmut. Aiden kertoi tappelustaan ruokalassa entisen kaverinsa kanssa ja Amelien ilme näytti säälivältä sekä huvittuneelta.

photo Sims2ep92014-01-0618-51-25-89_zps01d3a519.png

Amelie sai tehtävänsä tehtyä ja Aidenista näytti siltä, kuin brunette aikoisi lähteä. Kiireesti punapää nousi paikoiltaan ja pisti kaiken karismansa peliin tarjotessaan flirttaillen kahvia seuralaiselleen. Sitä vartenhan he olivat kahvilaan tulleetkin.

photo Sims2ep92014-01-0619-12-56-86_zpsde1bd69e.png

Amelie kuitenkin kieltäytyi kohteliaasti ja kertoi Aidenille järkyttäviä uutisia:

”Olisi varmaan pitänyt jo aiemmin kertoa, mutta ajattelin sinun tarvitsevan pudotuksen maanpinnalle ja lopettaa toisten tunteilla leikkimisen. Katsos minä seurustelen jo”, Amelien sanoi hieman säälistä hymyillen. Aiden ei voinut kuin tuijottaa jälleen suu auki naista.

photo Sims2ep92014-01-0619-13-21-83_zps443d04f5.png

Yhä järkyttyneenä Aiden sai väläytettyä jotain hymyn tapaista Amelielle sekä mutistua heipat ja poistui kiireesti paikalta. Hän ei ollut ikinä tuntenut itseään niin nöyryytetyksi, kuin mitä nyt. Ei vaikka hän oli saanut parikin kertaa pahasti turpaan, niin silti Aidenia ei oltu koskaan nöyryytetty näin pahasti.

***

photo Sims2ep92014-01-0619-18-12-87_zps11277bf0.png

Aiden käveli kuin sumussa takaisin asuntolalle ja jäi istumaan pihalle tuodulle penkille. Punapää oli ollut varma, että Amelie olisi ollut hänelle se oikea. Hän oli haaveillut yhteisestä elämästä, mutta sen sijaan hän oli saanut vain särkyneen sydämen.

photo Sims2ep92014-01-0619-19-07-17_zps7541398f.png

Aiden ei tiennyt, kauanko hän oli istunut penkillä, kun hiljainen ääni pyysi lupaa liittyä seuraan. Nuorukainen nosti katseensa vieressään olevalle porkkanapäälle ja nyökkäsi ihmeissään. Tyttö istahti penkillä ja kaksikko katseli kaikessa hiljaisuudessa tylsiä maisemia.

photo Sims2ep92014-01-0619-19-50-47_zpsdff23248.png

”Olen Valerie”.

Aiden hätkähti ajatuksistaan ja kääntyi katsomaan vierustoveriaan, joka toisi nimensä vielä uudelleen.

”Öh… Aiden”.

”Tiedän, ollaan samalla kurssilla”.

photo Sims2ep92014-01-0619-20-33-28_zps095684d9.png

Punapää ei tiennyt, voisiko enää nolommaksi mennä.

”Näytit kaipaavan seuraa”, Valerie kertoi syynsä istua nuorukaisen seuraksi ja Aiden nyökkäsi yhä hämmentyneenä kaikesta. Hän oli jälleen kerran pudonnut kyydistä, missä ikinä taas mentiinkään. Pienen alkukankeuden jälkeen Aiden kuitenkin alkoi selostaa sydänsurujaan Valerielle, eikä jaksanut enää välittää, jos koko kampus kuulisi hänen olevan yhtä masentunut kuin teinityttö.

***

photo Sims2ep92014-01-0619-49-04-92_zps2a5975a2.png

Täysin tietämättömänä veljensä olotilasta Agneta jutteli puhelimessa Victorian kanssa. Nuorempi oli kertonut blondille kotona sattuneesta välikohtauksesta ja Victoria oli järkyttynyt kuullessaan Agnetan olleen yhä kaapissa. Heidän välilleen oli syttynyt pieni riita ja nyt nuorempi yritti paikkailla välejä puhelimessa. Onneksi Victoria oli helposti lepytettävä ja sai Agnetan kanssa asiat sovittua nopeasti.

***

***

photo Sims2ep92014-01-0619-59-11-65_zps8f9e9eb5.png

Victoria oli valmistumassa pian yliopistosta, kun taas Agnetalla olisi vielä muutama vuosi jäljellä. He eivät ehtineet enää tapailla toisiaan kovinkaan usein, sillä blondilla oli paljon tehtävää niin joukkueen kuin opintojenkin kanssa. Lisäksi Victoria valmisteli asioitaan opintojen jälkeen, joista Agnetalla ei ollut vielä mitään tietoa.

photo Sims2ep92014-01-0619-59-56-23_zps6c992076.png

Agneta ja Victoria päätyivät sohvalle kuhertelemaan ja vanhempi selitti samalla valtavaa työmääränsä ja pelotteli tyttöystäväänsä kokeiden haastavuudesta. Agneta vain nauroi toisen pelottelu yrityksille. Ei hän ole tähänkään mennessä hermoillut opinnoistaan, joten tuskin tulee jatkossakaan hermoilemaan.

photo Sims2ep92014-01-0620-00-56-00_zps5dea961c.png

Äkkiä Victoria nousi sohvalta ja alkoi innoissaan selittää Agnetalle suunnitelmistaan yliopiston jälkeen. Hän aikoi lähteä kiertelemään maailmaa pariksi vuodeksi, mitä varten hän oli säästänyt rahaa pienestä pitäen. Se oli hänen unelmansa ja se oli myös pian toteutumassa.

photo Sims2ep92014-01-0620-01-29-81_zps36c0fd58.png

Agnetaa pelotti ajatus, mutta hän yritti kuitenkin hymyillä ja näytellä innostusta Victorian vuoksi. Nuorempaa pelotti, jos blondille sattuisi jotain ikävää matkalla tai että tämä jäisi johonkin maahan asumaan, eikä palaisi enää koskaan. Tai jos Victoria löytäisikin jostain paremman kumppanin. Agnetan pää täyttyi kaikista kauheista vaihtoehdoista ja puolet Victorian sanoista meni täysin ohi korvien.

photo Sims2ep92014-01-0620-02-10-23_zps4729799a.png

Vanhemman neidin lähdettyä Agneta haki lohtua ruuasta. Aidenia hän ei viitsinyt nyt vielä häiritä omilla murheillaan, sillä veli kärsi vieläkin sydän suruistaan. Nytkin tämä taisi haahuilla jossain baarissa Valerien katsoessa tämän perään. Tyttö oli tainnut ihastua Aideniin tämän maineesta huolimatta.

***

photo Sims2ep92014-01-0620-06-00-48_zps6008182a.png

Illan hämärtyessä Aiden sai raahattua itsensä Valerien avustuksella takaisin asuntolaan. Aiden oli vieläkin varma, että Amelie olisi ollut se oikea hänelle ja kuinka hän ei tule varmaan koskaan löytämään toista samankaltaista naista mistään. Valerie kuunteli toisen itsesäälissä rypemistä ja yritti kaikin tavoin kohottaa tämän mieltä.

***

***

Betty:

photo Sims2ep92014-01-0620-32-46-95_zps6164b89c.png

Betty saapui viimeiseltä luennoltaan asuntolalleen. Hän oli jo aloittanut kaikki valmistelunsa jatkoa varten. Nuori nainen muuttaisi Larryn luokse ja he pääsisivät viimein aloittamaan kunnon parisuhteen. Hän oli myös henkisesti valmistautunut työhaastatteluja varten ja lähettänyt muutamia hakemuksia eri paikkoihin.

photo Sims2ep92014-01-0620-36-20-99_zps697c64b5.png

Illat hän tanssin sijasta harjoitteli täydellistä esiintymistä mahdollisille työnantajille puhumalla peilikuvalleen parinkin tunnin ajan. Betty halusi tehdä täydellisen vaikutuksen, jottei hänen tarvitsisi liian kauan nyhjöttää kotona töitä etsien. Ei Larrykaan sietäisi sellaista kovin kauan.

***

photo Sims2ep92014-01-0620-45-21-51_zps4c38cb85.png

Viimein koitti Stellan ja Acen esikoiselle vapaus yliopistosta, kun loppukoe tuli suoritettua huippuarvosanoin. Taksi tuli hakemaan Bettyn asunnolta ja lähti viemään nuorta naista kaupunkiin Larryn luokse.

***

***

Agneta ja Aiden:

photo Sims2ep92014-01-0620-55-16-55_zpsd04b9e36.png

Viimein myös kaksosilla oli opinnot loppusuoralla ja Agneta sai kauhukseen huomata Victorian puhuneen totta tuplaantuvista työmääristä. Suurin osa päivistä meni opiskellen, loppu aika meni syöden ja nukkuen. Agneta oli kerrankin kiitollinen pienentyneestä kaveripiiristään, sillä nyt hän ei ehtinyt viettämään juuri ollenkaan sosiaalista elämää.

photo Sims2ep92014-01-0620-55-35-07_zps8b907b91.png

Agnetan ainoat sosiaaliset kanssakäymiset olivat lehtoreiden kanssa sekä tietysti Aidenin, joka vietti siskonsa huoneessa aikaa opiskellen myös. Punapää oli päässyt pahimmasta surustaan jo yli ja keskittyi Agnetan tavoin opintoihinsa tavallista enemmän.

photo Sims2ep92014-01-0621-11-37-89_zps8ad1fa72.png

Viimeisenä iltana ennen loppukoetta kaksoset istahtivat sohvalle juttelemaan sen sijaan, että olisivat päntänneet kirjoista viimehetken tietoja. He pysähtyivät kerrankin miettimään jatkoaan, jota tosin olisi pitänyt jo paljon kauemmin pohtia. Aiden ei tiennyt mitä tehdä, mihin mennä tai miten toimia.

photo Sims2ep92014-01-0621-11-51-26_zps1885c031.png

Agneta oli puolestaan ehtinyt koneella ollessaan vilkaista vuokra-asuntoja ja löytänytkin mukavan ison kaksion, mihin he voisivat molemmat muuttaa. Heillä oli mukavasti säästöjäkin, jotta he pärjäisivät muutaman kuukauden, kunnes löytäisivät töitä.

***

photo Sims2ep92014-01-0621-16-19-71_zps60e2c447.png

photo Sims2ep92014-01-0621-17-34-74_zps128a2b87.png

Viimein koitti kaksostenkin vapauden hetki ja molemmat suuntasivat kaupunkiin uutta asuntoaan kohti juhlimatta sen kummemmin valmistumistaan.

****

****

****

Tämä yliopisto oli nopeasti ohi. Kommenttia saa jättää :)