photo Sims2ep92014-03-1314-35-05-95_zps3b0bdea6.png

Uuden osan aika. Toisin kuin edellinen osa, olen tähän enemmän tyytyväisempi. 

***

***

***

***

photo Sims2ep92014-03-1314-31-35-96_zps23a818f7.png

Beata sulki lipaston laatikon ja yritti olla katsomatta vasemmalle puolelleen, missä koulutehtävät pysyivät koskemattomina. Arvosanat olivat jo alkaneet syöksyä alaspäin, mutta Beata vain ei saanut itseään tekemään tehtäviä. Ehkä hän yrittäisi tehdä ne aamulla ennen koulubussin tuloa.

photo Sims2ep92014-03-1314-34-26-03_zps7545ab89.png

Eivätkä vanhemmatkaan tuntuneet olevan enää tarpeeksi kiinnostuneita tytön koulutehtävistä. Valerie oli vieläkin ulkona hoitamassa hedelmäpuita, vaikka kello läheni jo yhtätoista. Aiden oli jo painellut sänkyyn ja kuorsasi peiton alla mukavia unia nähden.

***

***

photo Sims2ep92014-03-1314-37-05-86_zps8080eb2b.png

Vaikka Beata olikin suunnitellut tekevänsä läksyt aamulla, oli hän kuitenkin ehtinyt nukkua hieman liian pitkään, eikä aikaa jäisi kuin aamutoimille sekä aamiaiselle, jos siihenkään. Joka aamu oli sama juttu, Beata ei herännyt koskaan ensimmäiseen herätykseen, vasta kun Aiden tuli oven taakse huutelemaan tyttöä nousemaan sängystä.

photo Sims2ep92014-03-1314-38-35-58_zps96dd6cff.png

Aamiaistakaan hän ei aina ehtinyt välttämättä syödä, vaikka Valerie muistuttikin joka kerta sen tärkeydestä. Beata vain toivoi äidin tekevän joskus sen verran pientä aamupalaksi, että hän pystyisi syömään sen nopeasti tai vielä ulkona bussiin kävelessään.

photo Sims2ep92014-03-1314-39-14-31_zpsc4a550d3.png

Mutta ei, tavalliseen tapaan bussikuski sai odotella enemmän kuin haluaisi nuorta tyttöä kyytiinsä. Beata ei jaksanut enää edes pahoitella myöhästymistään, oli se jo niin tavaksi tullut kaikille.

***

photo Sims2ep92014-03-1314-41-53-72_zpsebce2a02.png

Opettajat olivat kuitenkin jo saaneet tarpeekseen ja Beataa uhkasi luokalle jääminen, jos tyttö ei saisi itseään niskasta kiinni ja heti. Vanhemmille oli lähetetty kirje, mutta myös vapaapäivän viettäneelle Aidenille oli soitettu koulusta ja kerrottu karu totuus Beatan koulumenestyksestä.

photo Sims2ep92014-03-1314-54-01-93_zps2600cf9a.png

Eikä isä hukannut hetkeäkään huomatessaan kuopuksen astelevan sisään. Vastalauseista huolimatta Aiden vahti ja opasti Beataa läksyjen teossa. Aidenista oli jopa hieman järkyttävää, kuinka huonosti Beata oli koulussa pärjännyt ja päättikin ryhtyä seuraamaan tarkemmin kuopuksensa etenemistä opiskeluissaam.

photo Sims2ep92014-03-1314-54-24-89_zps6591fb7e.png

Beata ei niinkään osannut arvostaa isänsä apua koulutehtävissä sillä hetkellä. Kyllähän läksyt hoitui hieman nopeammin, mutta mieluummin hän olisi mennyt ulos leikkimään, niin kaunis kelikin kun oli. Mutta mistään valituksista tai suostutteluista ei ollut apua, sillä Aiden pysyi tiukkana, eikä antanut tytön nousta penkiltään, ennen kuin viimeinenkin lasku oli laskettu.

photo Sims2ep92014-03-1315-08-35-52_zpseec375d7.png

Kun läksyt oli viimein saatu tehtyä, ei Beata päässyt vieläkään tekemään mitä olisi halunnut. Valerie oli hyvin pettynyt Aidenin kerrottua tälle tilanteen ja vaati, että kuopuksen oli tultava auttamaan äitiään kasvimaalle. Rikkaruohot oli nypittävä ja samalla Beata saisi pohtia, kuinka tärkeää läksyjen tekeminen oli.

***

***

photo Sims2ep92014-03-1315-09-15-59_zpsc3add023.png

Seuraavana päivänä koulussa Beata oli saanut kehuja ja kiitosta opettajilta, kun kaikki läksyt oli tehty. Edellisen päivän uurastaminen oli tuottanut hedelmää, eikä tyttö jäisikään luokalleen. Kiitokseksi Beata oli rientänyt töistä tullutta isäänsä vastaan ja halannut tätä tiukasti kiitokseksi.

photo Sims2ep92014-03-1315-19-54-06_zps38281c2f.png

Myös Valerie oli ylpeä kuopuksestaan ja päättikin tehdä illalla herkullista marjapiirakkaa palkinnoksi tämän ahkeroinnista. Punapää myös päätti, että Beatan kanssa pitäisi tehdä niin, että ainakun kokeesta tulisi hyvä numero tai he saisivat muuten hyvää palautetta koulusta, antaisivat vanhemmat tytölle jonkun pienen palkkion. Ehkä se kannustaisi Beataa opiskelemaan ahkerammin.

photo Sims2ep92014-03-1315-23-23-63_zps2f8ca1fe.png

Aiden sai myös Beatan kokeilemaan maalausta, jonka avulla tyttö voisi ilmaista itseään tai johon hän voisi purkaa tunteitaan. Beata itse ei tosin hirveästi innostunut ajatuksesta, mutta kokeili kuitenkin isänsä mieliksi. Häntä inhotti maalinhaju, ja vaatteet sekä sormet tahraantuivat todella helposti.

***

***

photo Sims2ep92014-03-1315-34-11-23_zps18f05472.png

Vuodet etenivät ja perheen neljäskin tyttö oli kasvanut teini-ikään. Beata siirtyi yläkerrasta alakertaan isosiskojensa vanhaan huoneeseen, sillä vanhemmat eivät jaksaneet vielä alkaa remontoida taloa. Eikä se kuopusta haitannut, hänelle oli loppujenlopuksi ihan sama, missä hän nukkuin, kunhan vain oli tietokone käytössä.

***

photo Sims2ep92014-03-1315-43-34-92_zps20b737a6.png

Beata vietti siskojensa lailla aikaa mieluiten kotona, eikä viihtynyt kaupungilla rellestäen. Tyttö oli muutenkin tullut siskoihinsa siinä, ettei hän päässyt koulussa suosittujen joukkoon vaan jäi aina kaikessa ulkopuolelle. Beatan tapauksessa tosin asia saattoi johtua myös siitä, ettei blondilla ollut oikein mitään erikoistaitoja. Beata vain oli Beata.

photo Sims2ep92014-03-1315-47-42-54_zps2c2fd0eb.png

Kun teini ilmaisi hieman kiinnostustaan poliisin ammattia kohtaan, päätti Valerie ensimmäisenä opettaa shakin peluuta tytölleen, jotta tämän looginen päättelykyky paranisi. Pelistä vain ei meinannut tulla mitään, kun Beata keksi huijaamisen ilon.

***

***

photo Sims2ep92014-03-1316-02-03-97_zps323fc164.png

Jossakin asiassa Beata kuitenkin yllätti vanhempansa ja teki jotain, mitä yksikään kolmesta vanhimmasta sisaruksesta ei ollut tehnyt. Hän hankki itselleen työn urheilu-alalta. Vaikka työ oli mitä oli ja palkka huono, saisi blondi siitä kuitenkin jotain hyötyä tulevaisuudessaan, tai ainakin hän saisi hankittua omaa rahaa.

photo Sims2ep92014-03-1316-03-28-07_zps5be48d34.png

Aiden oli tyytyväinen ja hyvin ylpeä kuopuksestaan, joka oli ihan oma-aloitteisesti etsinyt töitä itselleen. Victorian kautta paikka taisi kuitenkin tulla, mutta olisipahan Beatalla jotain muutakin tekemistä, kuin illat koneella istuen.

***

photo Sims2ep92014-03-1316-15-12-40_zps985f577e.png

Kun Aiden ja Valerie jäivät molemmat eläkkeelle omista ammateistaan, pystyivät he keskittymään paremmin ravintolaansa. Asiakkaita tuli koko ajan lisää ja hintoja pystyttiin nostamaan. Heillä oli jo monta vakioasiakasta ja keittiössä Agnetalla oli koko ajan tekemistä.

photo Sims2ep92014-03-1316-28-35-21_zpsba0574f9.png

Ainoa ongelma oli yhä kömpelöt tarjoilijat, jotka onnistuivat joskus kaatamaan ruuan kolme kertaa peräkkäin saman asiakkaan niskaan. Aiden olikin alkanut etsiä uusia tarjoilijoita, jotta hän voisi antaa potkut hutiluksille. Hyviä työntekijöitä oli kuitenkin vaikea löytää.

***

***

photo Sims2ep92014-03-1316-42-18-98_zps0bd6d165.png

Eräänä iltana ruokapöydässä Valerie päätti viimein hieman udella kuopuksensa tulevaisuuden suunnitelmistaan.

”Meinaatko jäädä tuonne töihin? Olethan sinä saanut jo hyvää vauhtia ylennyksenkin”.

”En, olen tuolla vielä jonkin aikaa, kunnes ajattelin lähteä myös yliopistoon”, Beata kertoi ja sai kaksi hämmentynyttä katsetta osakseen. Kumpikaan vanhemmista ei ollut odottanut heidän kuopuksenkin lähteävän sillä koulumenestyksellä yliopistoon.

photo Sims2ep92014-03-1316-47-37-21_zps280348ff.png

Ja kerta Beata oli päättänyt vakaasti lähteä yliopistoon, alkoi Aiden iltaisin opettaa kuopukselleen erilaisia taitoja. Töistä saatu elvytysnukke oli oiva tapa opettaa ihmisen anatomiaa, vaikka Beata näyttikin olevan kiinnostuneempi tonkia nuken sisälmyksiä kuin kuuntelemaan isänsä luentoa.

***

photo Sims2ep92014-03-1317-26-40-89_zps990e896c.png

Kyllä Beataakin huoletti hieman yliopistoon meno. Hän oli yhä huono koulussa ja läksyjen teko oli aina vaikeaa, vaikka hän saikin tehtyä ne nyt saman päivän aikana. Ja yliopistossa opiskelu olisi kuitenkin vielä haastavampaa. Mutta Beata oli päättänyt seurata isosiskojaan ja yllättää kaikki, jotka olettivat hänen luovuttavan viimeistään ensimmäisen vuoden loputtua.

***

***

Astrid

photo Sims2ep92014-03-1317-45-24-98_zps3ebe1647.png

Astrid muutti myös eri asuntolaan kuin kaksi vanhempaa siskoaan. Vaikka heillä olikin ihan hyvät välit, ei Astridia silti huvittanut asua enää saman katon alla Anthóksen tai Antonian kanssa. Omassa asuntolassaan kolmas siskoksista teki paljon tuttavuutta muiden asuintoveriensa kanssa, erityisesti miespuolisiin.

photo Sims2ep92014-03-1317-52-04-86_zps968cb8e4.png

Ja kerrankin myös Astrid pääsi niiden suosituimpien joukkoon, mitä aikaisemmin ei ollut koskaan tapahtunut. Blondi tunsi itsensä niin varmaksi ja täydelliseksi muiden seurassa. Ylpeys nousi hieman naisen päähän, mutta eihän Astrid sitä itse huomannut.

photo Sims2ep92014-03-1317-59-51-43_zps5d0d0504.png

Yliopistossa oli mukavaa, varsinkin kun Astrid oli piireissä. Suosittuna oleminen oli niin mukavaa, muttei blondi silti ollut unohtanut opiskeluaan. Ruokailessaan hän saattoi joskus hieman auttaa muita asuintovereitaan, saaden samalla nämä muuttamaan käsitystä hänestä hieman positiivisemmaksi.

photo Sims2ep92014-03-1318-05-14-49_zpse200f7ac.png

Eikä Astrid myöskään häpeillyt flirttaila muille miehille, vaikka se aiheuttikin paljon mustasukkaisuutta ja vihaa muissa. Ei hän ollut missään vaiheessa lupautanut yhdelle, vaan hän halusi olla vapaa ja samalla unohtui helposti muiden tunteet.

***

***

photo Sims2ep92014-03-1318-07-24-61_zpsb7dae912.png

Toki Astridilla oli naispuolisakin kavereita, joidenka kanssa hän vietti aikaa joko juoruten, pelaten biljardia tai pokeria. Astrid itse ei ymmärtänyt pelien päälle, mutta Antonian pitämän pikakurssin biljardin peluusta auttoi nuremman kolmikosta mukaan kärryille.

photo Sims2ep92014-03-1318-08-40-29_zpscedf8d4e.png

Yksi ystävistä sattui eräänä iltana heidän pelatessa kertomaan, kuinka viikonloppuna kampuksen yökerho pitää yksi vuotis juhliaan ja jokainen pääsi sinä iltana ilmaiseksi sisään. Ja juomatkin olisivat sinä iltana hieman edullisempia. Kaikki menisivät sinne, tai ainakin suurin osa. Jotkut nörtit ja kirjaviisaat tietysti jättäisivät tulematta, mutta kuka heitä sinne kaipaisi. Astrid vain nyökkäili ja mielessään totesi olevansa yksi niistä kirjaviisaista, joka kuitenkin aikoi tulla paikalle.

***

***

photo Sims2ep92014-03-1319-29-51-63_zps1d4d0e93.png

Paikka oli pieni, mutta suosittu. Toisessa kerroksessa oli baarit ja tanssilattiat, kun taas ensimmäisessä kerroksessa oli vessat, sekä sovituskopit ja porealtaat. Yleensä sisäänpääsy jo itsessään oli hintava sekä kaikki juomat siihen päälle, mutta sinä iltana hinnat oli alhaalla ja hieman köyhemmätkin opiskelijat uskalsivat tulla paikalle.

photo Sims2ep92014-03-1319-30-07-31_zps21f8d833.png

Niin myös kolme Marsenin tytöistä. Anthós oli saapunut itseään hieman nuoremman poikaystävänsä Jeffreyn kanssa, joka oli saanut punapään ulos huoneestaan ihmisten ilmoille.  Antonia tuli Larryn kanssa ja siskokset menivätkin nopeasti baaritiskille norkoilemaan. Astrid saapui ystäviensä seurassa, mutta vaihtoi kuitenkin kuulumiset siskojensa kanssa.

photo Sims2ep92014-03-1319-31-06-29_zps28651771.png

Jeffreyn ja Anthóksen välillä oli jo rakkautta ja intohimoa, eikä hieman nuorempi mies epäillyt kysyä, josko he lähtisivät nauttimaan hieman toistensa seurasta vielä toistaiseksi tyhjillään oleviin pukukoppeihin. Anthós vain kikatteli osaamatta sanoa yhtään mitään ja seurasi poikaystäväänsä kerrosta alemmas. Vaikka paikalle olikin jo saapunut joitakin opiskelijoita, ei kuhertelu kopeissa ollut ennenkuulumatonta.

photo Sims2ep92014-03-1319-33-25-52_zps5135e3ea.png

Antonia puolestaan päätti pistää parastaan tanssiessaan musiikin tahtiin. Vaikka hän ei normaalisti yökerhoissa viihtynyt, oli Larry onnistunut suostuttelemaan blondin kanssaan paikalle. Mielummin Antonia olisi jäänyt pelaamaan biljardia ystäviensä kanssa, mutta suostui kuitenkin sillä kertaa poikaystävänsä tahtoon lähteä vähän viihteelle.

photo Sims2ep92014-03-1319-33-44-78_zps06dfd780.png

Hyvä ilta kuitenkin teki täyskäännöksen, kun Antonian silmät osuivat poikaystäväänsä ja siskoonsa. Astrid ja Larry olivat aivan liian lähellä toisiaan, eikä näiden ruumiin kielestä voinut erehtyä, ettei kummallakaan ollut päässään mitään kaveripohjaista ajattelua toisistaan. Jopa paikalle saapunut Jeffrey jäi ihmeissään tuijottamaan kaksikkoa ja muutaman metrin päässä seisovaa Antoniaa, joka selvästi yritti estää itseään hyökkäämästä kaksikon kimppuun.

photo Sims2ep92014-03-1319-36-04-61_zps9ce3c735.png

Koska kaksikon välillä oleva flirttailu jatkui, eikä Antoniaa huvittanut nostaa mitään älämölöä, siirtyi Antonia baaritiskin luokse ja antoi mukavan listan haluamistaan juomistaan baarimikolle. Antonia päätti kerrankin vetää pään täyteen ja unohtaa koko ilta, joka oli hetkessä muuttunut katastrofiksi.

photo Sims2ep92014-03-1319-37-22-57_zps1514da40.png

Astrid ja Larry puolestaan vaan jatkoivat toisilleen flirttailua, eikä vanhempi mies tajunnut olevansa blondille vain yksi mies muiden joukossa. Astrid vain sattui nauttimaan saamastaan huomiostaan, vaikka hän unohtaisi Larryn jo heti seuraavana aamuna.

photo Sims2ep92014-03-1319-35-02-81_zpsa9292284.png

Anthós viihtyi porealtailla joidenkin muiden opiskelijoiden kanssa ja siirtyessään pois altailta oli punapää joutua pitkäkyntisen kohteeksi. Valitettavaa vorolle, ettei Anthós pitänyt rahojaan uimahousuissaan, eikä näin ollen sopinut ryöstön kohteeksi. Kuten ei kukaan mukaan altailla olevista. Anthós jätti miehen nuolemaan näppejään ja liittyi takaisin Jeffreyn seuraan yläkerran baarin puolelle. 

***

***

***

***

Tällainen osa tällä kertaa. En edelleenkään keksi muuta höpötettävää loppuun, joten anti olla. Kommentteja? :)