photo Sims2ep92014-03-2020-29-33-33_zpsd037be5b.png

Uuden osan aika. Voin aika varmaksi jo sanoa että joka toinen maanantai ilmestyy uusi osa. Osia on sen verran kuvattu, että näillä pärjää siihen asti, että saan kuvattua ja kirjoitettua tarinan loppuun. Mutta kuitenkin, tästä osasta. Tätä oli vaihteeksi ihan kiva kuvata, mutta kirjoittaminen oli hankalaa, hieman. En tiedä, kuinka aitoa tästä nyt tuli, joten anteeksi jo etukäteen epäkohtia. En ole hyvä kirjoittamaan tällaista...

***

***

***

***

photo Sims2ep92014-03-2020-30-28-88_zps827bc543.png

Beatan ja Robertin ruusuinen parisuhde oli vuoden sisällä alkanut muuttua piikikkääksi. Viikosta yli puolet kaksikko oli riidoissa tai eivät vain muuten puhuneet toisilleen. Robert oli erittäin mustasukkaista tyyppiä, eikä olisi sallinut kihlattunsa puhua yhdellekään miehelle. Beata puolestaan oli sitä jääräpäistä sorttia ja täysin kyllästynyt toisen epäilyihin hänen uskollisuudesta.

photo Sims2ep92014-03-2020-32-31-70_zpsfae0dfed.png

Jos Beulahilta kysyttäisiin, nainen olisi kehottanut kaksikkoa eroamaan ja heti. Mutta syystä tai toisesta Beata ja Robert pysyivät yhdessä. Mustahiuksinen oli jo muutamaan otteeseen harkinnut itse muuttavansa pois, mutta jäi kuitenkin, koska hän ei halunnut jättää Beataa yksin. Jokin Robertissa häiritsi Beulahia, vaikkei hän vieläkään tiennyt mikä. Ja niin Beulah jatkoi itsensä kiduttamista kuuntelemalla parin riitelyä.

photo Sims2ep92014-03-2020-34-27-38_zpsad55eb76.png

Beata oli saanut huomata pikku hiljaa Robertin synkemmän puolen, mikä osoittautui melko väkivaltaiseksi. Mies ei tietenkään vielä ollut tehnyt muuta kuin uhkaillut, mutta kyllä blondi oli jo alkanut hieman pelätä toista. Robert osasi olla julma sanoillaan ja jos Beatalla olisi vähänkin huono itsetunto, hän olisi jo murskana.

photo Sims2ep92014-03-2020-34-39-11_zps9a0ddb71.png

Mutta ei hänellä ollut ja ainakin vielä toistaiseksi Beata pystyi pistämään pelkonsa syrjään ja näpäyttämään joka kerta takaisin Robertille. Myös riidat loppuivat usein siihen, että Beata sai sanottua viimeisen sanansa, jonka jälkeen hän siirtyi olohuoneen puolelle opiskelemaan. Sillä ei Robert kuitenkaan vielä käyttäytynyt tylysti Beataa kohtaan Beulahin ollessa samassa huoneessa.

***

***

photo Sims2ep92014-03-2020-35-56-60_zps7331e3e0.png

Mutta kyllä Beulah tiesi Robertin pimeästä puolesta. Muutaman kerran, kun Beata oli luennolla jättäen kaksi mustahiuksista keskenään asuntoon, syttyi silloin helposti sota. Beulah sätti usein Robertia tämän mustasukkaisuudesta ja dominoivasta luonteesta Beataa kohtaan, mitä mies ei tietenkään itse voinut sulattaa.

photo Sims2ep92014-03-2020-36-01-02_zps808e5643.png

Robert ei huolinut yhtäkään poikkipuolista sanaa, eikä varsinkaan Beulahilta ja useammin kuin pari kertaa nainen päätyi ikävän tönimisen kohteeksi. Niillä kerroilla Beulah harkitsi hyvinkin syvästi pois lähtemistä, mutta sitten taas hän muisti, että Beata jäisi yksin Robertin kanssa. Ei hän voinut lähteä, ei vielä. Hän yrittäisi saada Beatan lähtemään mukanaan.

***

***

photo Sims2ep92014-03-2020-45-21-08_zps3965d876.png

Opiskelut olivat edenneet, eikä yliopistoa ollut enää hirveästi jäljellä. Beulah ja Beata viettivät tyttöjeniltaa Robertin mentyä ystäviensä kanssa katsomaan koripalloa. Blondi oli hieman näreissään siitä, että Robert kyllä sai käydä missä halusi, mutta hyvä jos Beata itse sai avomiehensä mielestä käydä edes luennoilla. Beulahkin rohkaistui viimein kysymään ystävältään, miksi tämä oli yhä Robertin kanssa, vaikkei heidän suhteessaan ollut enää yhtään rakkautta ja onnellisuutta. Eikä Beata osannut vastata.

***

photo Sims2ep92014-03-2020-46-31-30_zpsf9d5e2bd.png

Pari tuntia myöhemmin Beata oli menossa jo nukkumaan, kun Robertkin saapui viimein paikalle. Blondi istui sängyn reunalla, kunnes hänen kihlattunsa tulisi kylpyhuoneesta makuuhuoneen puolelle, jotta he voisivat hieman keskustella suhteestaan. Beata ei kuitenkaan päässyt asiansa loppuun, kun Robert jo tulistui.

photo Sims2ep92014-03-2020-47-09-35_zpse10a3c8b.png

Kaksikon välille syttyi riita jälleen kerran ja blondi saattoi haistaa alkoholin tuoksun miehensä hengityksestä. He vaihtoivat vielä muutaman poikkipuolisen sanan, kun Beata marssi suutuksissaan pois huoneesta Robertin haukkumisen saattelemana.

photo Sims2ep92014-03-2020-47-36-43_zps05ba9704.png

Beulah makoili sängyllään odottaen, että hänen oveen koputettaisiin tavalliseen tapaan. Kun Beata asteli huoneeseen, Beulah hymyili lohduttavasti ja yritti keventää tunnelmaa sanomalla, että blondi voisi jo ihan hyvin tulla koputtamattakin. Huone oli käytännössä heidän yhteinen jo. Enää vain Beatan vaatteet uupuivat lipastonlaatikoista.

***

***

photo Sims2ep92014-03-2020-49-49-43_zps2a4f35da.png

Beata oli väsynyt kaikesta, kun hän aamulla raahautui ystävänsä huoneesta aamupalalle tapansa mukaan. Siitä oli lopulta tullut jo tapa, mitä Robertkaan ei kyseenalaistanut. Beata ja Beulah jakoivat huoneen ja Robertilla oli oma. Aamut olivat raskaita, mutta samalla myös päivän paras hetki, sillä Robert nukkui joka kerta puolille päivin ja blondi saisi olla rauhassa ajatustensa kanssa.

photo Sims2ep92014-03-2020-52-02-72_zpsb9f00963.png

Beulahilla oli aamuisin luennot ja Beatalla puolestaan päivisin. Joten lähes joka kerta luentojensa jälkeen kaksi mustahiuksista ottivat yhteen. Beulah tiesi, ettei asioiden huomauttelu auttanut ollenkaan, mutta hän ei voinut itselleen mitään, että silläkin kertaa hänen oli pakko nälväistä yöpuvussaan olevaa miestä tämän siivottomuudesta.

photo Sims2ep92014-03-2020-54-32-14_zps6944a21a.png

Kun Beata palasi luennoiltaan, oli eteisen pöydällä lappu Beulahilta, jossa tämä kertoi olevansa rakkaan lehtorinsa luona. Robert löhöili sohvalla vieläkin yöpuvussaan ja ilmoitti keittiön siivottomuudesta. Väsynyt raskaan päivän jälkeen Beatan oli tehnyt mieli heittää kaikki kirjat kihlattunsa päälle, mutta esti itseään. Hän kaivoi alistuneena pesuvälineet esille ja kertasi päässään kaikkia psykologin termejä jynssätessään tasoja. Hänellä olisi koe jo illalla.

photo Sims2ep92014-03-2020-54-46-33_zpscf0be1bf.png

Robert ei auttanut tilannetta ollenkaan. Mies kommentoi sohvalta naisen huolimattomuutta asunnon puhtaana pitämisessä, vaikkei hän itse tehnyt asian eteen mitään. Kun hänen lopulta oli pakko mennä vaihtamaan vaatteet ja kiiruhtamaan luennolleen, mainitsi hän vielä ovella kylpyhuoneen sotkuisuudesta.

photo Sims2ep92014-03-2020-56-01-71_zpsa3030978.png

Se oli viimeinen niitti Beatalle, joka lysähti maahan seinään vasten nojaamaan ja hourailemaan kaikkea mahdollista ja mahdotonta. Meni pari tuntia seilaten pimeyden ja sekasorron välillä, kunnes Beata alkoi saada ajantajunsa takaisin ja vilkaisi seinällä roikkuvaa kelloa.

photo Sims2ep92014-03-2020-57-18-43_zpscfef0056.png

Hän äkkiä vetäisi ulkovaatteensa päälleen ja juoksi niin kovaa kuin ehti kokeeseensa. Hänen retki ajatustensa perukoille oli kestänyt liian kauan, ja Beata tunsi olevansa itkunpartaalla kaikesta paineesta ja stressistä.

***

***

photo Sims2ep92014-03-2021-06-59-79_zps377fdf0b.png

Viimeinen puolivuotta alkoi ja Beatan itseluottamus oli alkanut pudota pohjalukemiin. Robert polki häntä jalkoihin haukkumalla ja väheksymällä kaikkea, mitä hän ikinä tekikin. Edellisestä kokeesta Beata oli päässyt vain nipin napin läpi, sillä hänen ajatukset olivat olleet vieläkin yhtä sekasortoa hermoromahduksesta johtuen.

photo Sims2ep92014-03-2021-08-31-52_zps4b63a86b.png

Vaikka Robert olikin uhkaillut Beataa paljon ja käyttänyt jo jonkin verran henkistä väkivaltaa, ei blondi olisi silti uskonut miehen kohottavan kättä häntä vastaan. Isku poskella kirveli, korvissa humisi ja asunto vaipui äkkiä aavemaisen hiljaiseksi.

photo Sims2ep92014-03-2021-08-49-24_zpsaa976810.png

Kun Beata tajusi, mitä juuri oli tapahtunut, ei hän enää pystynyt pidättelemään itkuaan. Kaikki viimeaikaiset murheet purkautuivat kerralla ulos padon mennessä rikki lyönnin seurauksena. Robert tuhahti halveksivasti hänen takanaan ja poistui asunnosta jonnekin. Varmaan naapuriin, siellähän oli se hyvän näköinen cheerleaderkin.

photo Sims2ep92014-03-2021-09-05-68_zps1a1e998f.png

Beata pyyhki silmiään jo, kun ovi kävi uudelleen ja pari päivää poissa ollut Beulah asteli sisälle. Mustahiuksinen tiesi heti, mitä oli tapahtunut. Todisteina olivat punainen poski ja itkusta turvonneet silmät, kun Beata katseli häntä huoneen toisesta päästä. Näköjään blondi oli hetken pelännyt Robertin tulevan takaisin, mutta rauhoittunut, kun tulija olikin vain hänen ystävänsä.

photo Sims2ep92014-03-2021-09-40-36_zps1d8819dd.png

Beulah kaappasi vaalean halaukseen ja silitti selkää rauhoittavasti. Beata ei enää itkenyt, mutta nikotteli kyllä. Näköjään hän vielä yritti pitää yllä viimeiset suojansa yllä ja pysyä rohkeana olla itkemättä. Nainen oli niin poljettu, eikä Beulah tiennyt, miten voisi auttaa parhaiten ystäväänsä.

***

photo Sims2ep92014-03-2021-30-21-76_zps4459e939.png

Robert oli poissa koko loppupäivän ja naiset saivat rauhassa keskustella ongelmastaan. Beata ei uskaltanut erota, jos hän edes mainitsikin aiheesta, niin Robert raivostui. Beulah oli valmis muuttamaan pois ja asumaan vaikka kadulla, mutta Beata kieltäytyi. Jäljellä oli enää niin vähän opiskelu aikaa, ettei heidän kannattaisi maksaa uudesta asunnosta niin paljon niin vähästä ajasta.

photo Sims2ep92014-03-2021-30-28-40_zps99d7520a.png

Vaikka Beulah toisaalta ymmärsi Beatan pointin, ei hän silti pitänyt ajatuksesta Robertin kanssa asumisesta saman katon alla. Blondi vakuutteli ottavansa eron, kunhan saisi kerättyä kadonneen rohkeutensa takaisin. Ja olihan mies nytkin paljon poissa, joten he saivat olla rauhassa. Beulah ei tiennyt, ajatteliko Beata enää edes järkevästi turvallisuuttaan, mutta ei viitsinyt lähteä enää väittelemään asiasta. He molemmat tarvitsivat unta, ehkä sitten Beatakin ajattelisi selvemmin.

***

***

photo Sims2ep92014-03-2021-39-04-07_zps11e26dec.png

Ehkä Beata katui pian päätöstään jäädä asumaan Robertin kanssa saman katon alle. Mies oli alkanut käyttää enemmän väkivaltaa ja Beata pelkäsi enemmän kuin muisti koskaan aiemmin pelänneensä. Beulahkaan ei voinut enää mitään Robertille, mies oli jo hirviö. Poliisitkin oli pari kertaa soitettu paikalle, mutta ei heistäkään ollut paljon apua. Robert oli aina poistunut paikalta naapuriin.

photo Sims2ep92014-03-2021-39-14-77_zpsc580317d.png

Silti Beata piti sormusta sormessaan ja valmisti Robertille ruokaa. Hän passasi miestä, joka ei arvostanut häntä. Välillä suihkussa, veden selkeyttäessä hänen ajatuksiaan Beata tajusi, kuinka alistettu hän oli. Hän yritti kerätä joka päivä pienet itsetunnon rippeensä ja koota niistä jotain, joka saisi hänet vielä joskus vastustamaan Robertia.

photo Sims2ep92014-03-2021-40-03-42_zps451a20ab.png

Mutta helppoa se ei ollut. Beata itki useammin kuin koskaan taaperona. Sormus hänen sormessaan tuntui puristavan ja polttavan ikävästi, yhtä ikävästi kuin mikä hänen Robertin suhde oli. Beatan käsivarret olivat mustelmilla, sillä kasvoille Robert ei enää lyönyt. Lehtorit olivat ihmetelleet ja Beata oli melkein uskaltanut kertoa totuuden, kunnes pelästyi seurauksia ja valehteli.

photo Sims2ep92014-03-2021-41-55-11_zpscc1d9f55.png

Beulah oli hankkinut huoneeseensa lukon, jotta naiset saivat olla siellä rauhassa Robertilta. Mustahiuksinen kannusti ystäväänsä eroamaan ja Beata vakuutteli tekevänsä sen, heti kun pystyisi. Beulah mutristeli huuliaan tyytymättömänä, kunnes naiset vaihtoivat aihetta pian päättyviin opintoihinsa. Niistä olikin paljon helpompi puhua. Se toi toivoa paremmasta.

***

***

photo Sims2ep92014-03-2021-15-29-71_zps0ed44735.png

Loppukoe aamuna sekä Beata että Beulah heräsivät aikaisin. Beata ihasteli keittiön ikkunasta satelevaa kevät lunta, kun Beulah puolestaan yritti unen pöpperössään muistella viime hetken asioita kaikesta, mikä vain liittyikin kirjallisuuteen. Beata puolestaan tunsi itsensä luottavaisemmaksi kuin pitkiin aikoihin. Hän oli valmis kokeeseen.

Hän oli valmis kaikeen. 

***

photo Sims2ep92014-03-2021-51-11-98_zpse34abba5.png

Kun tytöt saapuivat kokeistaan, oli Robert mennyt luennolleen. Beulah oli jo tilannut itselleen taksin ja pakannut välttämättömämmät tavaransa laukkuihin. Lehtori oli hankkinut asunnon keskustasta ja Beata oli tervetullut sinne asumaan muutamaksi päiväksi. Blondi kiitti tarjouksesta ja kertoi tulevansa myöhemmin perässä, kunhan oli ensin puhunut Robertin kanssa.

photo Sims2ep92014-03-2021-51-27-04_zps5871e8f0.png

Beulah näytti tyytymättömältä, mutta itsensä kokeessa ylittänyt Beata tunsi saaneensa viimein koottua itseään sen verran, että hän pystyisi kohtaamaan Robertin. Hänen oli tehtävä se yksin, tai hän ei pärjäisi missään elämässään. Beulah näytti edelleen tyytymättömältä, mutta suostui lähtemään edeltä. Hän kuitenkin kertoi tulevansa takaisin, jos Beataa ei kuuluisi keskiyöhön mennessä. Beata nyökkäsi suostumuksen merkiksi.

***

photo Sims2ep92014-03-2021-52-11-46_zps08761ea4.png

Heti kun Beulah lähti, Beata katui päätöstään. Hän hermoili niin, että kädet hikosivat. Kun ovi kävi ja Robert asteli sisälle, Beata tunsi hien valuvan jo selkää pitkin alas. Kädet tärisivät ja blondi yritti epätoivoisesti saada itsensä takaisin rauhalliseksi ja luottavaiseksi.

photo Sims2ep92014-03-2021-52-36-40_zps3a38c8c8.png

Pari kertaa vedettyä syvää henkeä ja Robertin ärsyyntyneiden kyselyjen jälkeen Beata oli valmis kohtaamaan hirviönsä, joka oli myös hänen avomiehensä. Entinen avomies siis. Yksin peilin edessä harjoittelu oli auttanut oikean äänen sävyn ja ilmeiden löytämisessä, ja Beata tunsikin rinnassaan pientä ylpeyttä, kun Robert järkyttyi kuullessaan hänen äänensävynsä. Sekä tietysti kihlauksen purkamisesta.

photo Sims2ep92014-03-2021-52-46-18_zps3a138941.png

Robert yritti anella ja lupaavansa muuttua, ja hetken ajan Beata oli valmis ottamaan hänen takaisin. Kuitenkin pieni järjen ääni, joka muistutti kovasti Beulahin ääntä, kertoi miehen tuovan hänelle vain surua. Beata pysyi tiukkana ja kieltäytyi katsomasta suoraan Robertiin. Jos hän katsoisi, hän voisi hyvinkin retkahtaa takaisin entiseen pelokkaaseen Beataan. Mies kuitenkin suri vain menetettyjä perintörahoja, jotka Beata joskus saisi.

photo Sims2ep92014-03-2021-53-48-18_zps8a017c87.png

Beata pakkasi vähät tavaransa loppuun ja soitti taksin. Robert yritti vielä anella Beataa jäämään, mutta blondi kiskaisi ikävän sormuksen sormestaan ja viskaisi sen suoraan entisen kihlattunsa otsalle, paiskaten viimein oven perässään. Istuessaan taksiin Beata tunsi valtavan painon putoavan harteiltaan. Hän oli selvinnyt ja valmis kohtaamaan tulevat haasteet pikku hiljaa.

***

***

***

***

Niin, anteeksi epäkohtia tai epäaitoutta. Muokkasin tätä vielä 2-3 kertaa, ennen kuin olin edes suht tyytyväinen. Yritin parhaani. 

Kommentteja?