photo Sims2ep92014-03-2316-11-42-54_zps46000216.png

Uuden osan aika. Kiitos myös kommenteista edelliseen osaan :) En käynyt nyt niihin erikseen vastaamassa, jäi. On ollut hieman kiire ja väsy, kun koulut alko. Näin välivuoden jälkeen aamuherätykset on raskaita, varsinkin aluksi, kun on koko edellisen vuoden saanu nukkua pitkään... Mut nyt elämä rullaa hyvin ja päästänkin teidät lukemaan ->

***

***

***

***

photo Sims2ep92014-03-2222-00-10-45_zps853c4add.png

Ilta oli saapunut Kuukylään, kun lähes autiolla tiellä ajoi taksi, joka pysähtyi Marsenien talon eteen.

photo Sims2ep92014-03-2222-00-28-36_zpsb2050bba.png

Beata oli hetkeksi jäänyt ihastelemaan vanhaa kotitaloaan, jota vanhemmat olivat remontoineet hänen yliopisto vuosien ajan. Pari yötä vaalea oli viettänyt ystävänsä Beulahin luona juhlien niin valmistumista, kuin myös huonon suhteen loppumista. Mutta nyt hän oli tullut takaisin vanhempiensa pyynnöstä. Beata saisi talon sekä ravintolan itselleen aikanaan valmistumisen johdosta.

photo Sims2ep92014-03-2222-01-27-75_zpsfc4a3ea6.png

Beata koputti pari kertaa ulko-oveen, ennen kuin asteli eteiseen. Jostain syystä häntä hermostutti kohdata vanhempansa niin pitkän ajan jälkeen. Pelko kaikkosi, kun keittiöstä syöksyi yksi vanha punapäinen rouva, joka kaappasi kuopuksensa tiukkaan halaukseen. Aiden haki Beatan ulkona olevat laukut ja kantoi ne ylös samalla, kun Valerie uteli kaikkea mahdollista tyttäreltään.

photo Sims2ep92014-03-2223-15-07-45_zps7b2b1cba.png

Kun kuulumiset oli vaihdettu ja iltapala syöty, esittelivät vanhukset uudistunutta taloa Beatalle ja opastivat sitten hänet huoneeseensa. Vaalea vaihtoi yöasuunsa ja alkoi purkaa kassissaan olevia vaatteita lipaston laatikoihin. Hän piti huoneestaan ja sen värimaailmasta.

photo Sims2ep92014-03-2223-15-52-75_zpsb0e795c7.png

Beata tunsi olonsa iloiseksi, kunnes hän istahti sängylleen. Viimeiset pari vuotta hän oli jakanut yhtä ison sängyn ja nyt hän saisi nukkua täysin yksin. Peti tuntui liian isolta ja Beata pyöri yömyöhään asti ja harkitsi jo sohvalle siirtymistä, kunnes väsymys otti viimein vallan kovia kokeneesta blondista.

***

***

photo Sims2ep92014-03-2223-17-42-85_zps67a3951f.png

Valerie kärsi vanhuksille tyypillisestä unirytmistä ja heräili jo neljän aikoihin aamusta. Aidenin siskolta Bettyltä saatu koira Roku oli kyllä tyytyväinen seurasta, jota Valerie tarjosi koiralle muiden vielä nukkuessa.

***

photo Sims2ep92014-03-2223-24-48-33_zps8502d04a.png

Beata oli saanut pari päivää levätä rauhassa kotonaan, kunnes Aiden otti hänet mukaansa ravintolaan töihin. Valerien kunto ei enää kestänyt pitkiä päivä seisoskella, joten Beata saisi ottaa äitinsä homman ravintolapäällikkönä. Blondin tulevaisuudensuunnitelmat kun olivat vielä hämärät, joten hän pystyi hyvin työskentelemään perheen ravintolassa, joka joskus olisi vielä hänen.

photo Sims2ep92014-03-2223-30-29-75_zpsc6e6e664.png

Aluksi blondilla oli tietysti ongelmia, mutta Aidenin opastuksella ja puhetaidoilla asiakkaat eivät heti hermostuneet häneen. Beata meni välillä sekaisin ajan varauksissa ja hänen puhetaitonsa eivät olleet vielä yhtä harjaantuneet kuin isänsä, jonka takia puhelimen kautta käydyt keskustelut aiheuttivat joskus jonoa.

photo Sims2ep92014-03-2223-33-37-97_zps3ec897d9.png

Ravintola oli saanut suosiota ja Beataa hermostutti jo valmiiksi kiireajat. Vielä suurimmaksi osaksi heillä oli ollut tasaiseen rauhalliseen tahtiin asiakkaita, vaikka Beata onnistui silloinkin aiheuttamaan jonoa.

photo Sims2ep92014-03-2223-34-35-51_zps427cbbe5.png

Aiden oli myös viimein löytänyt pari pätevämpää tarjoilijaa kahden entisen hutiluksen tilalle ja ero oli huomattava. Asiakkaatkin olivat antaneet kehuja paremmista tarjoilijoista eikä lautasten kilinää enää kuulunut. Omistaja oli hyvin tyytyväinen, vaikka hänen pitäisikin alkaa etsiä uutta kokkia. Agneta alkoi myös olla pian eläkeikäinen.

***

***

photo Sims2ep92014-03-2223-44-58-26_zps7e3b3b96.png

Kuukausien kuluessa Beata alkoi viimein saada otetta työhönsä, sekä rutkasti lisää itseluottamusta takaisin. Ravintola oli myös saanut parhaat arvostelut, minkä vuoksi Aiden oli nostanut tarjoilijoiden palkkoja sekä hankkinut näille uudet työasut. Beata olikin tyytyväinen parempiin tarjoilijoiden asuihin ja vilkuilikin aina välillä vaaleahiuksista tarjoilijaa tämän kulkiessa ohi.

photo Sims2ep92014-03-2223-55-16-56_zps1df37ee7.png

Eräänä iltana Aiden jäi auttamaan Agnetaa keittiön siistimisessä ja kaksikko samalla puheli eläkkeelle jäämisestä. Aiden antoi myös siskolleen sananvaltaa uuden kokin etsimisessä, sillä kyllähän Agneta tunsi paljon hyviä kokkeja, jotka työskentelisivät mielellään näinkin hienossa ravintolassa.

photo Sims2ep92014-03-2223-56-36-18_zpsf7ad3a3d.png

Ravintolan ulkopuolella puolestaan Beata oli odottelemassa isäänsä, kun arkivaatteisiinsa vaihtanut Alton tuli juttelemaan. Kaksikolla oli ollut jonkun aikaa jo silmäpeliä keskenään, mutta viimein heillä oli sopiva hetki jutella kaikessa rauhassa ilman ylimääräisiä korvia. Mikä oli kuitenkin hassua, sillä he olivat työskennelleet jo muutaman kuukauden yhdessä.

photo Sims2ep92014-03-2223-55-46-99_zps35752aa4.png

Alton osoittautui oikein hurmaavaksi mieheksi, jonka huumorintajua oli hyvin samanlainen kuin Beatankin. Kaksikolla riittikin juteltavaa, kunnes he näkivät ikkunoista Agnetan ja Aidenin astelevan keittiöstä ulos. Alton hyvästeli hurmaavan hymyn kera Beatan ja lähti kävelemään omaa kotiansa päin. Nuori nainen itse puolestaan yritti peitellä isältään kasvoilleen noussutta ihastunutta hymyä.

***

***

photo Sims2ep92014-03-2315-16-26-72_zps88a47b88.png

Ravintolan omistajana Aidenilla ja Beatalla oli hyvin vähän lomaa. Töitä oli joka päivälle, mutta muutamina päivinä he avasivat ravintolan myöhemmin tai sulkivat sen aikaisemmin. Perjantaisin ja lauantaisin paikka pidettiin myöhään iltaan asti auki, mutta alkuviikko oli aina rennompaa. Joten Beata oppi arvostamaan vapaa-aikaansa ja käyttikin sen aina hyvin parhaansa mukaan, kuten Rokun kanssa telmimiseen.

photo Sims2ep92014-03-2315-37-57-85_zps73599889.png

Beata oli myös saanut vanhempansa suostuteltua hankkimaan Rokulle toisen koira kaverin, Memma nimisen narttukoiran. Pienestä alkujärkytyksestä toivuttuaan koirat tulivatkin yllättävän hyvin toimeen ja telmivät paljon yhdessä.

photo Sims2ep92014-03-2315-41-22-47_zps419ec753.png

Eläinrakkaana Beata leikki paljon molempien koirien kanssa ja antoi näille paljon huomiota. Vielä kun oli lämpimiä päiviä, niin ulkona pystyi hyvin olemaan useammankin tunnin. Valerie työskenteli puutarhassaan aristavasta selästään huolimatta, mutta avuksi oli palkattu myös puutarhuri, sillä vanhukset eivät enää millään jaksaneet haravoida kaikkia pihan lehtiä kasaan.

***

***

photo Sims2ep92014-03-2315-46-04-07_zpsf220e6b6.png

Kuukausien kuluessa Beatan työsuoritus ravintolassa parani ja asiakkaat lisääntyivät. Myös Altonin kanssa alkanut silmäpeli sai jatkoa, kun mies soitti eräänä vapaa iltana Beatalle ja pyysi tätä kanssaan baariin. Aluksi blondi tietysti hämmästyi, mutta pienen epäröinnin jälkeen hän suostui tapaamaan Altonin pienessä yökerhossa.

photo Sims2ep92014-03-2315-47-18-34_zps80beef4a.png

Mutta lopetettuaan puhelimen Beata jo melkein katui suostumustaan. Hän ei muistanut, milloin olisi viimeksi käynyt ulkona miehen kanssa. Robertin kanssa he eivät tainneet käydä koskaan, eikä blondi muutenkaan halunnut muistella entistä kihlattuaan. Tilattu taksi kurvasi talon eteen, kun Beata vielä katseli itseään eteisen peilistä ja pohti, kehtasiko hän päällään olevilla vaatteilla lähteä.

photo Sims2ep92014-03-2315-51-24-53_zps73cb6ae4.png

Aikaa ei ollut kuitenkaan vaihtaa parempaa ylle ja Beata asteli hermostuneena taksiin. Yökerholle saavuttuaan Alton oli jo odottamassa ja naisen helpotukseksi tälläkin oli tavalliset arkivaatteet päällään.

photo Sims2ep92014-03-2315-53-19-31_zps73513b44.png

Kaksikon päästyä sisälle he siirtyivät ensimmäisenä tanssilattialle. Musiikin tahdissa ja Altonin kannustaessa uskaltautui Beatakin jammailemaan seuralaisensa kanssa. Alku jännityksestä toivuttuaan vaaleahiuksinen alkoi nauttia heidän treffeistään.

photo Sims2ep92014-03-2315-55-43-78_zps81b04d5f.png

Tanssittuaan lähes tunnin iski molemmille jano, joten Altonin johdolla kaksikko siirtyi baaritiskille tilaamaan. Odottaessaan juomiensa valmistumista heidän keskustelu tyrehtyi siihen, kun jo oloasuun sonnustautunut nainen päästi ilmavaivansa vapaaksi heidän välissään.

photo Sims2ep92014-03-2315-56-43-09_zps4df1e035.png

Kun nainen viimein poistui paikalta ja haju hälveni, alkoi vuorostaan Beata viritellä pientä keskustelua heidän välilleen. Juttua riitti niin taiteesta kuin urheilusta, sekä tietysti työkuvioista. Alton paljasti toivovansa joskus saada oman näyttelyn pystyyn, mutta myös edistyvänsä urheilussa. Beata ihasteli toisen unelmaa, sillä hänellä itsellään ei ollut niitä. Paitsi tietysti Sen Oikean löytäminen.

***

photo Sims2ep92014-03-2316-05-04-76_zpsdd45ab6e.png

Treffit päättyivät onnellisesti ja Alton toi myöhemmin yhden ruusun ja kortin Beatalle kiitokseksi mahtavista treffeistä. He olivat jo ehtineet sopia toisetkin treffit, jos työt sen mahdollistavat.

photo Sims2ep92014-03-2316-06-04-97_zpsc45769c1.png

Beata löysi onnekseen ensimmäisenä ruusun ja kiikutti sen vaivihkaa huoneeseensa lipaston päälle ihailtavaksi. Hän luki uudestaan ja uudestaan Altonin jättämän kortin, ja tunsi punan leviän poskilleen. Vaikka hän olikin jo syvästi ihastunut vaaleaan mieheen, muistutti pieni järjen ääni hänen päässään, miten viime kerralla oli käynyt. Nyt hän ei ryntäisi suin päin kihloihin, vaan etenisi hiljalleen.

***

***

photo Sims2ep92014-03-2317-12-06-16_zpsf1b5d821.png

Työt jatkuivat normaalisti, vaikka Alton ja Beata tapailivatkin toisiaan salassa. Beata kyllä harkitsi jo isälleen kertomista, sillä sekä hänen että Altonin työnteko sujui hyvin heidän suhteestaan huolimatta. Itse asiassa jopa paremmin, kun Beatan ei tarvinnut enää vilkuilla Altoniin päin toivoen miehen huomaavan hänet.

photo Sims2ep92014-03-2317-18-55-50_zps2461b545.png

Beatan taidot ravintolapäällikkönä oli helpottunut, kun hän oli saanut lisää kokemusta ja otetta työhönsä. Enää hän ei sekoillut varausten kanssa tai juuttunut puhelimeen, niin kuin alussa. Asiakkaatkin kiittelivät ja Beata huomasi väkeä tulevan yhä lisää.

photo Sims2ep92014-03-2317-20-54-67_zpsb3f87c8f.png

Aiden oli päättänyt laittaa ravintolaansa baarinurkkauksen ja antoi baarimikon homman Altonille. Miehen entinen työ tarjoilijana annettiin harjoittelijalle, vaikka Aiden olikin aluksi päättänyt palkkaavansa vain ammattilaisia.

photo Sims2ep92014-03-2317-22-24-95_zps1987dcd7.png

Alton piti baarimikon työstään, sillä se oli kaukana yökerhojen baarimikkojen hommasta, koska ravintolan asiakaskunta koostui kuitenkin hyvämaineisista kansalaisista. Miestä ahdisti kuitenkin nihkeä nappipaita ja epämukavat housut, jotka Aiden oli valinnut hänen työasukseen. Ja Alton vinkkasikin asiasta naisystävälleen.

***

photo Sims2ep92014-03-2317-36-27-45_zpsb23bc2ed.png

Beataa hieman huolestutti puhua työntekijöiden asuista, sillä Aiden ei tiennyt vielä kuopuksensa suhteesta ravintolan baarimikkoon. Ja Altonille vapauksia työasun suhteen saattaisi aiheuttaa kitkaa muiden työntekijöiden keskuudessa.

photo Sims2ep92014-03-2317-36-58-01_zpscb29e1c6.png

Aiden ihmetteli kyllä, miksi Beata oli kiinnostunut työntekijöiden vaatetuksesta, mutta lupasi harkita muuttavansa baaripuolen rennommaksi, jolloin Alton voisi pukeutua rennompiin vaatteisiin.

photo Sims2ep92014-03-2317-40-18-60_zpsf229718f.png

Isän ja tyttären keskustellessa työasioista sai Valerie raivota pihamaalla, kun ohikulkija varasti perheen sanomalehden, ennen kuin Valerie oli päässyt tekemään päivän ristikkoa. Lehtivaras osoittautui Beatan entiseksi heilaksi, joka kantoi vielä kaunaa erosta ja kosti sen lapsellisella tavalla, varastamalla lehtiä.

***

***

photo Sims2ep92014-03-2317-47-33-03_zps7dd32589.png

Alton oli positiivisesti hämmentynyt, kun Beata muutaman päivän päästä tuli ilmoittamaan, että baarimikon asu sai olla nyt vapaavalintainen, mutta kuitenkin siisti. Ja että tilasta tehtäisiin muutenkin hieman vapaampi ja rennompi, kuin alakerran ravintola puoli.

***

photo Sims2ep92014-03-2317-50-45-33_zpsfee9842a.png

Alton ja Beata jättivät kahdenkeskiset keskustelunsa työajan ulkopuolelle, eli heti kun ovet oli suljettu ja tarjoilijat rientäneet kotiin, vaihtoivat rakastavaiset kuulumisiaan samalla kun Aiden jutteli Agnetan kanssa jatkosta keittiössä.

photo Sims2ep92014-03-2317-51-40-91_zpsa729eaf7.png

Alton ja Beata oli jo pääsemässä lämpimämpiin tunnelmiin, kun ovi aukeni äkisti ja Aiden asteli pihalle. Mies ehti juuri näkemään nuorenparin halailun, kun Beata ja Alton äkisti hypähti kauemmas toisistaan. Aiden kehotti Beataa nousemaan autoon ja hyvästeli Altonin ehkä hieman jäykemmin, kuin normaalisti.

***

photo Sims2ep92014-03-2317-58-24-94_zps6af80283.png

Kotona Beata tunsi itsensä jälleen teini-ikäiseksi, kun Aiden istutti hänet ruokapöydän ääreen juttelemaan. Kyllähän blondi osasi odottaa tätä päivää, kun hänen ja Altonin suhde tulisi ilmi, mutta tietysti hän olisi toivonut voivansa kertoa uutisen itse paremmalla ajalla.

photo Sims2ep92014-03-2317-58-37-45_zps8c03f31f.png

Aiden ei varsinaisesti ollut vihainen, mutta hieman pettynyt, että Beata ei ollut kertonut suhteesta aikaisemmin. Varsinkin kun kuuli kaksikon tapailleen jo useamman kuukauden. ja tietysti mies pelkäsi ravintolansa puolesta. Miten kaksikon parisuhde tulisi kestämään, jos Beata jatkaisi Altonin pomona ja suhde syvenisi.

photo Sims2ep92014-03-2317-59-10-18_zpsfe47aa48.png

Valerie liittyi pian keskusteluun, kun kuuli kuopuksensa viimein seurustelevan. Aiden oli yhä epäileväinen nuorenparin suhteesta, mutta Valerie itse tuntui innostuvan asiasta, vaikka kyseessä olikin työpaikkaromanssi.

photo Sims2ep92014-03-2317-59-27-88_zpsae00d12b.png

Valerie jopa ehdotti, että he kutsuisivat Altonin kylään, jotta hänkin pääsisi tutustumaan mieheen, joka onnistui valloittamaan Beatan sydämen. Aidenillekin tekisi varmasti hyvää tutustua mieheen paremmin kuin yhtenä työntekijöistään.

photo Sims2ep92014-03-2317-59-49-60_zps00c803e5.png

Beata oli tyytyväinen, että Valerie liittyi keskusteluun, sillä Aiden kuunteli parhaiten vaimoaan. Niinpä perhe päätti kutsua Alton päivälliselle seuraavana vapaapäivänä, jotta he pääsisivät paremmin tutustumaan mieheen. Beata tunsi olonsa teini-ikäiseksi, mutta ymmärsi kyllä vanhempiensa huolen Robertin kanssa tapahtuneen jälkeen.

***

***

***

Sen verran valotan tuota työasu juttua, että kaikkien tarjoilijoiden naamat muuttu hieman erilaisiksi, jos niille laittoi työasut. Siks tuli tuo töasu juttu, jotta Altoniakin olisi saanut kuvattua edestä päin. 

Kommentteja?