***

***

***

***

”Vieläkö laittaudut täällä?” Sakura kysyi astellessaan äitinsä huoneeseen. Søren oli yrittänyt valita viimeiset puolituntia mekkoa illalliselle Shimein kanssa, mutta ainakaan vielä porkkanapää ei ollut löytänyt sopivaa asua.

Vaikkei Sakura itse muodista juuri ymmärtänyt mitään, hän kun tykkäsi pukeutua mielensä mukaan, lupautui teini auttamaan äitiään valitsemaan mekon illaksi. Ehkä Sørenini olisi helpompi tehdä päätös saatuaan kuulla tyttärensä mielipiteen asuista, olivat ne sitten hyviä tai huonoja.

”Millainen se paikka edes on?” Sakura kysyi katsellessaan äitinsä asuvaihtoehtoja.

”Sellainen pieni ravintola, ei liian hieno, muttei mikään tavallinenkaan”, Søren yritti kuvailla, vaikkei nainen itsekään oikein tiennyt, millaisesta paikasta Shimei oli aikaisemmin puhunut.

Lopulta sopiva mekko löytyi ja Shimei saattoi huokaista helpotuksesta nähdessään naisystävänsä tulevan portaita alas. Mies oli ollut valmiina jo hyvän tovin ja puku oli alkanut jo melkein hiostaa. Sørenin paikalle saapuminen tuli juuri kohdillaan.

”Anteeksi että kesti”, Søren pahoitteli ja suukotti miestä. Shimei vain hymyili ja vastasi hellyydenosoitukseen. Kumpikaan ei kuullut Sakuran astelevan portaita alas, vaan jatkoivat toistensa suukottamista.

”Eikö teillä ollut kiire?” Sakuran kysymys hätkähdytti Shimein ja Sørenin eroon toisistaan.

”Aivan totta, meidän pitäisi varmaan lähteä. Pärjääthän?” Søren kysyi ja Sakura loi äitiinsä epäuskoisen katseen. Hänhän oli ollut ties montako kertaa yksin kotona ennen tätä, ja äiti vaivautui silti kysymään moisen typerän kysymyksen.

***

Lopulta Søren ja Shimei olivat päässeet lähtemään ravintolaan, mistä heille oli varattu pöytä. Søren pälyili hieman ympärilleen Shimein keskustellessa heidän pöytävarauksesta. Ravintola oli sekoitus vanhaa ja uutta, mutta ihan viihtyisän näköinen paikka.

Kaksikko pääsi pöytään istumaan ja he ehtivät vain vilkaista menua, kun tarjoilija tuli jo tiedustelemaan tilausta. Nopeaa palvelua, Søren ajatteli hänen vilkaistessa nopeasti menua, ennen kuin kertoi tilauksensa tarjoilijalle.

Tarjoilija lähti viemään tilausta keittiöön ja Shimei kertoi hieman ravintolasta Sørenille.

”Kesäisin voi mennä terassille istumaan ja siellä on myös baaritiski, mutta nyt talvella siellä ei ole kovinkaan viihtyisää”.

Kun ruuat ja juomat saapuivat, Shimei halusi kohottaa maljan.

”Olemme kohdanneet monia mutkia matkan aikana, mutta viimein olemme yhdessä”, mies puheli ja takelteli välillä sanoissaankin.

”Toivottavasti tämä suhde kestää loppuun asti”, Søren sanoi hiljaa ja silitteli miesystävänsä kättä hetken, ennen kuin molemmat palasivat annoksiensa kimppuun.

Hetken he söivät jutellen niitä näitä, kun Shimei keskeytti jälleen syömisen ja kaivoi taskustaan rasian.

”Søren, tiedän, etten ole maailman paras mies ja minussakin on paljon virheitä, mutta tahtoisitko silti tulla vaimokseni?”

”Tietysti tahdon, olet juuri täydellinen minulle”, Søren hihkaisi niin, että sai muutkin ravintolan väen katselemaan heitä. Nainen ihasteli hetken uutta kihlasormustaan, ennen kuin pujotti sen sormeensa. Hän oli jälleen rengastettu nainen.

”Toivon todellakin, että pysymme nyt yhdessä kuolemaan asti”.

***

***

Kihloja ei juhlistettu sen kummemmin, totta kai Søren oli heti ilmoittanut siitä sisaruksilleen, mutta muuten arki jatkui samaa rataan. Søren toimi visionäärinä muutamana päivänä viikossa. Työvuorot alkoivat vasta iltapäivästä, mutta loppuivat illalla. Niinä päivinä Sørenistä tuntui, ettei hän saanut kotona mitään aikaiseksi.

Sakura ei innostunut käymään juurikaan koulussa, vaan halusi kirjoittaa päivät pitkät romaaniansa eteenpäin. Hänen vanhempansa eivät kuitenkaan asiasta olleet kovinkaan innostuneita, joten aina silloin kun teini päätti jäädä pois koulusta, otti Shimei hänet mukaansa töihin.

Vaatekaupassa oli ihan okei työskennellä, Sakura piti isänsä palkkaamasta henkilökunnasta, vaikka varsinainen myyntityö ei ihan tytöltä sujunutkaan. Enemmän hänen vastuulleen jäikin hyllyjen täyttäminen, vaikka Shimei antoi hänen myös kokeilla kassalla oloa ja vaatteiden kaupittelua asiakkaille.

Töistä ei tosin aina meinannut tulla mitään, kun yksi Shimein työntekijöistä sattui olemaan Sakuran ikäluokkaa, eikä yhtään hullumman näköinen. Teinit päätyivätkin usein rupattelemaan kesken työpäivän niitä näitä ja Shimei sai olla muistuttamassa heidän hommista jatkuvasti.

Kyllä Sakura yritti parhaansa myynninkin parissa, mutta joko hän ei aina osannut vastata oikein asiakkaan kysymyksiin tai sitten hän ei vain kuulostanut kovinkaan vakuuttavalta. Kyllä hän onnistui pari kertaa vakuuttamaan asiakkaan ostamaan tuotteen, mutta suurimmaksi osaksi joko Shimei tai toinen työntekijä tulivat tekemään lopulliset kaupat.

Shimei teki paljon pitkiä päivä, mutta päästi henkilökuntansa aikaisemmin pois. Joten usein Sakura jäi kaksin isänsä kanssa kauppaan ja silloin teini sai näyttää taitonsa kassakoneen käytössä. Asiakkaiden hermostuneet huokailut ja kelloon vilkuilut eivät tosin valaneet tyttöön enempää uskoa omiin kykyihinsä.

Saati sitten myyntipuheisiinsa, kun hän kuunteli vierestä isänsä myyntipuhetta asiakkaille.

”Ja kyllä rouvanne sitten on valmis antamaan anteeksi, kun ostatte hänelle juuri tämän korun”.

”Kyllä, olette oikeassa!”

***

Vaikka päivät olivat melko pitkiä kaupassa, ei Sakura kuitenkaan heti mennyt sänkyynsä nukkumaan kotiin päästyään. Joskus hän paineli suoraan koneelleen kirjoittamaan tai sitten hän soitti ainoalle ystävälleen ja kaksikko livahti yön tuntumassa ulos.

Søren ja Shimei kyllä tiesivät tyttärensä livahtamisista, mutta eivät puuttuneet siihen, ennen kuin tilanne muuttuisi huonompaan. He luottivat siihen, ettei Sakura tekisi mitään tyhmää kaupungilla ja huolehtisi itsestään. Tosin Shimei ja Søren molemmat nukkuivat aina koiran unta, kunnes he kuulivat ulko-oven käyvän ja Sakuran askeleet huoneeseensa. Silloin vasta he pystyivät nukkumaan kunnolla.

***

***

Sørenin yöunet olivat muuttuneet huonoiksi häästressin takia. Oli öitä jolloin hän heräili jatkuvasti, mutta aina hän ei onnistunut nukahtamaan uudestaan. Niillä kerroilla porkkanapää puki talvitakkinsa päälle ja meni pihalle nauttimaan raikkaasta ilmasta sekä paijailemaan nurkilla käyskenteleviä susia.

***

Odotettu päivä koitti viimein ja Sørenin ei tarvinnut stressata enää mitään muuta, kuin että juhlat onnistuisivat hyvin loppuun asti. Hän ja Shimei pääsisivät viimein vannomaan valansa toisilleen perheen ja ystävien todistaessa kaunista tapahtumaa. Sääkin suosi heitä, aurinko pilkisti pilven reunan takaa ja sai lumen hohtamaan kirkkaampana heidän ympärillä.

Tosin kyllä jotkut vieraat hytisivät kylmästä, kun he olivat pikkumekoissaan ja korkokengissään lumen keskellä. Jokainen yritti kyllä pidätellä hampaiden kalisemista ja liikuskella hieman paikoillaan häiritsemättä seremoniaa kuitenkin.

Søren kyllä näki sivusilmästä levotonta liikehdintää ja kyllä hänen omatkin varpaansa ja nilkkansa olivat märkinä lumesta. Iho oli kananlihalla, mutta silti hän oli yhtä hymyä Shimein pujottaessa sormuksen hänen sormeensa. Vielä nopea suukko ja sitten kiireesti sisälle.

Koska tarjottava oli sisällä, eikä paikkoja ollut läheskään kaikille, sai osa vieraista nauttia hääkakusta ja muista tarjottavista seisoalleen.

Søren oli myös saanut töistään kunnon kameran lainaksi, jotta Sakura oli saanut ikuistettua vanhempiensa tärkeän päivän kuvaan, jonka he ripustivat olohuoneen seinälle. Aina välillä Søren katseli kuvaa hymy huulilla ja nimettömässä kimmeltävää sormusta hiplaten.

***

***

Häistä oli aikaa ja Sakura oli alkanut keskittymään yhä enemmän romaaniinsa. Koulu oli alkanut kärsiä, mutta eihän hänellä muutenkaan olisi sitä enää pitkään. Teini oli ruvennut tekemään ihan kunnolla tutkimuksia ja kävi ihan kirjakaupassa katselemassa tietokirjoja, matkailuesitteitä vanhempiensa käymistä paikoista ja muita mahdollisesti hyödyllisiä kirjoja.

Erityisesti matkailuesitteet, sekä maa- ja kaupunkikohtaiset tietopakkaukset olivat Sakuran suosikkeja ja niitä hän eniten katselikin. Kotonakin oli jo pieni pino joitakin vanhempia materiaaleja, mutta silti hän käytti taskurahansa uusiin.

Sakura alkoikin olla jo tuttu näky kirjakaupassa ja myyjät jo tunsivatkin hänet nimeltä. Aina käydessään maksamassa ostoksensa Sakura vaihtoi pari sanaa myyjän kanssa, ennen kuin palasi takaisin kotiinsa.

Ystäväsuhteetkin olivat alkaneet kärsiä, mutta Sakura ei jaksanut siitä piitata, hän halusi vain kirjoittaa ja kirjoittaa. Välillä Shimei ja Søren saivat olla kiskomassa tytärtään pois koneen ruudusta joko syömään, nukkumaan tai kouluun.

”No niin, mistäs sitä jatkaisi… Hmm… Aivan! Kesällä…”.

***

***

”… Ja katsoessaan toisiaan silmiin he tiesivät löytäneensä sen oikean. Loppu”. Näppäinten naputus lakkasi hetkeksi huoneessa kirjoittajan tallentaessa tarinaansa.

Sakura oli viimein saanut romaaninsa loppuun ja tallensi sen kaiken varalta pariin eri paikkaan talteen. Enää hänen täytyisi lähettää valmis kertomus kustantajalle ja toivoa parasta.

Noustessaan tuolista porkkanapää venytteli hartioitaan ja käsiään, kirjoittaminen oli saanut hänen hartiansa jumiin ja istumalihaksiakin särki epämukavalla tuolilla istuminen. Mutta silti nuoren naisen olo oli hyvä, hän oli saanut monta vuotta kestäneen projektinsa loppuun ja ainakin hän itse oli tyytyväinen lopputulokseen. Nyt hänen pitäisi vain keksiä, mitä hän seuraavaksi tekisi.

***

***

***

***

:O Enää viimeinen osa jälellä. Se tuleekin sitten toukokuun puolella.