***
***
***
***
Sakuran ensimmäinen kirja oli viimein julkaistu ja nuori nainen oli hyvin innostunut asiasta, ja soitteli kustannustoimistoon vähän väliä kyselläkseen, miten julkaisu etenee. Søren oli ylpeä tyttärestään, joka oli onnistunut tavoitteessaan, vaikka opiskelut olikin jäänyt vähemmälle.
Kustantaja kertoi Sakuralle kirjan julkaistavan seuraavana päivänä ja Sakura voisi halutessaan mennä kirjakauppaan esittelemään uutta tuotostaan. Porkkanapää oli tietysti aivan innoissaan, melkein hyppi tasajalkaa teinitytön lailla.
***
***
Seuraavana päivänä Sakura meni hyvissä ajoin kirjakauppaan. Hänen kädet tärisivät jännityksestä, hän halusi kovasti nähdä, miten hyvin hänen kirjansa menisi kaupaksi.
Kestohymy kasvoillaan Sakura istui sivupöydällä kirjojensa kanssa ja katseli tulevia ja meneviä asiakkaita. Hieman pettymyksekseen hän huomasi, ettei kovinkaan moni asiakas ollut kiinnostunut edes katselemaan hänen kirjojaan.
Aikansa hän istui paikoillaan, kunnes kyllästyi näyttämään toopelta nurkassa. Vaivihkaa porkkanapää meni myyjältä kysymään, miten he oikein mainostivat uusia kirjoja, mutta näköjään asiakaspalvelu ei sinä päivänä kiinnostanut, sillä Sakura sai nyrpeän ilmeen ja epämääräisen vastauksen.
Koska toopelta näyttäminen ei enää kiinnostanut, lähti Sakura itse katselemaan uusia kirjoja. Ei hän halunnut vielä poiskaan lähteä, sillä kyllä Sakuraa silti kiinnosti vaivihkaa nähdä, mahtaisiko joku ostaa vielä hänen kirjojaan.
Sakura katseli erilaisia kirjoja, ei hänellä ollut yhtä tiettyä genreä tai kirjailijaa, mitä hän seuraisi. Takakannen teksti ratkaisi, ostaako porkkanapää sen kirjan vai ei. Sakura ei pelännyt olla tuhlaamatta rahaa kirjoihin, hän huoletta saattoi ostaa muutamalla satasen edestä kirjoja.
”Anteeksi?”
Sakura kääntyi puhujaan päin. Toinen porkkanapää, miespuolinen tosin, seisoi hänen edessään.
”Tuota… Voisitko hieman siirtyä, haluisin katsoa tuota yhtä kirjaa…”
”Oh, aivan, anteeksi”, Sakura pahoitteli ja siirtyi hieman sivuun.
”Muuten, satuitko äsken istumaan tuolla pöydän ääressä?”
”Kyllä…”
”Eli olet itsekin kirjailija?”
Sakura nyökytteli päätään, jostain syystä innoissaan siitä, että mies oli tunnistanut hänet.
Kaksikko päätyi juttelemaan kirjoista, Sakura kertoi hieman omasta kirjastaan ja mies, Yoshinori, lupasi ostaa kirjan itselleen.
”Tämä tulee nyt vähän äkkiä, vasta kun tavattiin, mutta et haluisi lähteä illalliselle keskustaan?” Yoshinori kysyi ja Sakura yllätti itsensäkin suostumalla.
Yoshinori kutsui heille taksin ja kaksikko otti suunnakseen keskustan. Sakura antoi Yoshinorin valita ruokapaikan, hän itse kun ei ole juuri käynyt ulkona, joten Sakuralla ei ollut juuri tietoa kaikista hyvistä ravintoloista.
Yoshinorin valitsema paikka oli pieni, 50-luvun tyylillä sisustettu ravintola, josta et tosin voinut saada palvelua, ellet ostanut kallista lipuketta. Sen avulla sait pöydän ja ruokaa, josta myös piti erikseen maksaa. Rahastusta, mutta Sakura ja Yoshinori päättivät silti ostaa lipukkeen.
Yoshinori ja Sakura astelivat sisälle, pyysivät pöytään ja onnekseen sen saivat heti. Sakura silmäili hieman huolestuneena hintoja, mutta pysyi vaiti. Kyllä hänellä oli perheensä varoja käytettävänä. Mutta ei hän voinut sitä kiistää, etteikö koko paikka olisi pelkkää rahastusta. Ruuan olisi parasta olla hyvää.
Tarjoilija saapui nopeasti ja vasta tavanneet tilasivat listan halvimmat annokset. Ja juomaksi pelkkää vettä.
Tosin rupateltuaan hieman lisää ja löydettyään paljon yhteistä, Yoshinori ehdotti heidän tilaavan hieman jotain väkevämpääkin juotavaksi, jotta he voisivat nostaa maljan uudelle ystävyydelle ja Sakuran kirjoille.
***
Pari lasillista lisää hieman väkevämpää, jotta molemmat hieman rentoutuivat, mutta pystyivät silti ajattelemaan hieman järkevästi, kaksikko päätyi mennä jatkoille hotelliin. Yoshinorin asui ystäviensä kanssa samassa kämpässä, yksityisyyttä ei ollut ja Sakuraa ei huvittanut tuoda uutta tuttavaansa vanhempiensa eteen hiprakassa. Vaikka aikuinen olikin.
Sakura varasi huoneen yhdeksi yöksi ja hänen sydämensä läpätti jännityksestä. Vatsassa oli perhosia, sillä koskaan ennen ei porkkanapää ollut tehnyt jotain näin odottamatonta. Vastaanotto virkailija oli kohtelias, selvästi vastaavia yhdenyön varauksia oli paljon.
Huoneessa oli parisänky, vaatelipasto ja jotain muita huonekaluja, mutta Sakuraa ei kiinnostanut sisustus, vaan Yoshinori. Kaksikko päätyi sängylle makailemaan, he kuhertelivat, suutelivat, tuijottelivat toisiaan silmiin, ennen kuin molemmat purskahtivat nauruun.
”Eka kerta?”
”Joo, sullakin?”
”Joo, todella romanttista”.
***
Lopulta vaatteet päätyivät lattialle ja Sakura oli todellakin tehnyt jotain, mikä voisi saada hänen vanhempansa järkyttyneiksi. Ehkä. Mitään hän ei katunut kuitenkaan.
***
***
Aamuyöstä Sakura heräsi yksin sängystä, mutta hänen vierellään oli paperilappu, missä oli puhelinnumero ja lyhyt viesti. Yoshinori pahoitteli nopeaa poistumistaan, mutta hänellä olisi aikainen herätys ja hotellilta olisi liian pitkä matka. Sakuraa ei harmittanut, hänellä oli kuitenkin numero ja pyyntö soittaa pian.
Kotiin tullessaan Sakuraa oltiin vastassa. Søren oli nukkunut koko viime yön koiranunta, koska pieni huoli oli kalvannut vanhaa rouvaa. Vaikka Sakura olikin jo aikuinen ja itsestään vastuussa, olisi Søren silti arvostanut pientä ilmoitusta siitä, ettei hänen tarvitsisi olla huolissaan koko yötä.
Mutta toisaalta, Sakurahan oli aikuinen ja teki niin kuin itse parhaaksi näki. Ja kyllä Søren nopeasti arvasi, että hänen tyttärensä oli tehnyt jotain odottamatonta, mutta leveä hymy kasvoilla kertoi, että ainakin neiti itse oli tyytyväinen ja onnellinen kaikkeen.
***
Iltapäivästä Sakura soitti Yoshinorille ja kaksikko sopi jo uusia treffejä. Søren oli onnellinen tyttärensä saadessa sosiaalista elämäänsä takaisin kuntoon. Romaania kirjoittaessaan hänen ainoa ystävänsäkin oli lopettanut yhteydenpidon, jättäen Sakuralle ainoaksi juttuseuraksi vanhempansa.
***
***
Ensimmäinen romaani ei myynyt kovinkaan hyvin, mutta se ei pitkään masentanut Sakuraa. Hän ryhtyi kirjoittamaan uutta kirjaa, enemmän fiktiivistä tarinaa. Jälleen kerran lähes kaikki päivät kuluivat koneen ääressä istuen, mitä nyt Søren ja Shimei välillä kiskoivat häntä huolehtimaan perustarpeistaan.
Yoshinori muisti häntä ruusuilla ja kävi välillä kiskomassa Sakuraa ulos syömään, mutta antoi muuten naiselle työrauhan. Kyllä hän sen ymmärsi, että kirjailijana Sakuran tuli vietettyä paljon aikaa koneensa kanssa.
***
***
Toinen kirja menestyi paljon paremmin kuin ensimmäinen, eikä hän tällä kertaan mennyt kirjakauppaankaan käyskentelemään, jos joku ostaisi hänen kirjojaan. Tällä kertaa hän vain odotti kotona kustantajan soittavan menestyksestä.
Yoshinori tosin vei Sakuran ulos kahville juhlistamaan toisen kirjan menestystä. Kaksikko oli nähnyt kuluneiden kuukausien aikana harvakseltaan, joten nyt kirjan julkaistua ja Sakuran pitäessä kirjoittamisesta taas taukoa, halusi Yoshinori viettää mahdollisemman paljon aikaa tyttöystävänsä kanssa.
***
Søren ja Shimei halusivat myös järjestää vähän juhlallisemman illallisen Sakuran kunniaksi ja pyysivät naista kutsumaan myös Yoshinorin syömään. Mies olikin pukeutunut selvästi hieman parempiin, mitä tavallisesti, vaikka kaikki Marsenit olivat laittaneet ylleen arkiset vaatteet.
Shimei ja Søren olivat myös uteliaita kuulemaan kaksikon suhteesta ja mahdollisista tulevaisuuden suunnitelmista. Søren vitsiali haluavansa joskus olevansa myös isoäiti, mutta nuorempien ilmeet muuttuessa kauhistuneiksi vanha rouva joutui vakuuttelevansa vain vitsailleen, tosin vain puoliksi.
”Ei tässä mikään kiire, mutta kyllä minä joskus haluan olla isoäiti”.
Shimei kuitenkin käänsi puheenaiheen muuten tulevaisuuteen ja Sakura ja Yoshinori alkoivatkin hieman keskenään miettiä, mitä he halusivat suhteeltaan. Søren ja Shimei katselivat huvittuneita edessään olevaa keskustelua, heidän läsnäolonsa oli selvästi unohdettu.
***
***
Sørenin ja Shimein kanssa käyty keskustelu tulevaisuudesta antoi Yoshinorille ja Sakuralle ajatuksen suhteessa etenemisestä. He olivat menneet vaivihkaa kihloihin, mutta he halusivat vielä virallistaa suhteensa, saada viralliset paperin ja yhteisen sukunimen.
Harkinnan jälkeen kaksikko päätyi Sakuran sukunimeen, Søren kun oli vaatinut, päättivät he mennä romanttisesti vaihtamaan sormukset puistoon kuun loisteessa.
Heidän pitäisi mennä vielä maistraattiin virallistamaan suhteensa, mutta kyllä he kutsuivat ja itseään herra ja rouva Marsen. Sakura oli onnellinen, hän ihan itki ilosta, vaikka koko pieni juhlallinen hetki oli sovittu. Hän ei ollut koskaan kuvitellutkaan löytävänsä unelmiensa miehen, eikä varsinkaan kirjakaupasta.
***
***
Søren oli jollain tapaa pelännyt sen päivän koittavan. Hänelle ja Shimeille jäisi iso talo, tosin vanharouva oli ehdottanut sisarelleen, että tämän lapset perheineen voisivat ostaa talon, jos halusivat. Eivät he kaksi vanhusta tarvitsisi niin isoa taloa. Sakura ja Yoshinori olivat löytäneet pienemmän omakotitalon lähempänä rantaa.
Shimei piti isällisen puheen vävylleen, joka lupasi huolehtia Sakurasta tämän innostuessa jälleen kirjoittamaan kolmatta kirjaansa. Ja olisihan Shimei ja Søren aina tervetulleita käymään kylässä.
Shimeikin halasi vielä tytärtään, ennen kuin antoi nuoren parin lähteä uuteen kotiinsa. Vanha mies ei olisi kuitenkaan halunnut päästä irti tyttärestään ja Sakura pohtikin mielessä, kummalle hänen vanhemmista oli hyvästeleminen vaikeampaa.
Taksi tuli hakemaan Sakuran ja Yoshinorin, sekä heidän loput tavaransa.
”Niin he lähtivät…” Søren sanoi hiljaa ja halasi miestään. Talo oli hiljainen ja kolkko.
”Ehkä mekin voitaisiin alkaa katsella pienempää taloa…”
***
”Meidän oma koti”, Sakura hihkaisi hypätessään rakkaansa syliin. Yoshinori kantoi vaimonsa eteiseen ja he alkoivatkin saman tien purkaa laukkuja ja laatikoita, pistämään tavaroita paikoilleen.
Sakura oli myös saanut oman työnurkkauksen yläkertaa, mutta Yoshinori oli kertonut pitävänsä huolen, ettei hänen vaimonsa istuisi koko päivää ruutua tuijotellen. Välillä piti syödä ja jaloitella, sitten voisi taas jatkaa kirjoittelemista.
Yoshinori etsi lehdestä töitä antaen Sakuralle työrauhan. Hän oli paperille kirjoittanut heille molemmille ylös kellon ajat, milloin tietokoneelle annettiin lepohetki ja Sakura huolehtisi omasta hyvinvoinnistaan.
***
Iltaisin kaksikko meni pihalle katselemaan tähtiä, suunnittelivat lisää tulevaisuutta. Kyllä he molemmat halusivat vielä lapsia, mutta Sakura halusi saada lisää kunniaa kirjailijana ennen jälkikasvua. Ja kyllä Yoshinorikin toivoi säännöllistä työtä, jolla hän voisi elättää perheensä.
Mutta toisaalta, antoi asioiden tulla sitä tahtiin kun tulevat. Sitähän se elämä on.
***
***
***
***
Ja näin on tämäkin tarina nyt saatu päätökseen. Olen oikeastaan tosi onnellinen :D Nyt jatkuu pelkästään Ochiait, mutta en tiedä, alanko jossain vaiheessa väsäämään vähän "rennompaa" LC:tä tai muuta tarinaa. Jos osaan tehdä sellaisen rennon, missä olisi enemmän kuvia ja vähemmän tekstiä :D Katsotaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan... Mutta lopuksi vielä kuva Sakuran ja Yoshinorin lapsesta, jonka nimeä en enää muista...
Kiitos kaikille lukijoille ja kommentoijille :) Ochiait jatkuvat vielä.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.